HEIJASTUKSIA
Gyöngyi Pere-Antikainen
elia, entinen Näkövammaisten kirjasto on nykyisin ”saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus”. Kirjasto on aina ollut näkövammaispalvelujen eräänlainen lippulaiva, lukeminen kun on näkövammaisten ehkä tärkein ja itsestäänselvin harrastus. Sekä tilastot, että empiiriset kokemukset osoittavat, että näkövammaiset lainaavat ja lukevat kirjoja huomattavasti keskivertoväestöä enemmän.
Määrärahojensa vähetessä Celia on avannut oviaan myös muille lukemisesteisille, joista on vaivihkaa tulossa suurin asiakasryhmä näkövammaisille suunnattujen palvelujen kustannuksella. Sokeat ja vaikeasti heikkonäköiset ihmiset ovat kuitenkin se asiakasryhmä, jonka lukemiseste on kaikista vaikeimmin kompensoitavissa. Celia aloitti vuonna 2013 Kirjasto kaikille -hankkeen. Sen myötä Celian valikoimat siirtyvät toisaalta yleisiin kirjastoihin, toisaalta verkkoon. Verkon kautta kirjoja on mahdollista ladata tietokoneelle, älypuhelimiin tai muihin digitaalisiin päätelaitteisiin. Samalla Celia aikoo luopua henkilöasiakkaistaan, postituskäytännöstään ja asiakaspalvelusta. Kirjaston tilat supistuvat meneillään olevan remontin jälkeen merkittävästi. Iiriksen kävijöille ennen niin tärkeät asiakastilat lakkautetaan.
Miten eri asiakasryhmät pärjäävät uudistusten myötä? Tässä kolme esimerkkiä:
Anna on nuorehko koulutettu sokea nainen pääkaupunkiseudulta. Hän elää perheelleen, työlleen ja intohimolleen kirjallisuudelle. Tietotekniikan saralla hän on kohtalaisen taitava. Yleisiä kirjastoja hänen asuinpaikkansa lähistöllä on useita ja hän saattaa käydä siellä joskus avustajansa kanssa musiikkilevyjä plaraamassa tai lastensa kanssa heitä kirjaston saloihin perehdyttämässä.
Anna lukee useammalla tavalla. Joskus hän lukee pihakeinussa pistekirjoja, joita posti tuo Celiasta. Annasta on hauskaa kuunnella, kun paksut niteet putoavat yksi toisensa jälkeen postiluukusta matolle joskus isohkoiksi kasoiksi. Kovin pitkiä pistekirjoja hän ei kuitenkaan jaksa lukea, aikuisena sokeutuneena ei ole niihin niin tottunut, eikä paljon matkustelevana voi niitä kuljettaa mukanaan. Lukuintoa vähentää myös pistekirjojen harmillisen suppea valikoima.
Tietokoneellaan hänellä on suuri määrä toisten näkövammaisten skannaamia ja asiakaspiirin sisällä jakoon laittamia elektronisia kirjoja. Niitä lukee sama koneääni, joka puhuu tietokoneen muitakin sovelluksia: neutraali, hieman huonosti tekstiä lausuva ja tulkitseva, tylsähkö puhesyntetisaattori, johon oli vaikea tottua, mutta joka on sentään aina se sama tuttu ja turvallinen.
Eniten Anna pitää Celian äänikirjoista. Vaikka valikoima kattaa vain vajaan neljänneksen kaikesta valtakunnallisesti julkaistusta kirjallisesta materiaalista ja vaikka osa valikoiman vanhoista aarteista, joukossa monet klassikot, on jäänyt tekniikan kehityksen jalkoihin, eli huonolaatuisten ja tuhoutuneiden tallenteiden tilalle ei aina valmistettu uusia tallenteita, silti luettavaa löytyy aina käsittämättömiä määriä. Vastailmestyneiden teosten muuttamista äänikirjoiksi joutuu odottamaan yleensä noin 2-4 kuukautta, suursuosikkeihin pääsee siis usein nopeammin käsiksi kuin näkevien kirjastojen asiakkaat.
Aiemmin äänikirjat saapuivat kotiin postin kantamina, pitkään kasettien ja sitten CD-levyjen muodossa. Pari vuotta sitten Anna sai tutustua Vera-nimiseen palveluun. Veran käyttäjät pääsevät Celian verkkolainaamon eli Celianetin sivuille tietokoneella tai älypuhelimella. Koko Celian valikoima on heti käytettävissä, halutut kirjat lainattavissa tai varattavissa, uutuuslistoja on helppo tutkia, hakukriteereitä löytyy vaikka millä mitalla, lainahistoriaa voi selata vuosikausia taaksepäin, kirjoja voi siirtää virtuaalihyllyihin myöhempiä tarkasteluja varten… Celianet on auki vuorokauden ympäri ja on aina käden ulottuvilla. Lainatut kirjat saapuvat asiakkaan koneelle ladattavaksi minuuteissa ja ne on helppo siirtää vaikkapa pieneen kuuntelulaitteeseen, jota Anna kantaa miltei aina mukana kaulapussukassa. Kuulokkeet korviin, laitteeseen muistikortti, johon mahtuu kymmeniä kirjoja kerralla ja kuuntelu onnistuu missä vaan, milloin vaan.
Vaikka pientä viilattavaa palvelusta löytyy aina, Annan on juuri nyt vaikea kuvitella, miten Celian palvelut hänen kohdallaan voisivat toimia merkittävästi paremmin. Annalle Celia nykymuodossaan merkitsee lukemisen vapautta ja joustavuutta.
Sofia on entinen kielten ja kirjallisuuden opettaja. Hän tekee eläköidyttyäänkin pienimuotoista tutkimustyötä, kirjoittaa ja luennoi. Celian aineistot juuri ja juuri pystyvät palvelemaan hänen tarpeitaan. Hän voi esittää hankintatoiveita kuullessaan hänelle tarpeellisen kirjan ilmestymisestä. Jos Celia vastaa kielteisesti, hänen viimeinen keinonsa on luetuttaa kirja vapaaehtoisilla tai pyytää skannaajaringin apua. Sofian ongelmana on valikoiman rajallisuuden ohella laatu: Celian äänikirjat näet eivät täysin vastaa kaupan printtikirjoja, niistä puuttuvat lähdeluettelot, liitteet, usein selostukset, esi- tai jälkipuheet sekä kuvien, taulukoiden ja muun graafisen materiaalin kuvailu. Tutkijalle tärkeitä kaikki! Lisähankaluutena on usein vieraskielisten nimien ja sanojen väärä ääntäminen, jolloin esimerkiksi tutkimuksessa esiintyvän nimen kirjaaminen omiin merkintöihin on lähes mahdotonta oikeassa kirjoitusasussaan. Sofian salaisena haaveena on myös kansikuvan kuvailun saaminen jokaiseen äänikirjaan. ”Sitten siitä ei puuttuisi enää kuin kirjan tuoksu ja sivujen kahina”, hän huokailee.
Martta puolestaan on iäkäs leskirouva maan koillisosan haja-asutusalueelta. Hänen näkönsä on heikentynyt pikkuhiljaa lähes täydelliseen sokeuteen asti. Hän pärjää omassa vanhassa kotitalossaan, jonne saa joitakin terveydenhoito- ja ruokapalveluja. Etelään muuttaneet lapset käyvät harvoin, samaten pitkähköjen kävelymatkojen päässä asuvat naapurit ja ystävät. Kun television kuva on himmennyt, radion ohella ainoaksi huviksi Martalle on jäänyt lukeminen, josta hän sai uuden tärkeän harrastuksen. Martalla on Celiasta saatu kuuntelulaite, joka soittaa CD-levyillä olevia äänikirjoja ja joka toimii sekä verkkovirralla että akulla. Se on kevyesti kannettavissa talon eri tiloihin tai pihalle, mutta on sen verran iso, että siitä tulee hieno, täyteläisesti kuuluva ääni. Laitteen käyttöä on helppo oppia vanhanakin, vaikkei enää uskaltaisi koskea tietokoneeseen.
Martta on toistaiseksi saanut Celian uutuusluettelot levylle luettuina muutaman kerran vuodessa. Luettelon saapuminen oli aina ilon päivä, parhaat kirjat oli heti merkittävä ylös ja soitettava Celian asiakaspalveluun. Eikä mennyt kuin muutama päivä ja postiluukusta kolahti pieniä pahvipakkauksia, joissa kirja tai useampikin, sitten CD-levy koneeseen ja pihakeinuun istumaan.
Nyt CD-kirjojen postituspalvelu on loppumassa ja Martta on aivan epätoivoinen. Hänellä ei ole mitään mahdollisuutta opetella tietokoneen käyttöä: ei varaa, ei kouluttajaa, heikkenevä muisti, ei uskallusta. CD-levyt saavat olla viimeinen tekniikan edistysaskel hänelle, tuumii hän. Mutta mistä luettavaa? Kunnallisesta kirjastosta, joka on vastedes Celian yhteistyökirjasto, hänelle vastataan.
Lähimpään kirjastoon on lähes sata kilometriä. Martta tilaa kuljetuspalvelumatkan. Hän saa käyttää 18 yksisuuntaista matkaa kuukaudessa, tavallisesti hän käy kaupassa, apteekissa, tuttavilla, kirkon tilaisuuksissa, hautausmaalla… Nyt siis kirjasto tulee mukaan, saa nähdä, riittävätkö matkat. Taksi vie Martan kirjaston ovelle ja porhaltaa tiehensä. Martta kompuroi ohikulkijoiden avulla tiskille ja kysyy äänikirjoista. Niitä kirjastossa on suppeaakin suppeampi valikoima. Celian valikoimat ovat tosin käytettävissä, kunhan kirjat tilataan ensin kirjastoon. Martalla ei kuitenkaan ole enää luetteloita missään muodossa. Olisikohan kirjastonhoitajalla aikaa? Ystävällinen nainen hakee Martalle joitakin teoksia Celianetistä, ne tilataan kirjastoon. Martta palaa toisella taksilla kotiin mukanaan pari paremman puutteessa mukaan nappaamaansa äänikirjaa. Tilatut kirjat saapuvat viikon päästä. Martta tarvitsee taas kaksi taksimatkaa voidakseen hakea ne kirjastosta. Ja kun laina-aika menee umpeen neljän viikon päästä, hän joutuu taas lähtemään kirjastoon palauttaakseen kirjat, taikka soittamaan ja uusimaan lainat vielä neljäksi viikoksi. Aina joskus jokin levy on viallinen, silloin tavallaan hukkaan mennyt reissu saa Martan itkun partaalle. Hän miettii usein, miten tämä voi kannattaa yhteiskunnalle, kun pahimmillaan joutuu ajamaan kuusi pitkää taksimatkaa muutamaa kirjaa varten, hänestä tämä tuntuu yhteiskunnan varojen tuhlaamiselta, lisäksi hän joutuu samalla luopumaan joistakin muista menoistaan. Hän miettii, joutuuko lopulta palkkaamaan avustajaa itselleen, näitä kirjastoasioita hoitamaan ja tulisiko se yhteiskunnalle edullisemmaksi. Lopulta saattaa käydä niin, että Martta luovuttaa, vähentää käyntejään kirjastossa, vähentää lukemista, käpertyy neljän seinän sisälle ja antautuu yksinäistä kuolemaa odottamaan. Hän haluaisi kertoa huolistaan entiselle tutulle ystävälliselle kirjastoneidille, mutta vanhasta numerosta kerrotaan asiakaspalvelun siirtyneen verkkoon.
Anna, Sofia ja Martta ovat vain kolme ääriesimerkkiä. Tarinoita on muitakin, laidasta laitaan, tyytyväisistä asiakkaista epätoivoisiin ja kaikkea siitä ja välistä. Kokonaisuudessaan voinee todeta, että uusia ongelmia ja kasvavaa eriarvoisuutta käyttäjäryhmien välillä on yhä enenevässä määrin odotettavissa. Annankaltaisia pärjääjiä on paljon, mutta Martankaltaisten kehityksestä syrjään jäävien määrä kasvaa varmasti uudistusten myötä. Kaikkien päättävissä asemissa olevien on autettava Celiaa varmistamaan palvelujen saavutettavuus myös kaikkein heikoimmassa tilanteessa oleville käyttäjilleen heidän tarvitsemallaan tavalla!
P.S.: Tämän jutun kirjoittamishetkellä Celian, Näkövammaisten liiton ja Näkövammaisten kirjastoyhdistyksen edustajat käyvät neuvotteluja Celian uudistuksista, tavoitteenaan löytää ratkaisumalleja eriarvoistavien ongelmien helpottamiseksi.