Teksti: Tuula-Maria Ahonen
– Jokaisella meistä on elämässään yksi ihmissuhde, joka täydellä varmuudella kestää läpi elämän, ensimmäisestä henkäyksestä aina kuolinhetkeen saakka. Se on kuitenkin kaikesta merkittävyydestään huolimatta ihmissuhde, jonka äärelle pysähdymme varsin vähäisesti. Varsin usein tämä ihmissuhde on kyllästetty vaatimuksilla, ylimitoitetuilla odotuksilla ja ankaralla piiskaamisella, kirjoittaa psykoterapeutti Maaret Kallio.
-Yhteys itseen on helpompi kadottaa kuin tavoittaa. Moni meistä oppii enemmänkin vastaamaan ulkoisen maailman ja toisten ihmisten toiveisiin eikä löydä juurtunutta yhteyttä omaan itseensä, Kallio toteaa.
Kallio aloittaa harjoituksella. Se tehdään silmät kiinni kuunnellen kehon eri paikkojen tuntemuksia, hyväksyvällä mielellä, ilman arviointeja. Lopuksi kysytään itseltä, mikä tunne on päällimmäisenä mielessä, hyväksyen senkin.
Kallio kehottaa ajattelemaan mieltämme venäläisenä maatuskanukkena, joka aukenee vain yksi kerros kerrallaan. Päällimmäinen nukke ei ole ainoa totuus. On syytä olla avoin myös muille tuleville totuuksille.
Emme koskaan täysin ymmärrä toisen ihmisen kokemusta. Perinteinen suomalainen malli on ollut tunkeileva vanhemmuus, jossa vanhempi luulee tuntevansa lapsen psyyken paremmin kuin tämä itse. Näin kasvatetut lapset ovat usein aikuisina epäkunnioittavia ystäviä. He eivät kysy kuulumisia, he ”tietävät”.
Kallio kehottaa tekemään kysymyksiä, niin itselleen kuin toisille. Näin voi tavoittaa syvempää yhteyttä. – Kun toinen liian nopeasti neuvoo tai julistaa kaikentietävällä kokemuksellaan totuudet, jää kohtaaminen tapahtumatta. Jokainen meistä kaipaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, Kallio painottaa avoimuutta toisen ihmisen ja itsensä kanssa.
Onnellinen ihmissuhde?
Riidaton ihmissuhde kertoo Kallion mukaan etäisestä ja turvattomasta suhteesta, ei suinkaan hyvästä suhteesta.
-Usein ajattelemme virheellisesti, että esimerkiksi hankalat asiat, negatiiviset tunteet tai kuprut vuorovaikutuksessa ovat hajottavia tekijöitä. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan vaiettu, ohitettu tai mitätöity kokemus voi ajaa paria etäälle toisistaan, mutta ei itse asia tai tunne. Usein syvät kohtaamisen hetket voivat tapahtua myös jonkin varsin hankalan tai kiusallisen asian äärellä, kun se muotoutuu yhdessä jaetuksi, kannatelluksi ja kohdatuksi, Kallio toteaa.
-Täydellisiä vanhempia, puolisoita, työkavereita tai ystäviä ei ole. Toiselle turvallinen ja herkkävaistoinen ihminen ei suinkaan ole virheetön, vaan enemmänkin rohkea havaitsemaan virheitään ja korjaamaan niitä. Normaalissa ja hyvässäkin ihmissuhteessa on katkoksia, ymmärtämättömyyttä ja ristiriitaisuuksia. Olennaiseksi tekijäksi nouseekin korjaustyön tärkeys.
Puhu!
-Se mistä ei puhuta ääneen, ei suinkaan katoa, vaan sekoittaa mieltä ja kuorruttuu häpeällä. Ylisukupolviset salaisuudet, traumat ja vanhempien salattu historia vaikuttavat seuraavissa sukupolvissa kertomattominakin. Sanat eivät ole ainoita, joilla voi satuttaa. Vaikenemisellakin voi rikkoa.
-Vahvoissa ihmissuhteissa voidaan sanoittaa ääneen myös häpeällisiä, kipeitä ja arkoja asioita. Silloin niiden raskain voima hellittää. Kun riita repii perhettä, on mielen kannalta myös turvallisempaa, että siitä saa myös puhua ääneen.
-On aina viisasta lähteä siitä, mikä on totta, eikä siitä, minkä toivoisi häviävän hiljaisuuteen. Siksi on vähintään yhtä olennaista pohtia, mitä jättää kertomatta, kuin mitä kertoo. Mikä sinussa jää sanoittamatta suhteessa puolisoosi, lapsiisi, ystäviisi ja itseesi? Kun kaikki muu on jo kokeiltu, kannattaa kokeilla puhua totta.
-Inhimillisyyden haltuunotto ei ole pahuuden kieltämistä tai yksinomaan hyvänä ihmisenä paistattelemista. Se on uskaliasta oman pahuutensa tunnistamista ja siitä vastuun ottamista, oman mielensä varjojen havainnoimista ja ikävien aikeiden rehellistä tunnustamista, Kallio kirjoittaa.
-Armollisuus itseä kohtaan auttaa katsomaan myös pahaa kohti. Silloin voi todeta, että tätäkin minussa elää ja tuntuu, mutta samalla valita harkitummin tekonsa, jotka pysyvät hyvän palveluksessa. Inhimillinen ihminen ei ole yksin hyvä eikä paha, mutta ristiriitaisten voimien äärellä viisaasti punnitseva.
-Tämä maailma ei kaadu yksinomaan väärintekijöiden kataliin töihin, vaan ennen kaikkea siihen suureen joukkoon, joka ei riittävästi sitoudu hyvän tekemiseen ja joka vaikenee pahasta.
Maaret Kallio: Inhimillisiä kohtaamisia, WSOY, 2017