Teksti: Pasi Päivinen
Pohjoissavolainen toimittaja-kirjailija, Antti Heikkinen,
on kirjoittanut ihailemastaan kirjailija Heikki Turusesta tarinaa reilut 300 sivun verran. Elämäkertateoksen nimi on Turjailija: Heikki Turusen elämä ja teot. Kirja julkaistiin viime vuoden lopulla Siltalan kustantamana ennen Heikki Turusen 70-vuotissyntymäpäivää 9. joulukuuta.
Tinkimätön työssään ja aatteissaan
Antti Heikkinen kirjoittaa Turusen kirjoista ja värikkäistä elämänvaiheista kaunistelematta mutta sydämellisesti. Hessu tunnetaan mm. ronskista kielenkäytöstään, Karjalan murteestaan ja vahvoista julkisista mielipiteistään, ja Antti Heikkinen tuo Turusen originellin persoonallisuuden hyvin esiin. Heikki on peräänantamaton maaseudun puolustaja ja EU:n vastustaja. Hän ei kunnioita auktoriteetteja tai mielistele ketään, vaan sanoo sanottavansa suoraan ja kuuluvasti. Samankaltaisia boheemeja asialleen omistautuneita kriittisiä kansalaisia on harvassa. Toki heitä on Suomen kirjailijapiireissä ollut vuosien saatossa, mutta nykyisin työssään tinkimättömät originellit teräväkynäiset näyttäisi olevan katoava luonnonvara.
Turunen on kirjailijapersoonana jäljittelemätön, häneen eivät istu kirjallisuuskriitikoiden yleisimmin hänestä käyttämät määritelmät. Häntä luonnehditaankin usein virheellisesti korpikirjailijaksi tai maalaiskirjailijaksi, joka ei anna oikeaa kuvaa Turusen kirjojen merkittävyydestä. Vaikka hän asuu korpimaisessa ympäristössä ja keskittyy kirjoissaan kuvaamaan maaseutua ja sen murrosta, silti kirjojen yhteiskunnallinen monikerroksisuus tekee hänen tuotannostaan universaalia, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin maalaiskyliin Suomen takamaille. Turusta kutsutaan myös kansankirjailijaksi, ja se kuvaakin häntä jo paremmin ja sellaisen luonnehdinnan Heikkikin suostuu allekirjoittamaan.
Lyhyen aikaa tuntemani mm. Cambridgesta ja Göttingenistä oppinsa ammentanut Helsingin yliopiston edesmennyt historiankirjoituksen historiaan syventynyt professori Matti Viikari oli originelli persoona, joka boheemiudessaan ja kriittisyydessään muistutti elämäntyyliltään kirjailija Turusta, vaikka tuskin punaviinillä vahvasti maustetulla täysiverisellä tiedemiehellä ja taiteilijasieluisella kirjailijalla oli muutoin paljoakaan yhteistä. Muistan Viikarin opettaneen, että ihmisen elämässä on argumentin oltava aina tärkeämpi kuin auktoriteetti, oppimisen intohimon pitää olla tärkeämpi kuin mielistelevä pyrkyryys ja kriittinen kansalaisuus on tärkeämpi kuin akateemiset meriitit. Heikki Turunen on seurannut professori Viikarin filosofiaa omalla tavallaan ja tietämättään, sillä hän on kirjallisessa työssään intohimoinen, yhteiskunnallisena keskustelijana terävä argumentoija ja kriittinen auktoriteetteja sekä akateemisia ”meriittejä” vieroksuva kansalainen. En tiedä, sattuivatko he koskaan tapaamaan kuppiloissa tai jos sattuivat tunsivatko sielunveljeyttä, mutta mahdollisuus oli olemassa, sillä molemmat ovat viihtyneet kapakoissa kiitettävästi.
Maailmalta löytyy moniakin Heikin kaltaisia kirjailijoita, jotka ovat olleet oman tiensä kulkijoita, boheemeja elämäntavoiltaan sekä työssään intohimoisia että vahvasti yhteiskuntakriittisiä. Tähän joukkoon myös Heikki Turunen kuuluu, häneen ei tarvitse flandeerata Pariisin kaduilla ja kahviloissa hakeakseen näkyvyyttä ja tunnettuutta, eikä hänen tarvitse myöskään hakea inspiraatiota kirjoitustyöhön Etelä-Ranskasta, vaan hän viihtyy parhaiten Juuassa metsän keskellä Pielisen rannalla. Kesäisin Heikki siirtää tietokoneen ikivanhaan aittaan, jossa hän kirjoittaa suviöinä.
Turusen tarkkanäköisyys ja autenttinen ihmisten, paikkojen ja tapahtumien kuvailu on Gabriel García Marquezin kaltaista yksityiskohtaista ja viihdyttävää kerrontaa, joka sijoittuu vain toisenlaiseen ympäristöön kuin Marquezin tarinat. Turunen on Marquezin lailla napannut tuotantoonsa merkittävän osan fiktioksi joko oman tai perheensä tai lähiseutujen asukkaiden todellisista tapahtumista.
Turjailija
Antti Heikkinen on onnistunut herkän karjalaismiehen elämän ja tuotannon kuvaamisessa mainiosti. Hän on taustoittanut hienosti teoslainaukset ja syventynyt Turusen sielun syövereihin niin antaumuksella, että välillä on vaikeaa erottaa, mikä on Antti Heikkisen tekstiä ja mikä Heikki Turusen itsensä kertomaa. Toisaalta Heikkinen on kirjoittanut myös maaseutua kuvaavan kirjan ja tuntee nilsiäläismiehenä maalaiselämää varsin hyvin, joten maaseutuhenkisyys on hänelle sisäsyntyistä ja siitä on ollut varmasti hyötyä Turusen elämäkerran teossa. Heikkinen kertoo peittelemättä myös Turusen tempauksista ja toikkaroinneista. Vaikka hän on ollut teosta kirjoittaessaan vahvasti mukana Turusen elämässä ja haastatellut Heikkiä syvällisesti, silti tapahtumarikkaiden ryyppyreissujen kuvaamisen sijaan teos keskittyy pääosin olennaiseen, Turusen parinkymmenen kirjan tuotantoon.
Mielenkiintoista Turjailijan elämäkerran taustalla on myös se, että kirjoittajaksi valikoitui juuri Antti Heikkinen. Hän kirjoitti nimittäin vuonna 2014 elämäkerran Juice Leskisestä, jota Heikki Turunenkin kokeili kirjoittaa vielä Juicen eläessä, mutta homma ei silloin ottanut luonnistuakseen. Toki velikultien viettämä aika elämäkertateosta suunniteltaessa Tampereen soittoruokaloissa oli varmasti antoisaa, mutta Juicen elämäkertateos jäi Heikiltä kirjoittamatta. Antti Heikkinen teki sen ja lopputulos oli varsin onnistunut kuten Heikki Turusenkin elämäkerta, joten onko toimittaja-kirjailija Heikkinen ehkä löytämässä oman erikoisalansa: boheemien originellien kulttuuripersoonien elämäkertojen kirjoittamisen?
Kirjailijan työ jatkuu
Heikki Turuselle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2009. Sen jälkeen on syntynyt jo kolme kirjaa, joista viimeisin Karjalan kuningas syksyllä 2014. Se on vuonna 1973 ilmestyneen Turusen esikoisromaanin Simpauttajan jatko-osa. Työn alla on jälleen uusi romaani, joka kertoo sodan jälkeen Raja-Karjalasta Suomeen saapuneista evakoista.
Heikki Turunen asui pitkään Varsinais-Karjalan pääkaupungissa Joensuussa, mutta muutti Juukaan Pielisen rannalle vuonna 2013 Joensuun kaupunginvaltuuston päätettyä legendaarisen kulttuuriravintola Jokelan sulkemisesta ja rakennuksen purkamisesta. Kulttuuriravintolan ovet ovat jo vuosia sitten sulkeutuneet, mutta Jokelan talo seisoo kuitenkin yhä tyhjänä paikallaan purkutuomion täytäntöönpanoa odottaen, mutta Hessu ei palaa asumaan Joensuuhun, kulttuurivastaiseen kaupunkiin, kuten hän on Joensuuta useampaan kertaan Jokelan sulkemisesta lähtien nimittänyt. Heikin mieli lepää topeliaanisessa maisemassa Pielisen rannalla ja Turjailijan = kirjailija Turusen luomistyö jatkuu.
Heikkinen, Antti: Turjailija – Heikki Turusen elämä ja teot. Siltala 2015. 320 s.