Teksti: Jouko Lehtonen
Tällä hetkellä julkaistaan hyvin paljon suoraan omasta elämästä kertovaa kaunokirjallisuutta. Tällainen autofiktiotyyli saattaa kirjailija Henriikka Tavin mukaan kaventaa perinteisen tarinakirjallisuuden keinoja. On vaara, että kerronnan monitahoiset keinot heitetään roskakoriin. ”Teoksen pitäisi olla omalakinen olionsa”, Tavi toteaa. Hän on kirjoittanut tunnustettua runoutta, mutta nyt häneltä on ilmestynyt romaani ”Tellervo”. Se kertoo kioskissa työskentelevästä opiskelijasta, joka haluaa etsiä itselleen miehen. Tällaista lähinnä nuorille naisille tarkoitettua viihteellistä aineistoa sanotaan chick lit -kirjallisuudeksi. Chick merkitsee tipua, slangissa tyttöä ja nuorta naista, lit on lyhenne sanasta litterature, kirjallisuus.
Henriikka Tavi oli koulutukseltaan filosofi. Hän sai esikoisrunoistaan ”Esim. Esa” Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, kolmannesta runokokoelmasta ”Toivosta” tuli Kalevi Jäntin palkinto ja Tanssiva karhu -tunnustus. Viihdekirjallisuus oli Taville ennalta vieraahko lajityyppi, jossa häiritsi mm. kuluttamisen alituinen läsnäolo. Kaikki on vain shoppailua. Hän haluaa saada aiheeseen kriittisyyttä mm. ironian keinoin. (Artikkeli julkaitu Kirjastolehdessä no 2)
Huumorista on julkaistu Jarno Hietalahden teos ”Huumorin ja naurun filosofia”. ”Huumori edustaa korkeimpia ihmiselle ominaisia älyllisiä ja sosiaalisia toimintoja”, korostaa Hietalahden tutkimus. ”Huumori on erityinen kanssakäymisen muoto ja se ilmenee aina sosiaalisessa kontekstissa”. Nauru on tarttuvaa. Yksin nauraminen on outoa tai jotenkin patologista. Kukaan ei voi edes kutittaa itseään, vaan se vaatii kaverin. (niin&näin no 1)
Kirjailija Merete Mazzarella on matkustellut paljon jo lapsuudesta alkaen. Isä oli diplomaatti ja vei perhettä maasta ja mantereelta toiselle. Kahdeksanvuotias Merete muutti Pekingiin, missä asui kahdeksan hyvää vuotta. Hän koki vanhaa Kiinaa: perinteikkäitä, iäkkäitä taloja ja katuja täynnä iloista elämää. Hän kävi siellä luostarikoulua, jonka opettajat olivat entisiä lähetyssaarnaajia ja nunnia. Se oli ennen kulttuurivallankumousta, mutta Merete-tyttö näki itsensä Maon suuressa tapahtumassa Taivaallisen rauhan aukiolla. ”Diplomaattiyhteisö oli hyvin suljettu”, Merete Mazzarella kertoo. ”Kiinalaiset eivät saaneet edes puhua meille. Olen pohtinut palaisinko sinne, mutta päättänyt että en. Kiina on muuttunut niin, että haluan mieluummin säilyttää sen 3-millisissä filmeissä, joita minulla on tallella.”
Nykyään hänen suosikkikohteitaan ovat Lontoo kirjakauppoineen ja San Fransisco, kun siellä on harvinainen mahdollisuus kulkea kävellen. Luontoelämyksistä hän mainitsee Norjan vuonojen ja Lofoottien jylhät maisemat. Hän haluaa löytää matkoilla oman rauhansa, jossa voi lukea, kirjoittaa ja tarkkailla elämänmenoa. Tärkeämpää kuin kokea ulkoisia elämyksiä on kohdata ja löytää lisää itseään. (Mondo 5)
Linnunrata on punnittu. Se on paljon laajempi kuin näkyvä kierteismuoto. Suurin osa kotigalaksistamme on silmiä välttelevää pimeää ainetta. Punnituksen tulos on 1500 miljardia Auringon massaa. Pimeää ainetta on noin 90 prosenttia. Sen olemassaolo paljastuu, kun se vaikuttaa painovoimallaan näkyvään aineeseen. (Tiede 5)
Rakkauden massaa – on se sitten näkyvää tai näkymätöntä, valoisaa tai pimeää – on pohdiskellut kirjailija Hannu Mäkelä uusissa runoissaan (Parnasso 2). ”Jostain tunne tulee, hiipii sisään hiljaa/ ja asettuu heti asumaan kuin vanha tuttu,/ mutta alkaa samalla myös ahdistaa sydäntä.” ”Yö puhuu minulle omiaan,/ hiljaisuus ei ole sittenkään äänetön./ Kun kuuntelen voin jo kuvitella/ miten hengität taas tuossa vierellä”. Vielä runo ”Maisema”: ”Taas kaipaan sinua niin,/ etten tiedä minne mennä, mitä tehdä./ Kuinka löytää ne sanat,/ jotka avaavat sillan sinuun?/ Mutta sanat eivät sitä mieti,/ ne tulevat humisten tuolta jostain/ ja tahtovat heti taikoa näkyviin/ koko aavan avaran maiseman,/ joka viimein taas mielessä elää.”
Tällaista aineistoa on poimittu tämän kevään Pisteposti -lehteen. Tätä lehteä, kuten Kajastustakin, julkaisee Näkövammaisten Kulttuuripalvelu.