Teksti: Rauni Laihonen
Metropolia ammattikorkeakoulun neljän opiskelijan ryhmä järjesti luontoretken näkövammaisille Koe Luonto -projektin puitteissa. Retki toteutettiin Pohjois-Nuuksiossa, Kattilan alueella.
Geronomiksi opiskeleva Nina Pellosniemi kertoi, että kun he tarkemmin miettivät, mitä he oikein olivat tekemässä, vähän mietitytti retken onnistuminen ja sujuminen. Hän halusi ajatella asioita siltä kantilta, että se onnistuu, kun sille annetaan mahdollisuus ja asiat järjestetään tarkoituksenmukaisesti ja selvitetään huomioon otettavat seikat. He olivat kaikki hyvin innostuneita eivätkä alkaneet laskea tunteja. He kokivat saavansa itsekin tästä paljon.
Torstaiaamuna 19.4. saavuimme Pohjois-Nuuksioon Kattilan parkkipaikalle. Vastassa olivat retken järjestäjät geronomiopiskelijat Nina Pellosniemi ja Katja Vallinkoski sekä fysioterapeuttiopiskelijat Marjut Niemelä ja Karoliina Oksala. He auttoivat tavaroiden kantamisessa, kun suunnistimme lähistössä olevalle leiripaikalle. Sieltä löytyi mukava katos, jossa oli keskellä nuotiopaikka. Istahdimme tulen ympärille tutustumaan toisiimme ja tilanteeseen. Meitä oli yhdeksän näkövammaista ja muutama avustaja. Mukana oli myös vapaaehtoisina Nina Myyrä ja Soili Hakama. Mahdollisuutena oli osallistua joko päiväretkeen tai jäädä yöksi seuraavaan päivään asti. Olin yksi yöksi jääneistä neljästä näkövammaisesta.
Istuessamme nuotion ympärillä esittelimme itsemme ja kerroimme, mitä mahdollisuuksia meillä kullakin arkielämässä on olla kosketuksissa luonnon kanssa.
Jonkin ajan kuluttua lähdimme kävelemään luontoon. Kiertelimme metsäteitä väistellen lätäköitä ja jäisiä kohtia, jotka eivät olleet sulaneet. Yöt olivat vielä kylmiä. Lämpötila saattoi mennä jopa pakkasen puolelle. Toki ennen kävelyä teimme aamujumpan. Olihan meillä kaksi innostunutta fysioterapeuttiopiskelijaa matkassa. Karoliina veti rentouttavan jumpan.
Kuvailua
Palattuamme olikin lounasaika. Sen jälkeen alkoi telttojen pystyttäminen. Niitä laitettiin kolme, joihin osallistujat saivat illalla kömpiä. Ohjaajat nukkuivat katoksessa.
Telttojen pystyttämisen jälkeen lähdimme taas patikoimaan. Kun saavuimme suolle, päivän kohokohta oli se, kun Nina ja Katja kuvailivat suonäkymää. Siinä oli usean metrin laajuinen lampi, jossa kasvoi puita muun muassa kuusi. Veden alla näkyi jäätä, joka heidän kertomansa mukaan näytti aika hienolta.
Ennen retkeä opiskelijat tutustuivat kuvailuun Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten tiedottaja Ilkka Väisäsen johdolla. Ilkka antoi jokaiselle vuorollaan maisemakuvan ja kukin kertoi, mitä kuvassa näki. Muiden piti omassa mielessään hahmottaa se. Sen jälkeen kaikki saivat nähdä kuvan.
Ei ollut mennyt hukkaan kuvailuharjoitus, koska minulle hahmottui hieno näkymä suosta.
Erämaan pimeys
Illalla päivän toimien jälkeen istuimme nuotiolla ja Nina luki kurssikaverinsa Helena Pekkarisen kirjoittamia tarinoita vuodenajoista. Tässä ote runosta: Kevät.
”Kohta on koivussa hiirenkorvat. Maisema on täynnä eri vihreän sävyjä, heleää vaalean vihreää, vaahteroiden ja haapojen lähes ruskeita sävyjä. Hetken päästä on maailma täynnä sinivuokkoja, valkovuokkoja. Mielen täyttää pakahduttava tunne, miten pysyn tässä kaikessa mukana. Entä se äänimaailma.”
Tämän jälkeen kerroimme omia muistojamme ja kokemuksiamme eri vuodenajoista. Sitten joku sanoi, että nyt on ihan pimeää, missä on otsalamppu. Tämä oli minulle vähän hämmentävää, koska itselleni siinä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta näkeville se oli suuri muutos, kun tuli pimeys eikä ollut sähkövaloa.
Lähdimme otsalampun avulla etsimään telttaa ja löytyihän se.
Aamuyön hetkiä teltassa
Siinä meni ähertäessä runsaasti aikaa ennen kuin olin makuupussissa. Unta sai odottaa. Linnut laulelivat vielä. Ilokseni kuulin lehtokurpan lentävän kaksi kertaa yli noin puolen tunnin välein. Sitten sekin hiljeni. Telttakaverini Seija Vitikaisen kanssa keskustelimme unta odotellessa. Kello oli puoli kaksi, kun vielä rupattelimme. Olin nukahtanut, koska heräsin ja kaikkialla oli vielä hiljaista. Seijakin heräsi ja totesimme, että koko ajan ilma viileni. Palelimme, vaikka kaikki mukana olleet vaatteet olivat jo päällä. Nousimme ja kävelimme jonkin aikaa ulkona ja voimistelimmekin. Sitten taas telttaan ja oli parempi olo. Puoli viideltä linnut heräsivät.
Ensin pari mustarastasta lauloi jossain lähistöllä. Sitten tuli muitakin lintuja sirkuttelemaan. Korppi lenteli muutaman kerran ja äänteli lennossa körp, körp. Se kuulosti siinä tilanteessa mahtavalta. Jostain kauempaa kantautui kurkien raikuvaa ääntelyä. Ne olivat luultavasti kauempana olevalla pellolla. Vaikka koko yö oli kylmä ja palelin, silti oli hetkiä, jolloin hyvänolontunne täytti mielen. Oli mahtavaa, kun sai olla vain ja kuunnella lintujen suloisia huiluja. Ei ollut mihinkään kiire.
Kahdeksalta jo menimme nuotiolle saamaan kuumaa vettä teetä varten ja kaivoimme eväät rinkasta.
Eräs osallistujista, Kerttu Ekholm, kertoi, ettei ollut huolen häivää, koska ohjaajilla oli tosi loistava asenne.
Hienosti oli mennyt tähän asti. Oli ollut ihana päivä. ”Kallio, johon kiipesin Soilin kanssa, oli jyrkkä ja kuin portaikko. Kapeissa kohdissa kivien väleistä piti pujottautua. Kiipesin ylös asti melkein nelinkontin ja alas tulin takapuoliluisua”, Kerttu kertoi innostuneena.
Mistä kaikki alkoi
– Tämä koko juttu lähti liikkeelle innovaatio-opinnoista. Opiskelijat eri ammattiryhmistä jaettiin tiimeihin, joissa ideoitiin oma innovaatio, palvelu tai tuote, kertoi Marjut. Nina oli miettinyt, että jospa erityisryhmälle tarjottaisiin luontoretki.
Yleensä nämä projektit ovat koulun määräämiä, valmiiksi annettuja aiheita, mutta he saivat luvan toteuttaa Niinan idea.
Opiskelijat ottivat yhteyttä Näkövammaisten liittoon ja kertoivat ideastaan sekä kysyivät neuvoja, miten kannattaa lähteä liikkeelle. Liitosta heidät ohjattiin Hun ry:n palveluvastaavan, Kirsi Kariluodon puoleen. Kirsi kutsui heidät Pengerkadulle keskustelemaan suoraan näkövammaisten kanssa. Opiskelijat ja näkövammaiset tapasivat pari kertaa ennen retkeä.
Näin valikoitui näkövammaisryhmä
– Olen jonkin verran ollut mukana, kun on järjestetty luontoretkiä erityisryhmille. Aikaisemmin en ole näkövammaisten kanssa tehnyt yhteistyötä. Halusin valita nimenomaan sellaisen ryhmän, joka on minulle entuudestaan vieras. Toivoin, että voisin mahdollistaa palveluja ja kokemuksia sellaisille henkilöille, jotka normaalisti eivät ehkä niin usein pääse luontoon, jos joku ei lähde sitä heille järjestämään. Toki myös itse olin valmis oppimaan uutta ja uusia asioita ja sitä kautta mietin, että näkövammaiset ja heidän elämäänsä tutustuminen on sellainen kohderyhmä, johon halusin tutustua. Pohdin, mitä erityispiirteitä pitää ottaa huomioon, kun lähtee näkövammaisten kanssa suunnittelemaan ja toteuttamaan esimerkiksi yövaellusta, kertoi Nina.
Katjan mukaan suuri merkitys oli sillä, että retkeen osallistuneilla oli alusta alkaen sellainen asenne, että kyllä kaikesta selvitään.
Retkipaikan sijainnista oli paljon pohdintaa. Alun perin oli tarkoitus järjestää retki hieman kauempana pääkaupunkiseudulta. Matkan järjestäminen huomattiin kuitenkin liian hankalaksi. Näkövammaiset liikkuivat taksilla ja tämä oli kaukaisin paikka, johon pääsi kuljetuspalvelulla.
Kun opiskelijat miettivät ohjelmaa retkelle, he ottivat huomioon osallistujien toiveita. Kävelemistä, liikkumista ja rentoa meininkiä haluttiin. Jo se, että sai olla ja kävellä luonnossa, kuunnella ja aistia sitä, oli itsessään paljon.
Nina keräsi luonnosta erilaisia materiaaleja. Niitä oli mahdollisuus tunnistaa yhden aistin, koskettelun avulla. Saimme käteemme poronjäkälää, kuusen oksan, kanervan, katajan oksan, mustikan varvun, kuivan kuusen oksan, jossa oli sormipaisukarvetta kiinni. Sitä pidetään bio-indikaattorina, niin että siitä pystytään päättelemään ilman puhtaus. Mitä enemmän puissa on sormipaisukarvetta, sitä puhtaampi ilma on. Samalla tavalla kuin luppo tai naava kertovat ilman puhtaudesta. Sitä on muissakin puissa kuin kuusessa. Täytyy tunnustaa, että tunnistin vain kuusen oksan.
Turvallisuus
”Turvallisuusasioihin kiinnitettiin erityistä huomiota. Niitä mietittiin etukäteen aika tarkkaan. Laadimme kunnon turvallisuussuunnitelman, johon kirjattiin kaikki asiat. Mietimme ensiapujutut ja hätätilanteet. Meillä oli pelastussuunnitelma ja riskianalyysi. Tämä oli meille samalla oppimista. Periaatteena oli, että kun tehdään jotain, niin tehdään se perusteellisesti”, kertoivat opiskelijat.
Luontoretkeilylle jatkoa
”Retkemme oli ensimmäinen laatuaan. Toteutimme sen pilottihankkeena. Jos tästä innostutaan ja näkövammaiset haluavat jatkossakin tällaista, haluamme yhteistyökumppaneita. Mielellään olemme jatkossakin toteuttamassa retkiä, koska meillä on valmis sapluuna tälle. Jos saadaan yhteistyökumppaneita mukaan, niin ilman muuta olemme valmiita jopa tuotteistamaan tämä ja tekemään tästä jatkuva tapahtuma, jota voisi useammalle ryhmälle vetää esimerkiksi keväisin ja syksyisin.”