Teksti: Heidi Koivunen
Vuosi vuodelta kiinnostukseni lintuja kohtaan on vain kasvanut ja kasvanut. Luonto on ollut minulle aina tärkeä osa elämääni. Metsässä mieli lepää ja stressi katoaa. Linnut visertävät, livertävät, piipittävät. Erilaiset tuoksut lumoavat eri vuodenaikoina ja vuorokaudenaikoina.
Lintulajien opettelua
Halusin oppia tunnistamaan eri lintulajeja toisistaan ja siihen antoi oivan mahdollisuuden Kulttuuripalvelun järjestämä Lintujen yö -tapahtuma, jonka on vetänyt nyt kahtena vuonna peräkkäin kokenut lintuharrastaja Hannes Tiira. Etenkin ensimmäisellä kerralla opin paljon. Opin erottamaan peipon pajulinnusta. Peipon liverrys on iloisempaa, pajulinnun mollivoittoisempaa ja hidastempoisempaa. Opin tietämään mökkimme ympäristössä olevan kovaäänisen alkusoinnin kuuluvan punakylkirastaalle ja upeasti tietyllä rytmillä laulajan olevan laulurastas.
Jälkimmäisessä tapahtumassa minulle ei uusia lajeja tullut, mutta koin tunnistamisen riemua useammankin kerran. Aamuöisellä retkellämme Lemmenlaaksossa Järvenpäässä kuuntelimme useammankin sirittäjän riemullista siritystä, mustapääkertun kaunista sointia, rautiaisen helkettä, tiltaltin soittoa.
Oli mukavaa huomata se kehitys mikä vuoden aikana lintujen tunnistamisessa oli tapahtunut. Isot kiitokset kuuluu siitä Hanneksen lisäksi Lauri Hallikaiselle ja Ari Linnalle. Kolmikolle olen toimittanut tallenteen jos toisenkin lajimääritystä varten. Määritysten kautta olen oppinut valtavasti, mutta opittavaa ja muistettavaa on vielä paljon lisää.
Sadan lintulajin projekti
Lintuja olen äänittänyt nyt reilun vuoden. Helmikuisella Kökarin retkellämme retkioppaamme Ari Linna heitti idean ilmaan sadan eri lintulajin äänittämisestä ja mehän ystäväni kanssa tartuimme haasteeseen. Perustimme blogin 100kielenlaulu, jossa julkaisemme äänitetyt lintulajit. Kirjoitushetkellä lajeja kasassa on n. 70, joten paljon puuttuu vielä ja syysmuutot ovat jo alkaneet. Tavoitteeseen on matkaa ja ehkäpä se ei täyty Suomen juhlavuonna, mutta viimeistään ensi kevään puolella. Luonto- ja äänitysretkille tarvitsen retkikavereita, jotta retket toteutuvat turvallisesti. Toivottavasti jatkossa retkikavereita löytyy mahdollisimman paljon, sillä luonto on parasta mitä ihmisellä on. Mitä erilaisempiin paikkoihin pääsen, sitä monipuolisemmin pääsen tutustumaan lintulajeihin.
Äänitysretkillä koettua
Aurinkoinen helmikuun iltapäivä Kökarissa. Seison huumaantuneena leppälehdossa kädessäni parapoloidi-stereomikrofoni ja tallennin. Korvissani nappikuulokkeet joidenka kautta kuulen mikrofonin vahvistamana urpiaisparven piipitystä ja ruokailua. Kuulen lepänurpujen rapinaa lintujen niitä nokkiessa. Olen täysin parven lumoissa, isompaa hymyä saa hakea.
On tyyni maaliskuun alun ilta kuun mollottaessa kirkkaana Sipoonkorvessa. Pikkupakkanen nipistelee varpaita, mutta jostain kauempaa kuuluu lehtopöllön ”huu-huu-hu”. Kylmyys unohtuu ja into viriää. Hiivimme lähemmäksi ja lähemmäksi. Opaskoirani Otto uikuttaa hiljaa ja pian syykin selviää: metsäjäniksiä loikkii valkoisissa puvuissaan polun yli. Oton rauhoituttua pääsemme ystäväni kanssa taltioimaan upean lehtopöllön huhuilun.
Puolenpäivän jälkeen huhtikuun puolessa mökin pihapiirin täyttää valtaisa liverrys. Lintuja on joka puolella ja ihmettelenkin avokille ”mikä tämä lintumeri oikein on”. Sen verran vasta-alkaja lintuharrastaja olen, että taltiointi oli toimitettava kokeneemmille kuunneltavaksi. Peippoparvihan se saapui etelästä jatkaen matkaansa pohjoista kohti.
Toukokuun lopulla vietimme ystäväni kanssa upean aamun Vanhankaupungin lahdella Helsingissä. Olimme täysin hullaantuneet lintujen paljoudesta ja aamun aikana opimme paljon. Satakielet lurittelivat joka puolella, ruovikossa ruokokerttuset säksättivät, punavarpuset lauloivat kauniisti. Unohtumaton upea aamu.