Teksti: Pasi Päivinen
Raitiovaunut ovat kuuluneet Helsingin kaupunkikuvaan jo lähes 128 vuoden ajan. Myös Turussa ja Viipurissa on ollut säännöllistä raitiovaunuliikennettä. Vuodesta 1912 lähtien liikennöineet Viipurin raitiovaunut jäivät Neuvostoliiton haltuun vuonna 1944 ja Turussa luovuttiin raitiovaunuliikenteestä vuonna 1972. Tampereesta saadaan Suomeen kuitenkin uusi raitiotiekaupunki, kun pikaraitiotieliikenne käynnistyy vuonna 2021.
Ratikkamuseo
Raitsikat, ratikat, sporat tai skurut ovat kiinteä osa Helsingin sekä nykyistä kaupunkikuvaa että historiaa. Vuonna 1900 valmistunut arkkitehti Valdemar Aspelinin suunnittelemaan vaunuhalliin avattiin ratikkamuseo vuonna 1993. Jykevä tiilirakennus laakeine satulakattoineen edustaa tyypillistä eurooppalaista 1800-luvun teollisuusarkkitehtuuria. Ratikkamuseo on osa Helsingin kaupunginmuseota ja todellinen helmi pääkaupunkimme museotarjonnassa. Museossa on muutamien upeasti entistettyjen ratikoiden lisäksi nähtävillä runsaasti vanhoja valokuvia ja mielenkiintoisia mustavalkoisia filminpätkiä Helsingin raitiotien vaiheista ja elämän menosta kehittyvässä pääkaupungissa.
Museon lisäksi yksityinen Oy Stadin Ratikat Ab vaalii raitiotieliikenteen historiaa liikennöimällä museoratikoilla kesällä. Liikenteessä on vuoden 1909 moottorivaunu, jonka on valmistanut ruotsalainen ASEA, sekä vuoden 1919 avoperävaunu, jonka on valmistanut Hietalahden telakka. Moottorivaunua on käytetty linjaliikenteessä vuoteen 1956 saakka ja avointa perävaunua Helsingin olympialaisiin 1952 asti.
Raitiotieliikenteen alku
Lokakuussa 1889 Onnibus-yhtiö jätti Helsingin kaupunginvaltuustolle anomuksen raitiotien rakentamisesta ja saman vuoden joulukuun 10. päivä anomus hyväksyttiin. Onnibus-yhtiö alkoi kerämään välittömästi päomaa raitioteiden rakentamiseen ja muutti toimiluvan saatuaan nimekseen Helsingin Raitiotie- ja Omnibus-Osakeyhtiö (HRO).
Väliaikainen liikenne aloitettiin ensimmäisillä raitiotielinjoilla Töölö-Kauppatori ja Pitkäsilta-Lapinlahti 11.12.1890. Säännöllinen liikenne käynnistyi 21. kesäkuuta 1891, joka katsotaan Helsingin raitiotieliikenteen syntymäpäiväksi. Raitiotiet olivat aluksi yksiraiteisia ja kohtaamispaikkoja oli reitin varrella useita. Pysäkkejä ei ollut, vaan kyytiin noustiin ja kyydistä poistuttiin reitin varrella satunnaisesti.
Ensimmäiset kymmenen vuotta raitiovaunuja vetivät hevoset. Vaunut hankittiin Tanskasta Scandian tehtaalta, joka toimitti 15 pääosin vihreän väristä umpinaista ja neljä sivuilta avointa kesävaunua.
Hevosia oli töissä yli sata ja kunkin hevosen vetovuoro kesti kerrallaan noin kaksi tuntia.
Moottorit korvaavat hevoset
Sähköistetty liikenne aloitettiin 4.9.1900 väliaikaisella linjalla Töölö-Hietalahti. Hevoset vetivät viimeisen kerran vaunuja 21. lokakuuta 1901. Ensimmäiset moottoriraitiovaunut saapuivat Ruotsista Kummerin tehtaalta, ja yksi ensimmäisistä Kummerin moottorivaunuista on myös nähtävissä ratikkamuseossa. Ensimmäiset moottorivaunut olivat matkustajakapasiteetiltaan vaatimattomia, sillä niihin mahtui kerrallaan alle 20 ihmistä. Tästä syystä moottorivaunun perään kytkettiin myös vanhoja hevosten vetämiä vaunuja lisäämään matkustajapaikkoja. Helsinkiläiset kutsuivatkin Kummerin ratikoita lempinimellä pikku-svenski.
Raitioliikenne kehittyy
Vuonna 1906 HRO anoi lupaa muuttaa raitiotiet kaksiraiteisiksi. Lupa myönnettiin keväällä 1908 ja marraskuussa 1909 13 kilometrin mittainen kaksiraiteinen raitiotieverkko oli valmis. HRO:n omistuspohja muuttui raitiotieliikenteen kasvun seurauksena ja Helsingin kaupungista tuli vuonna 1913 yhtiön pääosakas. Koko HRO:n omaisuus siirtyi kaupungin liikennelaitokselle 29. joulukuuta 1944.
Vaunukalustoa ryhdyttiin kehittämään 1920-luvun nousukauden myötä ja heti vuonna 1920 HRO sai uuden sukupolven raitiovaunusarjan yhdysvaltalaiselta Brillin tehtaalta. Vaunuissa oli uutta poikittain sijoitetut istuimet, jotka pystyi kääntämään kulkusuuntaan päin. Sivuovet olivat Brillin vaunuissa suljettavat. Tuolloin Helsingin ratikoissa oli ensimmäisen kerran sivuovet ja matkustajapaikkoja saatiin lisää, kun vaunusillat jäivät pois käytöstä. Helsinkiläiset antoivat uusille yhdysvaltalaisvalmisteisille ratikoille lempinimen Jenkki. Yksi Brillin vaunu on nähtävissä museossa.
Ratikoiden kultakausi
Vuoden 1940 suunniteltuja kesäolympialaisia varten HRO tilasi jälleen uutta kalustoa: kaksiakselisia moottorivaunuja kotimaiselta teollisuudelta ja perävaunuja Saksasta. Toinen maailmansota jarrutti uudistuksia ja vasta ennen vuoden 1952 Helsingin olympialaisiin saatiin uutta kalustoa. Koska linja-autot tarvittiin armeijan käyttöön sotavuosina, raitiovaunut muodostuivat pääkulkuneuvoksi 1940-luvulla ja vuonna 1945 tehtiin raitiovaunuliikenteen matkustajaennätys vuotuisen matkustajamäärän kohotessa 150.000.000 henkilöön.
Raitiovaunukalustoa uudistettiin 1950-luvun aikana merkittävästi ja vuonna 1952 saatiin ensimmäiset neliakseliset moottorivaunut. Moottorivaunujen lukumäärä oli suurimmillaan vuonna 1955, jolloin niitä oli 253. Perävaunuja oli enimmillään vuosina 1949-50 252 kappaletta. 1940-luvun loppu ja 1950-luku oli Helsingin raitiovaunuliikenteen kulta-aikaa.
Naiset ja pysäkkinyrkit
Myös raitiotieliikenteen historiassa heijastuu naisen aseman muutos yhteiskunnassa. Niin raitiovaunun kuljettajat kuin rahastajatkin olivat alussa miehiä, sillä työn katsottiin olevan fyysisesti liian rasittavaa naisille. Vuonna 1917 ensimmäiset naiset kuitenkin pääsivät rahastajiksi. Palkka oli pieni, mikä edesauttoi naisten työllistymistä.
Toisen maailmansodan jälkeen linja-autoja oli vielä vähän ja joukkoliikenne keskittyi raitiovaunuihin. Sodan jälkeen Helsinkiin oli muuttanut runsaasti uutta väestöä ja raitiovaunut ruuhkautuivat. Tästä syystä ruuhkaisimmille pysäkeille tarvittiin järjestysmiehiä eli ”pysäkkinyrkkejä”. Heidän tehtävänään oli saada raitiotieliikenne sujumaan estämällä vaunujen ylikansoittuminen.
Laskukaudesta uuteen nousuun
1960-luvulla elettiin raitiotieliikenteen ”vaaran vuosia”. Turussa tehtiin raitiovaunuliikenteen lakkauttamispäätös vuonna 1965 ja raitiovaunu kulki Turussa 1. lokakuuta 1972 viimeisen kerran. Helsinkiin alettiin puuhaamaan metroa 1950-luvun lopulla ja raitiovaunuliikenteen lopettamisesta keskusteltiin 1960-luvulla kaupungin valtuustossa useaan otteeseen, mutta onneksi raitiotieliikennettä päätettiin jatkaa.
1970-luvulla hankittiin Valmetilta ensimmäiset nivelvaunut, ja niitä ostettiin lisää 1980-luvulla lopullisen nivelvaunumäärän noustessa 82 kappaleeseen vuonna 1987. Vuonna 1999 liikenteeseen tulivat saksalaisten suunnittelemat ja Transtechin kokoamat ensimmäiset matalalattiavaunut, jotka osoittautuivat vikaherkiksi ja niistä luovutaan kokonaan 2020-lukuun mennessä. Vuonna 2010 tilattiin kokonaan Kainuussa suunnitellut ja valmistetut Transtechin Artic-matalalattiavaunut, joista ensimmäiset tulivat linjaliikenteeseen vuonna 2014. Uudet Arktic-matalalattiavaunut ovat matkustusmukavuudeltaan erinomaisia ja johdattavat Helsingin raitiotieliikenteen uuteen joukkoliikenteen aikakauteen. Pitkän odotuksen jälkeen pysäkkikuulutuksetkin tulivat raitiovaunuihin loppukesällä 2018, joten ratikoista on saatu lähes esteetön ja saavutettava liikenneväline myös näkövammaisille. Toivottavasti pysäkkikuulutusjärjestelmää kehitetään edelleen niin, että vaunun saapuessa pysäkille odottaville matkustajille pysäkkinäyttöjen nykyinen teksti-informaatio saadaan kuulumaan puheena pysäkkikatoksessa ja myös vaunun numero olisi tärkeää kuuluttaa pysäkeillä ulkokaiuttimista, jotta näkövammaiset matkustajat saisivat yhdenvertaisen tiedon saapuvan raitiovaunun numerosta sekä määränpäästä, jotta pystyisivät nousemaan itsenäisesti ja sujuvasti haluamansa vaunun kyytii.
Raitiotieverkosto oli laajimmillaan vuonna 1955, jolloin raidekilometrejä oli 108, kun nykyisin niitä on 104 km, josta säännöllisessä linjaliikenteessä 83,5 km. Helsingin raitiotieverkosto laajenee lähivuosina ja raidejokerin myötä Helsingistä on muodostumassa raitiotieliikenteen mallikaupunki Euroopassa.
Tunnustaudun joukkoliikenteen ja varsinkin ratikoiden kannattajaksi. Kesällä huviajelu museoratikalla on elämyksellinen kulttuurikokemus, kun taas talvella mielyttävästä ympäristöystävällisestä ratikkamatkasta voi nauttia muuten vain ja poiketa kiinnostavassa maksuttomassa ratikkamuseossa Töölössä tutustumassa ratikoiden historian havinaan. HKL haluaa vaalia Helsingin ratikkaperinnettä ja museoida raitiovaunuja jokaiselta vuosikymmeneltä vähintään yhden, jotta aikakauden tyyli ja teknologia säilyvät jälkipolville.