EVAKKOMORSIAN

– SOTA-AIKAAN SIJOITTUVA KUORONÄYTELMÄ

Teksti: Ari Talja

Helsinkiläisen Karelia-kuoron ja kamarikuoro Kontrapunktin yhteistyönä toteutettu kuoronäytelmä Evakkomorsian sai ensi-iltansa 28.5.2016 Kangasalla Kangasala-salissa. Se esitettiin myös Karjalaisilla Kesäjuhlilla Seinäjoella 18.6. ja Helsingissä Malmitalolla 27.8. Tulevana syksynä on mahdollisesti lisäesityksiä. Kaikki esitykset ovat olleet lähes loppuunmyytyjä ja yleisön vastaanotto on ollut lämmin. Ensi-illassa ja Seinäjoen esityksessä oli mukana myös 89-vuotias Kirsti Lankinen. Malmitalon esityksessä oli näkövammaisille kuvailutulkkaus, jossa kuvailtiin näyttämön tapahtumia, kuvia ja videoita.

Tämä tarina on tosi!

Evakkomorsiamen käsikirjoitus rakentuu kahden karjalaisnuoren, Kirsti Kähkösen ja Reino Lankisen, kirjeenvaihdon ympärille. Tarina alkaa asemasodan aikana vuonna 1943, jolloin Kirsti on koululainen ja Reino parikymppinen alokas. Alokasaikana Reinon tie vie Äänislinnaan Kirstin opiskellessa Käkisalmella. Nuoret pitävät yhteyttä kirjeitse ja kirjeenvaihto jatkuu aina vuoteen 1947. Tänä aikana kirjeitä kertyi lähes 300.

Kirstin ja Reinon kirjeenvaihdossa piirtyy kertomus, joka on osa maamme historiaa. Siihen kuuluvat sota, evakkomatka sekä kotiutuminen uusille asuinseuduille pula-ajan koettelemassa Suomessa. Kirsti lähti evakkomatkalle syksyllä 1944 ja samaan aikaan Reino jatkoi sotaväessä Suomenlahden rannikolla. Kirsti lähisukulaisineen sai evakkopaikan Teuvalta, jossa vastaanotto oli hyvä. Sodan jälkeen nuorten tapaaminen oli vaikeaa. Reino työskenteli osuusliikkeessä Lappeenrannassa ja Kirsti kävi emäntäkoulua Kauhajoella. Pitkästä etäisyydestä johtuen suhteeseen syntyi pientä säröä. Pula-ajan kirjeissä näkyy puute kaikenlaisista arjen perustavaroista. Kirstin ja Reinon häät pidettiin kesällä 1947 Kauhavalla, josta nuoripari muutti Lappeenrantaan.

Mistä kaikki alkoi?

Yksi Karelia-kuoron laulajista on Kirstin ja Reinon tytär Raija Hynynen. Muutama vuosi sitten Kirsti Lankinen ehdotti, että kirjeille voisi tehdä jotain. Ne ovat viattomia ja kauniita ja kertovat sota-ajasta. Kirsti oli säilyttänyt kirjeitä pahvilaatikossa. Isä Reino oli kuollut vuonna 2002. Raijalle vanhempien kirjeenvaihtoon tutustuminen oli järisyttävä kokemus ja aikamatka heidän nuoruuteensa.
Näytelmäkäsikirjoituksen kirjoittamiseen osallistuivat Raija Hynysen lisäksi hänen miehensä Asko sekä Karelia-kuoron johtaja Arto Joutsimäki ja hänen vaimonsa Marjatta. Ohjauksen suunnittelussa Artoa ja Marjattaa avustivat koreografi Panu Varstala ja näyttelijä Ria Kataja, jonka ääntä kuullaan myös esityksissä Kirstin kirjeiden lukijana. Reinon kirjeet lukee Arto Joutsimäki. Tanssikoreografiasta vastaavat Kirstiä ja Reinoa esittävät nuoret opiskelijat Vilma Tuominiemi ja Luka Salonen. Kaikki kuviin, videoihin ja musiikin synkronointiin liittyvät taustaprojisoinnit ovat Arto Joutsimäen käsialaa.

Monitaiteinen esitys

Ääneen luetut kirjeet kuljettavat tarinaa eteenpäin. Autenttisuuden kuvatuille tapahtumille välittävät sota-ajalta olevat alkuperäiset valokuvat, videoleikkeet ja äänitteet. Musiikki muodostuu pääosin tunnetuista sota-ajan lauluista, joita on yhteensä 31. Näytelmässä kuullaan mm. Äänisen aallot, Taikayö, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin ja Romanssi.
Näytelmän teemamusiikkina on Arto Joutsimäen alunperin tyttärelleen säveltämä Häävalssi.

Keskinäistä rakkautta, omia juuria ja historiaa

Monelle näytelmän katsojalle kuvatut tapahtumat ovat omakohtaisesti koettuja tai tuttuja perheen lähihistoriasta. Vanhempani olivat siirtokarjalaisia ja joutuivat lähtemään kotiseudultaan sodan aikana kahdesti. Kotona ja suvun yhteisissä tapaamisissa kerrottiin tarinoita evakkoon lähdöstä ja uuden elämän jälleenrakentamisesta. Evakkomorsian on kuvaus karjalaisen kansan vaiheista, mutta myös kahden nuoren selviytymistarina, joka puhuttelee katsojaa iästä riippumatta. Ystäväni André kävi katsomassa Malmitalon esityksen. Kun jälkeenpäin kyselin hänen tuntojaan, päällimmäiseksi nousi kahden nuoren keskinäinen rakkaus osana maamme historian käännekohtia. Tyttäreni Elisa näki saman esityksen. Hänen ensikommenttinsa oli: ”Parasta oli se, kun sä soitit haitaria ja lauloit”! Myöhemmin keskustelimme näytelmän tapahtumista ja Elisa pohti, voisiko rajan taakse isovanhempien synnyinseuduille mennä joskus käymään. Ehkä hänen toiveensa toteutuu.

Kun Evakkomorsiamen harjoituksia ja esityksiä suunniteltiin, ei osattu aavistaa, että samaan aikaan maassamme käytäisiin ennen kokematon keskustelu pakolaisten asemasta ja turvapaikan saannin oikeudesta. Tähän keskusteluun Evakkomorsian antaa näkökulmaa. Sodan seurauksena siirtokarjalaiset joutuivat jättämään kotinsa, muuttamaan uusille asuinseuduille ja kotoutumaan. Samalla he antoivat oman panoksensa maamme sodanjälkeiselle jälleenrakentamiselle ja karjalaisista tavoista ja perinteistä, kuten karjalanpiirakat ja virpominen, tuli erottamaton osa suomalaista kulttuuria. Uhkakuvien sijaan voitaisiin nähdä nykyinen tilanne rikkautena ja elinvoimana maallemme.