Teksti: Tuula Paasivirta
Ateneumin Suomen taiteen tarina -näyttely on saanut kolme uutta salia, joissa on taidetta vuosilta 1940-1970, mukana monet tutut nimet kuten Kain Tapper, Juhani Harri, Jan-Olof Mallender – ja tietysti Unto Pusa ja Sam Vanni!
Syksyllä 2016 esittelimme Kajastuksen lukijoille Ateneumin nelivuotisesta Suomen Taiteen Tarina -näyttelystä klassikko-osan salit. Nyt on avattu myös saman näyttelyn modernimmat salit ja on näiden esittelyjen vuoro, salit päättyvät 1970-luvulle. Suomen Taiteen Tarina -näyttelyä pääsee katsomaan 31.12.2020 saakka. Näissä modernin taiteen saleissa esitellään monimuotoista kuvanveistoa.
Kolme modernia salia
Ateneumin lipunmyynnin takana sijaitsee kolme näyttelysalia, joissa esitellään modernia taidetta 1940-luvulta 1970-luvulle. Salien otsikot ovat: Muoto ja väri, Lupa kokeilla ja Kantaaottavuus. Kuten klassisten osastojen saleissa, myös modernin salien taide on kytketty osaksi kulloisenkin yhteiskunnallisen ja maailmanpoliittisen tilanteen kulkua. Ateneumin sivulla todetaan, että Toisen maailmansodan jälkeen Suomessa vallitsi jälleenrakennuksen aika. Taiteilijat nostivat maata jaloilleen tekemällä tilausteoksia: seinämaalauksia ja monumentteja. Coca-Cola, rock-musiikki ja televisio tulivat osaksi ihmisten arkipäivää. Suomalainen arkkitehtuuri ja muotoilu nousivat maailmanmaineeseen.
Taiteessa tapahtui suuri muutos, kun modernismi teki todellisen läpimurtonsa. Niillä taiteilijoilla, joita kutsutaan konkretisteiksi, taiteellinen sanottava pelkistyi muodoiksi ja väreiksi. Sam Vanni on sanonut, että hän halusi saada värit sointumaan suoraan toisiaan vastaan: ”Kokeilen niin kauan, kunnes ne sanovat BZZZ.” Toisaalta voidaan sanoa, että osa tuon ajan taitelijoista seikkaili surrealismin jälkimainingeissa tai he maalasivat maailmaa sellaisena kuin se heille näyttäytyi.
Muoto ja väri
Muoto ja väri -näyttelysalissa esitellään muun muassa Anitra Lucanderin Sommitelma 1956, Serge Poliakoffin Kompositio 1950–1959 ja Lars-Gunnar Nordströmin Punainen sommitelma 1954. Salissa on nähtävillä myös Unto Pusan teos Armas Aho, Assan kundi vuodelta 1957. Tässä teoksessa näkyy kirvesmiehen geometria, isot työmiehen kädet, työhön keskittyvä ilme ja taiteilijan näkemys työmiehen vihreäsävyisestä vaatetuksesta, ruudullinen paita, vihreät housut ja lippalakki. Taidenäyttelyyn liittyvässä teoksessa Suomen Taiteen Tarina (Ateneum, 2016) on tähän Pusan teokseen viittaava Matti Röngän novelli Kirvesmiehen geometria.
Tässä näyttelysalissa on Otto Mäkilän teos Torni vuodelta 1956. Hän oli turkulaisen modernismin, niin kutsutun Turun koulun, keskeisimpiä taiteilijoita. Hän opiskeli Turun piirustuskoulussa ja Pariisissa. Hän oli suomalaisen surrealismin edelläkävijä, joka luopui jo varhain ulkoisen todellisuuden kuvaamisesta. Omien sisäisten näkyjen tulkitseminen ja ihmisyyden pohdinta ovat hänen taiteensa ydintä. Torni-maalaus heijastelee taiteilijan pessimismiä: ihminen on yksinäisen huoneensa vanki.
Lupa kokeilla
1950–70-lukujen Suomesta kertoo maan sisäinen muuttoliike: maalta muutettiin kaupunkeihin. Opiskelijaliike vahvistui. Kansainvälisen taiteen merkitys korostui. Samalla taiteessa oli lupa kokeilla lähes kaikkea. Assemblaasit eli useista esineistä kootut kolmiulotteiset teokset yleistyivät. Kokeilut näkyivät yllättävinä materiaaleina ja esimerkiksi ääninä, valona ja liikkeenä. Ne näkyivät myös voimakkaina aihevalintoina, jotka johtivat jopa jumalanpilkkasyytöksiin ja oikeudenkäynteihin.
Lupa kokeilla -näyttelysalissa esitellään muun muassa: Jaakko Sieväsen Suolintu 1961–1962, Juhani Harrin Tulikukkia 1975, Kain Tapperin Hevosenkallo 1957 ja Helena Pylkkäsen Giannicolo 1976. Kuvanveistäjä Helena Pylkkäsen teos Giannicolo vie katseet Rooman toiseksi korkeimmalle kukkulalle, jolta avautuu laaja näkymä kaupungin keskustaan. Puistoalue tunnetaan myös rakastavaisten kohtaamispaikkana. Giannicolo on voimakkaan aistillinen ja nykyajan pulssissa hengittävä teos, joka samalla tukeutuu klassiseen eurooppalaiseen taidehistoriaan. Sen kädettömäksi jätetyt ihmishahmot, torsot, koskettavat toisiaan vain harvoissa kohdissa, mutta ovat silti lähes sähköisessä yhteydessä keskenään.
Kantaaottavuus
Kantaaottavuus-salissa on taidetta ajalta, jolloin media välitti kuvaa poliittisista kriiseistä ja sodista ja seurattiin undergroundia, hippiliikettä ja populaarikulttuuria. Suomessa taiteilijat hyötyivät maan geopoliittisesta asemasta läntisen ja itäisen maailman välissä.
Kantaaottavuus-näyttelysalissa on esillä muun muassa Jan-Olof Mallanderin Paperiveistosmappi 1972-1974, Paul Osipowin Crunch 1965–1966 ja Sam Vannin Moniulotteinen tila 1961. Tätä lähes pyörryttävällä tavalla rytmikästä ja katseen sisäänsä imevää maalausta pidetään Vannin kineettisen kauden pääteoksena. Sen lähtökohtana on Vannin oma ateljeeasunto portaikkoineen. Tila on nähty monesta pisteestä yhtaikaa ja perspektiivejä on useita rinnakkain. Sam Vannin vaikutus Suomen taiteeseen on erityinen. Hän oli abstraktin muotokielen uranuurtaja ja julkisten seinämaalausten toteuttaja, mutta myös legendaarinen taideopettaja.
LYHYESTI
Lisätietoja saa www.ateneum.fi sekä teoksesta Suomen Taiteen Tarina, 2016, julkaisija Ateneum Kansallisgalleria. Kirjassa on useita artikkeleita näyttelyn aihepiiristä ja paljon kuvia näyttelystä. Ateneum on avoinna ti, pe 10–18, ke, to 10–20, la, su 10–17, ma suljettu