Teksti: Olli Lehtinen
Joulu lähestyi ja sokea mies Vinokas tunsi olonsa yksinäiseksi. Niin yksinäiseksi, että alkoi miettimään baariin lähtemistä. Sokea on todella yksinäinen, jos lähtee kuppilaan ilman seuraa. Siellä toimiminen ja liikkuminen on monin kerroin hankalampaa kuin kotona.
Pöydässä istui Vinokkaan lisäksi kaksi miestä. – Rahat on vähissä, Vinokas totesi. – Me voitaisiin perustaa yritys. –Ai jaa joo, mikä ettei. – Sinä olet näkövammainen, ja kulmissa on vaikea kävellä. Me perustetaan kulmanpoistofirma, mies sanoi. –Näin on, kulmat pois, Vinokas totesi. Samalla höyryllä voisi ripustaa talot ilmaan.
Toinen pöydässä istuvista miehistä kilautti Vinokkaan lasia. – Olisit hyvä lähetti, hän sanoi. –Minkälainen lähetti? – Pakkauslähetti. – Mitä se tekee? – Kuljettaa pieniä paketteja osoitteesta toiseen. – Kyllä onnistuu!
Seuraavana päivänä mies saapui vierailulle Vinokkaan kotiin. – On suuri etu, koska et näe asiakkaita. He ovat niin lahjakkaita tai niin rikkaita, etteivät kaipaa julkisuutta, mies sanoi. – Ei haittaa, kunhan puhuvat, että löydän oikean vastaanottajan, Vinokas sanoi. – He puhuvat. Eivät vain pidä siitä, että tuijotetaan. – Koska minua on autettu, on ihan huippujuttu, että nyt minä pystyn auttamaan! Vinokas sanoi.
– Tarvitseville mitä he tarvitsevat, mies totesi ja halasi Vinokasta. Mies tarttui Vinokkaan ranteeseen ja asetti kämmenelle tupakka-askin kokoisen rasian. – Avustustarvikkeita vanhuksille? Vinokas kysyi. – Kyllä. – Liian pieni paketti villasukille tai hartiatyynylle. – Kuljetat pieniä apupaketteja, joita asiakkaat haluavat antaa toisilleen.
Mies painoi Vinokkaan käteen jotain viileää. – Tässä puhelin. Älä käytä muuhun kuin asiakkaalle soittamiseen. Jos siihen soitetaan, älä vastaa vaan sulje puhelin, laita pussiin ja vie roskiin, mies sanoi. Vinokas tunnusteli puhelinta. Sileä ja laadukas.
Vinokas tilasi invataksin. – Pääskylänrinne 8 D, hän sanoi kuljettajalle. Kotvan kuluttua kuljettaja sanoi: – Perillä ollaan. – Voisitteko painaa minulle asunnon D 71 summeria, Vinokas pyysi. Kuljettaja painoi summeria, ja pian ovi surisi. Vinokas astui rappuun ja kuljettaja jatkoi matkaa. Hetkinen 71, mistäköhän se löytyy? Vinokas pyöri porraskäytävässä hissiä etsien muttei löytänyt ennen kuin joku tuli alas. – Anteeksi, voisitteko kertoa…, Vinokas sanoi, mutta tyyppi käveli ohi. Nyt Vinokas tiesi hissin muttei kerrosta. Hän odotteli.
Rapun ovi naksahti auki. – Anteeksi, olen sokea, voisitteko näyttää minulle asunnon 71? –Tulkaa, hahmo sanoi ja katosi. – Odottakaa! – Oho ahaa. – Voinko tarttua käteenne? – Totta kai.
He nousivat hissillä muutaman kerroksen. – Tässä, asunto 71, avulias sanoi ja poistui. Vinokas otti ryhdikkään asennon ja hymyn huulilleen. Hän painoi ovikelloa. Ruks ruks, ei soinut. Vinokas koputti oveen. Ovi avattiin muttei tervehditty. – Toin teille tällaisen paketin, Vinokas sanoi. Joku tarttui pakettiin ja veti oven kiinni. Kovin oli etäistä toimintaa, Vinokas mietti.
Seuraavana päivänä hommia tarjonnut mies soitti. – Miten meni? – Se sai olla viimeinen paketti, Vinokas sanoi. – Mites nyt näin? – Paketit pyörii jatkuvasti mielessä. – Saisit seuraavasta kuljetuksesta satasen. – No, okei.
Vinokas saapui määränpäähän invataksilla. – Voisitko painaa ovisummeria? Vinokas kysyi. Kuljettaja painoi summeria. – Ei vastaa. Hei, nyt tuolta tulee joku, Kuljettaja sanoi. Rapunovi aukesi. – Asutko asunnossa 22? Vinokas kysyi. – En, hahmo sanoi ja käveli ohi. – Minä vien sinut ovelle 22, kuljettaja sanoi. He menivät hissiin. – Tässä on 22. Ovi on raollaan, kuljettaja sanoi ja poistui.
Vinokas raotti ovea ja astui sisään. Sisältä ei kuulunut liikettä. – Huhuu, onko täällä ketään? Ei vastausta. Minun täytyy saada nyt tämä paketti toimitettua. Vinokas astui eteiseen. Seinustalla ei tuntunut pöytää, ja hän jatkoi eteenpäin. Silloin kenkä tökkäsi johonkin raskaaseen, joka antoi hieman periksi. Tämä, mikä se sitten olikaan, oli keskellä eteisen lattiaa. Vinokas jähmettyi. Asunnossa oli hiljaista.
Vinokas kumartui ja alkoi tunnustella. Lattialla makasi ihminen. Kyynärtaipeessa riippui ruisku. Onpa vanhus mennyt huonoon kuntoon, Vinokas mutisi. Hätä ei lue lakia. Vinokas näppäili työpuhelimeensa 112. – Saisinko ambulanssin osoitteeseen Hietalahdenkatu 6 F 53. – Mitä siellä on tapahtunut? – Lattialla makaa puhumaton ihminen ruisku käsivarressa. – Hengittääkö hän? –Pieni hetki. – Pysykää siellä. Lähetän sinne ambulanssin, päivystäjä sanoi.
Vinokas kiiruhti ovelle ja astui rappukäytävään. Hän tunnusteli seinää ja ovenkarmeja, kunnes löysi hissin. Hississä hän painoi työpuhelimen pimeäksi.
Päästyään jalkakäytävälle Vinokas kuuli ambulanssin sireenin. Hän jatkoi matkaa. Hän kulki rauhallisesti keskustan katuja, kunnes löysi etsimänsä. Hampurilaisravintola. Hän tilasi aterian. Ruoka ei maistunut, mutta limu maistui mahtavalta. Kun Vinokas kippasi kääreet tarjottimelta, hän pudotti roskasäiliöön myös puhelimen. Hän oli päättänyt jatkaa yksinäisten ja rauhallisten eläkepäivien viettämistä.