Teksti: Ari Suutarla
Vapaa matkakertomus Abilis-säätiön arviointimatkasta Ugandaan 17. – 26. lokakuuta 2016 – osa 1/2.
Henkilöt:
Ari Suutarla, vanha pappi, Helsinki, Abilis-säätiön
muinainen varapuheenjohtaja, nykyinen hallituksen
jäsen
Kirsti Salin, edellisen puoliso ja henkilökohtainen
avustaja
Evelina Kuusinen, Kelan palkkaama, upea kuulonäkövammaisten tulkki
Slade Syakango, hankekoordinaattori Abiliksen
toimistolta
Marjo Heinonen, Abiliksen toiminnanjohtaja ja sopimusneuvottelija retken kolmena viimeisenä päivänä
Elämäni toinen tulo Ugandaan, edellinen vuonna 2009, silloin kuurosokeiden Helen Keller -maailmankonferenssi. Viktoria-järven pohjoisranta, lentokenttä Entebbe, paha tunnin tie pääkaupunkiin Kampalaan. Runsas yksi aste eteläistä leveyttä, päiväntasaajan eteläpuolella siis. Pääosa maasta siitä pohjoiseen. Pituuspiiri suurin piirtein sama kuin Suomen, ei tarvitse siirrellä kelloa.
Idi Aminin paha maine
Uganda tuo ensimmäisenä mieleen ammoisen presidenttinsä Idi Aminin, joka soti ja tapatti vaikka kuinka paljon maansa kansalaisia. Varjoon on jäänyt hänen seuraajansa, Milton Lobote, joka itse asiassa oli vielä hullumpi kuin Idi Amin.
Maan oloja sanotaan nyt vakaiksi. Aikanaan presidentti oli lujasti yksinvaltiutta vastaan ja arvosteli ankarasti Aminin ja Loboten takertumista valtaan. Nykyinen presidentti on keikkunut valtaistuimellaan vasta kolme vuosikymmentä, joten on vahvasti epäiltävissä, että edeltäjien takertumistauti on sitkeästi tarttunut.
Kansainväliseen mediaan tämä presidentti on päässyt merkittävän homofobian takia. Homoseksuaalisuudesta oli suunnitteilla laki kuolemanrangaistuksesta, mutta se lieveni sitten seitsemän vuoden ehdottomaan vankeuteen. Hampaissa ovat erityisesti olleet kirkot, jotka vihkivät avioliittoon saman sukupuolen henkilöitä.
Ugandan lippu on riemukas, kuusi ohutta vaakasuoraa raitaa, musta-keltainen-punainen ja jälleen musta-keltainen-punainen; keskellä yhdellä jalalla seisova moderni kukko. Itse asiassa se ei ole ollenkaan kukko, vaan etelän kruunukurki, joka näyttää hieman köyhän miehen riikinkukolta, kuten Afrikan tuntija, Juha Vakkuri vuonna 2014 luonnehtii kirjassaan Afrikan sydämeen.
Korruptio Afrikan suuri ongelma
Korruptio on mainittu Afrikan maiden suurimmaksi ongelmaksi. Suomalainen taloustutkija Ritva Reinikka selvitti 1990-luvun puolivälissä, miksi Ugandassa vain alle 20 prosenttia maalle annetusta ja opetustyöhön tarkoitetusta kehitysavusta menee perille. Reinikan toimenpiteiden ansiosta hävikki on enää kymmenisen prosenttia, mutta sekin ministereiden taskuun sujahtaneena on liikaa. Ja nyt on puhe muidenkin maiden kuin Suomen antamasta avusta. Jossakin palaverissa kysyn korruptiosta. Vastaaja kääntää puheen nopeasti muualle.
Toinen tuleminen Ugandaan
Takana on Amsterdamista Keniaan ja Nairobiin valvottu yö. Kirstin matkalaukku jää tulematta, iso osa minunkin vaatteistani ja kaikki Abiliksen tuliaiskassit. Abilis on avannut oman toimiston Kampalaan ja valinnut sinne vastuulliseksi toimijaksi tutun ugandalaisen henkilön nimeltä Beatrice.
Lauma valkeita haikaroita on tervehtimässä Victorian rannassa, sitten harmaita. Muistan runsaat haikarat erikoisuutena viime matkalta. Myöhemmin Kirsti onnistuu kuvaamaan ison haikaralinnun. Lintu on minua olkapäähän asti ja hyvin pullea. Ravintoa lämpimissä rantavesissä ja ruovikoissa riittää. Tropiikin linnut huhuilevat.
Hotelli Eselle Country on yhdeksän vuotta vanha, siisti, ei paljon vieraita. Uima-allas pihassa, tupaten täynnä paikallisia lapsia ja aikuisia. Ei tee mieli ahtautua sekaan. Hotellin yhdystie mielettömän kehno ja pomppuinen. Teillä yleensäkin ajohidasteita paljon eikä vain yksitellen, vaan monta peräkkäin. Ehkä uskovat vasta monia hidasteita.
Kuljettaja ryskää nelivedolla hidasteelta toiselle. Pääni iskee kattoon samassa tahdissa, kunnes huudan ja pyydän ajamaan rauhallisesti. Kuljettaja pelästyy.
Mielessäni päätän, että en koskaan anna eurosenttiäkään keräykseen, jos tarkoituksena on hankkia auto johonkin kehitysmaahan. Näillä ajotavoilla ei mikään auto kestä, ja nelivedon remontit ovat tosi kalliit. Ehkä ajatteluni pehmentyy joskus.
Rahan kanssa on ihmettelyä. Rahayksikkö on Englannin peruja shillinki, joita yhdellä eurolla saa ostopaikasta riippuen 3300 – 3900 kappaletta, jossakin huonossa vain 3000.
Albinismi hyväksytty vammaisuudeksi
Vammaisjärjestö Nudipun toimisto, eka kokous, emäntänä Beatrice. Oli vastassa jo lentoasemalla. Hymyilee. Olin kehunut hänen kaunista hymyään Suomessa Abiliksen kumppanien seminaarissa 2012. Muisti vielä kehuni.
Ugandassa Abiliksen tukea on vuosien varrella jaettu 145 hankkeeseen. Yksittäisiä hyötyjiä yli 500. 2005 aloitettiin kanoilla, 2009 oli jo vuohia. Beatrice kiittelee hyvästä yhteydestä Abilikseen, erityisesti koordinaattoreiden Tuula Heima-Tirkkosen ja Arto Vilmin kanssa. Tuula on vammaisen lapsen äiti, Arto taas näkövammainen henkilö, joka juuri on siirtynyt eläkepapaksi.
Uusinta Nudipun politiikassa on albinismin ja lyhytkasvuisuuden hyväksyminen vammaisuudeksi taikauskoisuuden sijasta. Erityistä merkitystä on ollut pienillä apurahoilla. Albiinoille on valtiolta anottu verovapautta aurinkovoiteista. Ne tulee nähdä apuvälineenä vammaisuuden hoidossa.
Kokemattomuutta rahan käytössä
Tanska on mukana tulevassa yhteistyössä ja yhteisissä toimistotiloissa, samoin Nudipu ja DBRS ynnä tanskalainen mielenterveysjärjestö. Ukkonen räjähtelee ulkona. – Kaikkia ei voi auttaa. Kielteiset asenteet eivät aina muutu.
Muuan albiino valmisti ravintolassa ruokaa. Asiakkaat kääntyivät pois arvellen, että häneltä hilseilee ihoa ruokaan. Ravintola piti sulkea. Vammainen lapsi ei voi mennä kouluun, kun esimerkiksi esteetön vessa puuttuu. Väki on ylettömän köyhää, bruttokansantulo alle 700 US-dollaria per vuosi. Otapa 600 euroa ja asu sekä vaatetus ynnä pane sillä pöytä koreaksi vuoden ajan.
Millä nämä elävät?
Pääelinkeino on maatalous. Ihmiset tuottavat sen, mitä syövät. Rahaa ei välttämättä käsitellä lainkaan. Päävientituote ulkomaille on kahvi.
Beatricen mukaan maan luoteisosista turkanaheimon alueilta on löydetty öljyä. Sitä on sekä Ugandan että itäisen naapurin, Kenian puolella. Uganda on kokonaan sisämaassa, pinta-ala kaksi kolmannesta Suomesta, asukkaita aika tasan 40 miljoonaa. Sen enempää lännessä Atlantin kuin idässä Intian valtameren suuntaan ei ole rautatietä. Satama mahdollistaisi monipuolisen ulkomaan kaupan. Öljyyn pannaan paljon toivoa vielä tämän vuosikymmenen puolella.
1900-luvun lopulla Idi Amin ja Milton Lobote karkottivat Ugandan kaikki aasialaiset työntekijät. Kauppa ja paikallinen liiketoiminta olivat intialaisten ja Arabian niemimaalta tulleiden liikemiesten käsissä. Heidän lähtönsä merkitsi rankkaa taka-askelta, josta maa alkaa vasta vähitellen toipua.
Toimistoelämää
YK:n vammaissopimus on ratifioitu jo 2008, ja siitä on ollut paljon hyötyä. Yritetään ohjata ihmisiä tunnistamaan ihmisten sekä eläinten sairauksia, jotta niiden leviämiseen osataan puuttua ajoissa.
Kokemusta saatiin eräässä hankkeessa, jossa tuotetaan hunajaa. Työn riskeistä Beatrice mainitsee kokemattomuuden rahan käytössä.
Katsotaan muiden toimistoja. Jonatan istuttaa miljoona hedelmäpuuta viidessä vuodessa. Kysyn vammaisista työntekijöistä. On pyrkimys, että joka hankkeessa olisi ainakin yksi. Ehdotan uutta ajattelua, jossa kaikki vammaisia ja yksi muu apuna. Nauravat.
Rose Mary koordinoi Tanskan hankkeita Ugandassa. Toimistot siistejä. Ulkona alkanut sataa tiiviisti, vaihtovaatteet Kirstin matkalaukussa jossakin. Nyt kahville.
Kuivaa hallintoa
Käydään läpi keskeneräisiä hankkeita vuosilta 2012 – 2014, viisi hanketta. Usein keskeneräisyyden syynä raportoinnin ongelma. Jokukin loppuraportti luvattu toimittaa vielä kuluvan viikon aikana. Toinen raportti on luvassa myös. Kysyn, minä vuonna. Nauravat. Ukkonen paukauttaa taas. Kaikilta puuttuu sadevaatteita. On helpompi käynnistää uusia hankkeita, jos vanhat on selvitetty.
Slade Syakango on mukanamme Abiliksen toimistolta Helsingistä, kokenut ja erinomainen työntekijä. Hänellä on odottamassa 10 hakemusta, Beatricella kolme tai neljä. Slade olisi mielellään näiden kanssa valmis ennen lokakuun loppua. Listalla on nyt käynnissä 29 hanketta, vanhoja 12, tältä vuodelta vaikea laskea. Tarkistus tuo ilmi, että 23 jäljellä, 12 vanhaa ja 11 tältä vuodelta. Tämän vuoden tärkein asia on rekisteröinti ja vanhojen seuranta. Ugandassa ei ole enää ARB-seurantaryhmää, joten arvioinnissa oltava tarkkana. Rekisteröinti on monimutkaista, mutta ilman sitä rahaliikenteen hoito ei onnistu. Sade helpottaa.
Kontrolliryhmät eivät voi olla suuria. Alun jälkeen innostus hiipuu etenkin, kun huomataan, ettei ole suuria palkkioita. Ihmiset muuttuvat ”kiireisiksi”.
Uganda on laaja maa. Pohdintaa, olisiko syytä alueellisesti keskittyä johonkin.
– Entä rekisteröinti? Jotakin on jo tehty. Hallituksen järjestöjen NGO-osastolle on toimitettu hakemus, ensimmäinen toiminta- ja taloussuunnitelma ynnä puitesuunnitelma järjestön yleisestä sijoittumisesta kenttään. Rekisteröinti maksaa 200 US-dollaria. On hyvä olla suositus ugandalaiselta diplomaatilta. Maksuja neljään paikkaan ja kuitit niistä.
Kenttä kutsuu
Yritystä lounaalle. Slade saa puhelimella tiedon Kirstin laukusta, joka on vielä Amsterdamissa. Meillä matka jatkuu aamulla Kampalasta itään. Minullakin ainut t-paita päällä. Tie tuskin näkyy tuulilasin läpi, Landroverin ratissa Samuel, 27 vuotta. Vesi valuu harmaina vöinä. Tiet kaameassa kuraliejussa, lieju punaista.
Iltapäivän ohjelmaan oli prepattu meidän käyntiämme varten neljä Abiliksen ”edunsaajaa”, vammaisia henkilöitä siis. Yksi viljelee passionhedelmiä, toinen kasvattaa porsaita, joku pitää leipomoa, joku tuottaa keksejä. Saa nähdä, riittääkö päivä. Ei riittänyt, vain passion-hedelmämiehen luona käytiin. Laukkuun saatiin pingispallon kokoisia hedelmiä, todennäköisesti vielä raakoja. Tästä miehestä hieman myöhemmin.
Tiellä poliisiautot sinisiä pick up -lava-autoja. Poliisit selät vastakkain lavan penkillä, pitkien aseiden piiput sojottavat polvien välissä. Rahanvaihtoa, monta kioskia, monia eri kursseja. Pyssymies vartioi. Hirmu meteli. Eipä olisi hotellista väliksi tällä alueella. Naisia pitkiä keltaisia banaaneja pään päällä, ehkä myyvät niitä. Vihreät banaanit ovat lyhyitä, niin sanottuja ruokabanaaneja, joita käytetään ruoan valmistukseen.
Kala-ateria, 2 euroa per annos, savustettua Niilin ahventa, jota Viktoria-järvellä kutsutaan nimellä tilapia. Ei ruotoja, suomuja ja eviä senkin edestä, uivat pähkinäjauhesoosissa, paikallisena lisukkeena maissipuuron mauton sovellus, keitetty vihreä banaani ja muuta. Liikenneympyrässä valtava termiittikeko. Katukaupassa kolme vesipulloa hotellin yhden hinnalla. Odotetaan jotakuta saapuvaksi. Rinteessä vuohia ja valtavia koukkunokkalintuja. Autossa ei ilmastointia. Soittelua taas laukun perään lentoasemalle. Odotettu ”kontaktinainen” saapuu, askelissa jonkin sortin afrikkalainen hitaus.
Voidaankohan ostaa kadulta banaaniterttu, ovat auringon kypsyttämiä. Tie kaameaakin kaameampi. Lantakakkuja kuivamassa. Mies kyynärsauvoin, metsästä ilmestyy lapsia seitsemän. Kahdella koulupuvut.
Toni on CP-vammainen, viljelee paitsi passion-hedelmiä, myös kaalia.
Hedelmät nyt vihreitä, kypsyttyään tummia. Vuohet mäkättävät. 16 lasta näkyvissä, heistä yksi Tonin, joka on yksinhuoltaja. Jänniä lintuja. Ostetaan Tonin kaupasta mustaa teetä. Bisnesmies, Slade toteaa. Äänessä ”kurr-lintu”. Slade jakaa tikkarit. Joku pieni kuolaa kyynärpäitä myöten. Kaksivuotias viipertää auton perässä, suussa tikkari, ehkä tuleva vammaisjärjestön päättäjä siis. Ehditään tuskin yhteenkään paikkaan enää. Sääli niitä kolmea, jotka myös odottivat.
Päivälliseksi kuningaspihviä
Ihmiset eivät tupakoi, ainakaan julkisesti, Beatrice sanoo. Emme ehdi enää kohteisiin. Tiilikasojen alla palaa tulia. Joka sadas nainen on hunnutettu tai mies virkattu pipo päässä. Kaksi tyttöä koulupuvuissa, valkoiset hunnut. Ratsia, naispoliisi tiellä, pyssymiespoliisit sivulla. Vastaan tulee autoja, sujahtavat oikealta ohi. En muistanutkaan vasemmanpuoleista liikennettä. Valkoiset ihmiset laskettavissa yhden käden sormin. Paluu hotellille tosi hidas, ruuhka mitä hurjin. Jonoja seisoo. Oman hotellin piha, ihana auringon lasku. Kaskaat heräävät. Sirinän taajuudet sopivat hyvin kuulolaitteille.
Päivälliseksi naudan kuningaspihvi, hedelmävati ja ananasjuissia. Tosin en tiedä, mikä pihvistä saa kuninkaallisen. Tässä tapauksessa hyvän filelihan maku on peitottu kitkerällä kastikkeella.
Kirstin aamulinnut, pieniä sirittäjiä enimmin. Ilma niin kosteata, että hengitys höyryää. Sumu on levittäytynyt Viktoria-järveltä. Eilisen aamukukot äänessä jälleen. Kuljettaja ajanut yöllä lentokentältä. Saa nähdä Kirstin matkalaukun kanssa vaiko ilman. Osoittautuu, että ilman.
Suihkun vesi vaihtelee huoneen hanassa tulikuumasta viileään. Ihan mukavan oloinen aamiaiskattaus. Kuulolaite poimii keittiöstä astioiden paiskomisen kolinat. Espanjalainen munakas saapuu. Passion-hedelmän mehua ja mustaa, vahvaa teetä, paahtoleipää.
Aurinko tulee ja hälventää sumun. Laukusta kerrotaan, että se on nähty Nairobissa. Kuljettajalla turha käynti lentoasemalla. Lähtö kello 8:30, vielä 8:55 Slade käy hoitamassa jonkin asian. Hyttyset vaivanneet yöllä, minullakin lenteli aamulla yksi. Lähdemme. Auton ilmastointi olisi kova sana. Kaksi autoa kyljet lytyssä. Tien vieressä ”anopin jakkaroita”, ovat matalia isoja kaktuksia. Poiketaan vielä toimistolla. Hyvä, kun voi käydä siistissä vessassa. Matka jatkuu. Isoja puita, kirkkaan punaiset kukat. Paljon kouluja, sitäkin enemmän ajohidasteita, jotka ravistavat autoa. Pää on jatkuvassa vaarassa jysähtää kattoon ja neliveto kovilla. Aurinko kiertyy vastapäivään vasemmalle, pohjoinen on puolilta päivin. Emäntämme Beatrice ja kuljettaja puhuvat keskenään lugandaa. Jonkin kylän kohdalla mies tulee ulos kaupasta, kainalossa kaksi jaloista sidottua, elävää ankkaa. Muhkeita naisia, mutta eivät ylipainoisen näköisiä. Iso aidattu teollisuusrypäs, Ugandan ja Kiinan liput. Kuuma. Tien varressa kaupustelijoita. Lounaan voi ostaa autoon. Vuoren rinteessä valtava teeviljelmä, tien poskessa peltihökkelissä myytävänä tuoretta teetä. Liikennemerkki varottaa jyrkästä alamäestä. Sokeriruokoa pelloilla. Kuljettajan mukaan maan laajin metsäalue. Liaaneja puissa.
Pientä kaupantekoa ja saippuaa
Ajetaan patoa pitkin. Joki laskee Viktoria-järveen, ajosuunta itään. Putoukset, kiinalaisia ravintoloita. Vaihteeksi pätkä 2+2-tietä. Mieletön liikenneympyrä. Käännytään Abiliksen projektille, jossa yhdeksän vammaista tekemässä kuka mitäkin, hanke lopuillaan.
Paikalla kahdeksan henkeä, aloitetaan rukouksella, Stella rukoilee. Ovat hiv-vammaisia. Varapuheenjohtaja Georg viljelee munakoisoja ja bitamarjoja. Ida kasvattaa kanoja. Paikallinen kieli tulkataan englanniksi. Mies auttaa kananhoidossa, lintuja 35 kanaa ja 7 kukkoa. Stella myy vanhoja vaatteita. Tyttö ja poika ovat koulussa äidin hankkimilla myyntituloilla. Maria myy hameita, kiittelee Abilista, kun sai ostetuksi tuloilla kodin ja miettii nyt liiketoiminnan kehittämistä. Georg istuu pyörätuolissa. Seuraava täti toivottaa tervetulleeksi Jinjan alueelle. Yhdistyksen nimessä ovat sanat ”positiivinen mieli”. Kerran ennen on täällä käyty Abiliksesta, Tuula ja Arto varmaan. Slade kertoo, että Abilis on rekisteröimässä omaa toimistoa Kampalaan. Taputuksia. Pidän todistuspuheeni, minun jälkeeni Beatrice, joka puhuu paikallisella kielellä. Georg kiittää mahdollisuudesta laittaa lapset kouluun ja poika yliopistoon. Rahaa on ollut vielä hankkia aurinkopaneelit.
Iga on munia myymällä rakennuttanut lisähuoneen, jota voi vuokrata. Kanat elävät vähällä, juovat vettä ja syövät nurmea, joskus vähän maissia. Georg, viljelijä, on jakanut jyviä toisille, jotka ovat kopioineet hanketta. Nyt ollut pulmia veden kanssa, kun on ollut kuivaa. Ulkopuolista työvoimaa maksetaan korjaamaan kastelulaitteita. On myös vapaaehtoisten palveluryhmä. Puhuvat, kiittelevät ja puhuvat taas. Ostan pieniä käsitöitä. Pihassa tulppaanipuu, sen alla kiiltäväturkkinen kukko.
Ostetaan jotakin pientä ensi kevääksi Helsingin maailmakylä-tapahtuman markkinoille. Ollaan jo melkein autolla, vinkataan yhteiskuvaan. Nälkä. Yli kaksi tuntia myöhässä. Olemme huono esimerkki.
Väenkatoa ja saippuaa
Syödään vihdoin. Albino-järjestö lähellä. 98 prosenttia kuolee alle 40 vuoden iässä, syy ihosyöpä.
Ei päästä pois portista. Pihakentällä alkamassa jalkapallo-ottelu. Ihmiset jonottavat portista sisään, me ulos. Sadat torvet ja pillit soivat. Meteli on kauhea. Puheenjohtaja Peter ryhtyy portilla ohjaajaksi. Väkeä tulee aidan yli, itsepäisiä, humalassa. Vihdoin päästään.
Ylitetään rata, joka tulee kuparikaivokselta. Maassa ei ole rataa satamaan. Päivän kolmas kohde myös albiinojen, paikkakunnan nimi Iganga, n ja g ääntyvät erikseen. Poliisin piikkimatto, tukkii tien pikku nykäisyllä, nyt viritettynä sivussa valmiina. Paimen ja 15 lehmää.
Uusi paikka, vain rouva puheenjohtaja on jaksanut odottaa. Kello tulee kuusi, muut 18 yhdistyksen jäsentä tulleet jo kymmeneksi, odottaneet, väsyneet ja menneet kotiin. Abiliksesta ei ole ennen käyty tässä järjestössä, nimen lyhenne IDAA. Abilis on ensimmäinen tukija, 9600 euroa. Tavoite on ollut lisätä tietoa albinismista, ihmisoikeuksien raami. Ensin vahvistui oma kuva, albiinojen uhraaminen loppui. Tuli tietoa ihmisoikeuksista ja oikeuksien valvonnasta. On yhteyksiä muihin järjestöihin.
Valmistavat saippuaa. Näytetään kanisteria, 10 litraa saippuaa nesteenä, jota yksi litra ynnä 20 litraa vettä. Materiaali maksaa kaksi euroa (7000 shillinkiä), myydään kymppitonnilla. Kate on olematon. Voisivat ottaa paljon enemmän.
Jäseniä nyt 40, lukutaito matala. Ajo alkaa 19:00, kuljettaja arvioi Mbaleen 1,5 tuntia. On säkkipimeää. Päivän ateriajärjestys saisi olla kunnossa. Tien viitta Mbale 100 kilometriä. Näillä pompuilla ja hidasteilla vähintään kaksi tuntia. Perillä vartin yli yhdeksän ilman ruokaa ja aivan hiessä, niska jäykkänä iskuista kattoon. Mbale Resort, kahden yön kotimme, vielä kahdet töyssyt ja kallistukset.
Sokeita ja albiinoja Mbalessa
Mbale on suurehko kaupunki. Täällä kukaan ei tiedä asukasmääriä, ei myöskään kilometrejä Kampalasta. Meillä uusi aamu, ei kukkoja, huone invavarusteltu. Lämmin vesi antaa odottaa kauan. Upea aamiaispöytä. Mitä, jos tänään yritetään pysyä aikataulussa? Hotellin puutarha hienosti hoidettu, uima-allas, Bougainvilleja.
Eka tähtäyksenä sokeainyhdistys, toiseksi albiinot. Sokeilla 4000 Euron vuohihanke, loppuraportti Beatricen pöydällä, albiinoilla saman suuruinen ihmisoikeushanke.
Sokeita koolla toistakymmentä, iäkäs puheenjohtaja John harmaa puku päällä, solmio, käynyt Suomessa kokouksessa 1980-luvulla. Myöhästelevää väkeä lappaa sisään. Slade istuu kirjoituspöydälle, kun tuoleja ei riitä, oma tuoli ensi kerralla mukaan! – Rukous.
Edunsaajat kertovat: eka vuohi sai tulehduksen ja tuli uusi. Toiselta kuoli vuohi myös, jollakulla vuohi sai karitsan. Joku karitsa kuoli, mutta syntyi uusi, yhdellä seitsemän kanaa. Kiittelyä ylenpalttisesti. Ollaan tervetulleita koteihin. Ampiaiset pistivät kiliä, joka piti myydä, tuli uusi, ja nyt on jo kaksi vuohta. On hauska aamulla herätä vuohen määkinään ja tarkkailla sen tekemisiä. Ennen ei ollut mitään syytä herätä aamuun. Yhdeltä petoeläin söi vuohen. Yksi vuohi on tullut kalliiksi, syö ja tarvitsee lääkkeitä. Puheet käännetään molempiin suuntiin. Hieman epäselväksi minulle jää vuohien todellinen hyöty.
Puheenjohtaja on kirjoittanut meille ”arvostuskirjeen”, joka luetaan, ja sihteeri täydentää. Monet kodit ovat saaneet lisiä ruokapöytään, joku on myynyt karitsan ja saanut lasten koulurahaa. On ohjattu, millainen suoja tulee rakentaa ja miten korjata heinää. Mbalen alueella liki 10 000 vammaista, heistä 1800 näkövammaisia. Pidän rohkaisupuheen. Tulee kaksi naista lisää, hunnutettuja. Alussa 20 vuohta, viisi kuoli, nyt karitsojen johdosta elossa 21. Perhe on alkanut ”rakastaa”, kun on vuohi, ja arvostus lisääntynyt. Kiitosta tulee ja tulee.
Vielä saapuu myöhästynyt virkamies ja kiittelee. Alussa rukouksen pitänyt valkokaapuinen sokea imaami saa valkoisen varakeppini, hämmästyy ja kiittelee. Taisin antaa liian varhain, koska varsinainen keppini hajoaa seuraavana päivänä. Kirsti ei ainakaan huomannut imaamilla omaa keppiä. Kehotin antamaan edelleen, jos ei ole käyttöä. Käyntikortissani on opaskoiran kuva. Kerron kotona kulkevani opaskoiran avulla. Ihmettelyä, jotkut nähneet televisiosta.
Uusi paikka, albiinojen yhdistys. Elisabet on puheenjohtaja, väkeä taas kymmenkunta. Rukous hiljaa, kukin voi rukoilla omalla kielellään, Aamen. Yhdistys toimii kahdeksalla alueella. Ennen yhdistystä oli paljon myyttejä, pelkoja, uskomuksia, albiinot kirottuja. Nyt ymmärretään, että ollaan ihmisiä kuin muutkin. Tiedotusta, radio-ohjelmia viidellä eri alueella. Kerrottiin elämästä albiinona. Tuli taitoja kertoa albinismista. Oli 2000 yhteisötiedottajaa. On saatu pieni vammaisraha. Nyt albiinot on hyväksytty vammaisiksi. Vaikeus on, kun ekana kysytään aina rahaa, on hankala tavoittaa muun muassa vuorten takia. Kännykät soivat.
Anoivat valtiolta 5,5 miljoonaa, saivat 2,5. Sillä saatiin vuohi 20 albiinolle. Oli 1,3 miljoonan shillingin paikallinen erityisavustus, jolla apua 13 henkilölle. Osa otti vuohia, osa kalkkunoita. Samalla yleinen tietous on lisääntynyt, nykyisin albiino voi jopa avioitua ”tumman” henkilön kanssa. Tilanne on muuttunut, sillä ennen ihmiset juoksivat heitä pakoon. Nyt jopa luullaan länsimaalaiseksi.
7. lokakuuta 2016
Ari Suutarla, vanha pappi, Helsinki
ari.suutarla@kolumbus.fi
Kirjoituksen toinen osa ilmestyy maaliskuun
Kajastuksessa nimellä Kana nimeltä Abilis.