PISTEITÄ
Jouko Lehtonen
Onko sinulla pulaa ajasta? Tuntuuko että aikasi ei millään riitä kaikkeen siihen, mitä haluaisit tehdä? Uskon, että nämä kysymykset ovat hyvin monelle tuttuja ja jopa ahdistavia. Mutta ajatellaanpa asiaa toiselta kantilta: entä jos emme osaa riittävästi antaa arvoa joutilaisuudelle. Monissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että aivan selvä “pitkästyminen” voi luoda hyvän maaperän uusille ratkaisuille. “Pitkästyminen kertoo ihmisille, että heidän on mietittävä uudelleen toimintaansa. Ikävystyminen kannustaa etsimään mielekästä tekemistä.” Näin väittää lontoolainen yliopistotutkimus. “Ihmiset pyrkivät liian kärkkäästi karkottamaan ikävystymistä. Pikemminkin se on nähtävä tilaisuutena. Jos annamme ikävystymiselle aikaa vaikuttaa, voimme päästä käsiksi aidomman olemisen tilaan”, pohti aikanaan myös saksalainen filosofi Martin Heidegger. (Tiede-lehti heinäkuu 2016)
Näkövammaisten kulttuurilehti Pisteposti on kerännyt syksyn numeroihinsa aineistoa muista julkaisuista. Antiikki ja taide (no 3) kertoo, miten Vantaan taidemuseo on uudistunut. Nimikin on raflaava: Artsi. Museossa sekoittuvat nykytaide ja katutaide. Museonjohtaja Kati Huovinmaa kertoo: “Erikoistuminen katutaiteeseen ei tarkoita, että näyttelyt tulisivat keskittymään täysin graffiteihin. Mutta juuri graffitit ja erilaiset performanssit ovat mukana kaikissa tulevissa näyttelyissä.” “Otin ihan tietoisen tarkkailijan aseman vantaalaisena, että miten taidemuseo näkyy. Mielestäni ei tarpeeksi.” Kävijämäärät ovat nyt tuntuvasti lisääntyneet. Viime vuosina on käynyt 10 000 henkeä vuosittain. “Tavoitteemme on tuplata kävijämme ensi alkuun.” Kati Huovinmaalta on kysytty, onko Artsi nyt nuorten museo. “Olen vastannut, että Artsi on asenne.”
Helena Sinervo kertoo tiestään kirjailijaksi et-lehdessä( no 14). Hän on syntynyt 1961 Tampereella, asuu Helsingissä ja kirjoittaa romaaneja, runoja sekä tekee käännöstöitä. Hän voitti Finlandia-palkinnon 2004 romaanilla Runoilijan talossa, viime keväänä ilmestyi romaani Armonranta. Hän kertoo avoimesti, miten ankara oli isä, kodissa ei juuri kauniita sanoja kuultu. Niitä hän on opetellut itselleen ja jakamaan toisille näihin päiviin saakka. Palkintovuonna hän menetti kaksi viidestä veljestään, pari vuotta sen jälkeen kuoli isä ja siitä vuoden kuluttua äiti. “Surutyö oli näin jälkeenpäin ajatellen ihan uskomattoman kuormittavaa.” Uusin teos Armonranta sai alkusysäyksen isän kuolemasta, mutta seitsemän teosta ehti syntyä, ennenkuin hän tarttui uudelleen aiheeseen. Teos on omaelämäkerrallinen, mutta se on silti romaani. “Kun kirjoitin kirjaa, muistin yhä enemmän kauniita ja hyviä asioita lapsuudestani”, Helena Sinervo tilittää.
Joulun alla voi nautiskella jälkiruokien valmisteluista. Tässä palasia herkkusuiden historiasta (Maailman historia no 6). Vuosituhansien ajan ihmiset saivat tyydyttää makeanhimonsa vain hedelmillä, pähkinöillä ja hunajalla. Sokeri levisi Eurooppaan vasta 1100-luvulla. Antiikin Kreikassa oli käytössä “toinen pöytä”, joka kannettiin sisään pääruoan jälkeen. Tässä pöydässä oli kuivattuja hedelmiä, pähkijöitä, taatelia, viikunoita ja makeaa viiniä. Roomalaiset valmistivat vanukasta mantelimaidosta ja leipoivat viljakakkuja, joiden täytteenä oli pinjansiemeniä. Jäätelöä valmistettiin lumesta, mutta se oli harvinaista Välimeren ympäristössä ja siten vain rikkaiden herkkua.
Niinhän sitä Suomessakin lapsena imeskeltiin jääpuikkoja. Ei kysytty onko köyhä vai rikas.