Teksti: Eija-Liisa Markkula
Tamperelainen Timo Kokkila piirtää ja käsikirjoittaa Kajastukseen Mauri ja Mustis -sarjakuvaa, on tehnyt sitä jo vuodesta 1997 lähtien. Nyt sarjakuvasta tulee ensimmäinen kuvailutulkattu säännöllisesti ilmestyvä sarjakuva Suomessa, sillä lehden verkkoversioon liitetään tästä lähtien Maurin ja Mustiksen kuvailutulkkaus. Siitä sain aiheen tuon ”tuntemattoman” miehen esiin vetämiseksi. Hän poikkesi haastateltavakseni käydessään kokouksessa Helsingissä, Ali Kinnunen saatiin paikalle häntä kuvaamaan. Yllättävää oli, että hekään eivät olleet ennen tavanneet.
Kokkilalle kuvailutulkkaus ei ollutkaan outo asia; hän oli kuunnellut kuvailtua sarjakuvaa Tampere Kuplii -sarjakuvatapahtumassa ja ihmetteli, miksi siinä oli turhan pitkään kuvailtu ruutujen kokoa, vaikka tärkeintä on vain sisällön oivaltaminen. Hän kertoi myös kuunnelleensa Kajastuksen äänitteen, jolla lukija lyhyesti kertoo sarjakuvan sisällön.
Mauri ja Mustis ilmestyivät sarjakuvien maailmaan jo noin 25 vuotta sitten. Kokkila oli Suomen kuuluisimman sarjakuvalehden, Pahkasian, avustaja 90-luvun alusta lähtien ja tuntemamme koirakko, sokea mies opaskoirineen, teki debyyttinsä mainitussa lehdessä 1992. Pahkasiassa ilmestyessään sarjakuvan sisältö oli rankempaa kuin nykyään. Jo aiemmin Mauri ja Mustis olivat olleet mukana yksittäisinä vilahduksina joissakin lehdissä ja Kemin vuotuisessa alan tapahtumassa pidetyssä kilpailussa, mutta palkintosijaa ei vielä silloin irronnut.
Kun ihmettelen, mistä Kokkila sai idean tällaisiin hahmoihin. Hän sanoo, ettei oikein itsekään tiedä, sillä hänellä ei ole mitään yhteyksiä näkövammaisuuteen eikä hänellä ole koiraakaan. Hän kertoo vain miettineensä, että halusi aiheekseen jotakin toisenlaista, sellaisen elämänpiirin, jota ei vielä ole kuluneeksi piirretty.
Yhteys Kajastukseen syntyi siten, että Kokkila voitti lehden vuonna 1997 järjestämän sarjakuvakilpailun. Hän ei muista, mitä kautta kuuli kilpailusta, ehkä sarjakuvaseuran tiedotteista. Hän teki vain pari uutta strippiä, koska toivomuksena oli esitetty, että sarjakuvan tulisi olla selkeän yksinkertainen, ei pieniä yksityiskohtia. Kokkila arvelee pääpalkinnon olleen lupaus julkaisusopimuksesta Kajastuksen kanssa. Silloinen päätoimittaja oli kertonut, että voitto oli synnyttänyt keskustelua siitä, olisiko voiton pitänyt mennä mieluummin näkövammaiselle piirtäjälle.
Kokkila kuvailee hahmojaan ja kertoilee taustoista naurun pyrkiessä koko ajan sekaan meille molemmille. Mustis ei ole mitään rotua, keksitty, tavanomaisella pyöreällä tyylillä piirretty musta koira. Tämä omapäinen ajattelija pyrkii alinomaan toteuttamaan omia juoniaan ja kepposiaan, vain korvien ja hännän asennot paljastavat Mustiksen mielenliikkeitä ja sielunelämää, kaiketi se luulee olevansa kaksikon henkinen johtaja.
Maurilla on kliseemäisesti mustat lasit ja valkoinen keppi. Hän on varsin tavallinen, ehkä keski-ikää lähestyvä suomalaismies, josta ei paljoakaan tiedetä. Hän on perheetön eikä hänellä taida olla työpaikkaakaan. Tiedetään, että Mustis on yrittänyt järjestää isännälleen treffejä. Niinpä Mauri oli kerran kutsunut naistuttavan kylään, mutta Mustis oli asiasta liian innoissaan järjestäen parasta pöytään, mikä tarkoitti koirankeksejä, ja niin lyhyeen loppuivat tapaamiset!
Mustis-nimi tuli tietenkin koiran väristä ja siitä, että Mustanaamio-sarjakuvan sankarin lempinimi oli Mustis. Koira on saanut etäisesti vaikutteita myös Tenavien Ressulta; kumpikin elää omassa mielikuvitusmaailmassaan tyytyväisenä omaan ongelmien ratkaisukykyynsä. Mauri sai nimensä pelkän alliteraation perusteella. Miehen ja koiran välillä vallitsee erikoinen viestintä; silloin, kun muita ei ole paikalla, Mauri kuulee ja ymmärtää Mustiksen puheen. Tämä ilmiö puolestaan juontaa juurensa Lassi ja Leevi –sarjakuvaan, joka oli varsin suosittu 80-luvulla. Lassilla oli lelu-tiikeri Leevi, josta tuli oikea puhuva tiikeri heidän ollessaan kahden kesken.
Mauria ja Mustista ei ole julkaistu säännöllisesti muualla sen alettua ilmestyä Kajastuksessa, ehkä kerran pari Pahkasiassa ja kokoelmakirjoissa. Kokkila piirsi Pahkasikaan Teräsmies-sarjakuvaa parodioivaa supersankari Peräsmiestä, joka oli alkujaan pultsari ja syötyään radioaktiivista hernekeittoa sai niin kovat pieruvoimat, että pystyi lentämään. Kun Pahkasika lopetettiin vuonna 2000, Peräsmies kuoli jäätyään hurjastelevan rattijuopon auton alle. Supersankarit voivat kuitenkin halutessaan taas vain nousta. Niinpä ilmeni, että Peräsmieskin oli lavastanut kuolemansa paetakseen velkojiaan.
Vuonna 2003 Otava Median tuottama Koululainen-lehti etsi pojille sopivaa sarjakuvaa. Kokkilaa pyydettiin tekijäksi. Kaverinsa kanssa hän ryhtyi puuhaan ja näin syntyi vieläkin
Koululaisessa ilmestyvä Peräspoika. Poika on kaksoishenkilö, toisaalta koululainen ja toisaalta supervoimia omaava sankari. Peräspoika on älykkäämpi kuin isänsä, jota ei ole koskaan tavannut, koska on syntynyt tämän kuoltua. Isähän ei ollut erityisen taitava missään, ikään kuin vahingossa onnistui silloin tällöin…
Peräspoika on nykyään Kokkilan päätyö, Koululainen ilmestyy kerran kuussa. Samalla hän tekee tilaustöitä yrityksille ja yksityisille.
Alunperin Timo Kokkila opiskeli arkkitehtuuria ja oli töissä arkkitehtitoimistossa, mutta edellinen lama toimi kohtalonsormena osoittaen Kokkilalle hänen paikkansa tässä maailmassa; arkkitehtitoimisto joutui lopettamaan, eikä alakaan enää kiinnostanut. Sarjakuvan tekeminen tuntui yhä enemmän omalta. Hänellä ei ole ollut koskaan taiteellisia ambitioita, mutta huumorin on aina oltava läsnä.
Kokkila piirtää sekä tavanomaisesti käsin että tietokoneella. Välineinä ovat usein huopakynät, joskin ne vaihtuvat tilanteen mukaan alalla perinteisiksi työvälineiksi eli kalligrafiakyniksi tai tussiteriksi, luonnospiirroksissa välineenä on lyijykynä. Piirustusalustana on kallistettu valopöytä. Kokkila katsoo olevansa vanhanaikainen menetelmiltään ja taantuneensa, sillä uransa alkupuolella hän piirsi mustalla tussiterällä.
Valmiit kuvat hän skannaa tietokoneelle, rakentaa sarjakuvan siinä ja värittää kuvat koneella. Kokkila kokee tietokoneella piirtämisen epävarmaksi ja käden ja katseen koordinoinnin hankalaksi. Hän sanoo tekevänsä käyttögrafiikkaa eikä tarkoitakaan sen säilyttämistä arkistoissa tai gallerioihin viemistä.
Timo Kokkila tekee säännöllistä työpäivää. Kirjoittaminen tuntuu hänestä vaikeammalta kuin piirtäminen. Silloin tällöin hän saa ideoita muilta ihmisiltä ja kommentteja tyttäreltään. Maurin ja Mustiksen kohdalla hänelle herää näkövammaisuuteen liittyvissä asioissa epäileväisiä kysymyksiä tyyliin: voikohan näin olla?
Nuoruudestaan lähtien Kokkila on seurannut sarjakuva-alaa laajasti ja tarkasti. Se on hänen pääharrastuksensa. Belgialais-ranskalaiset laatusarjakuvat Tintti ja Asterix hänet alallekin houkuttelivat. Ne olivat oikeita sarjakuvakirjoja. Niillä oli antia myös aikuisille. Rakkaita ovat olleet Lucky Luke, Ahmed Ahne, ja totta kai hänelle Aku Ankkakin tuli.
Pitkän uransa johdosta hänellä on perspektiiviä katsoa alansa muutoksia ja kehitystä. Vielä kolmisenkymmentä vuotta sitten Suomessa kaikilla suurilla päivälehdillä oli omat sarjakuvavalikoimansa, mutta tänään noin 30 lehteä julkaisee kolmea tai neljää kaikille tuttua suomalaista sarjakuvaa; Viivi ja Wagner, Fingerpori sekä P. Virtanen. Kiroileva siili kuuluu myös tähän joukkoon. Muutos on siis ollut suuri, ja tällä hetkellä suomalaisella sarjakuvalla menee todella hyvin. Vuosittain julkaistaan 50-70 kirjaa. Taidesarjakuvia tuotetaan myös paljon. Edelleenkin suuret kustantamot suhtautuvat sarjakuviin nihkeästi, mutta omakustanteita ilmestyy usein. Myös Kokkila on julkaissut Maurin ja Mustiksen edesottamuksia omakustanteena. Pahkasiasta tuotettiin kokoelmakirja viime syksynä muodikkaalla joukkorahoituksella. Toukokuun loppuun saakka Tampereen Vapriikissa on avoinna näyttely nimeltä Pahkasika – kymmenen kirjainta joihin voin luottaa. Se on Kokkilan kuratoima. Jo aiemmin hän on koonnut kaksi näyttelyä legendaarisista, mutta tuntemattomista piirtäjistä, Poika Vesannosta ja Ami Hauhiosta.
Timo Kokkila on tehnyt muutamia piirrettyjä kaitafilmejä. Hän käy mielellään katsomassa animaatioita.
Elokuvaa, kirjallisuutta, musiikkia ja televisiota, kuten muutakin kulttuurielämää, hän seurailee ja sanoo olevansa maultaan populaarikulttuurin kuluttaja. Urheilusta hän ei välitä keskustella.
Haastattelun edetessä selviää, että Kokkila toimii alansa piireissä aktiivisesti ja myös tuntee ne.
Hän kuuluu vuosittain maaliskuussa järjestettävän Tampere kuplii -tapahtuman järjestäjiin. Tapahtumassa jaetaan sarjakuvan Finlandia-palkinto. Helsingin seura puolestaan jakaa Puupää-palkinnon. Vaatimattomalla ja hillityllä, mutta hymyä ja naurua täynnä olevalla tyylillään Kokkila mainitsee sivulauseessa olevansa Suomen Sarjakuvantekijät ry:n puheenjohtaja kolmatta vuotta. Seurassa on n. 150 jäsentä. Vuosittain se jakaa apurahoina 40-50 tuhatta euroa.
Alussa sanoin haluavani vetää esiin ”tuntemattoman” miehen. Miespä olikin erittäin tunnettu, mutta haastattelija tietämätön!
Jälkiviisautta
Vuonna 1997 Kajastus julisti sarjakuvakilpailun numerossa 2. Sarjakuvan tuli koskettaa tavalla tai toisella näkövammaisuutta. Ensimmäinen palkinto oli 1000 markkaa, jonka siis Timo Kokkila voitti. Toisen palkinnon, 600 markkaa, sai Näkövammaisten Keskusliiton ryhmä Markku Möttönen – Kirsti Salonen – Timo Kuoppala – Petri S. Huttunen ja piirtäjänä Anneli Nevalainen sarjakuvallaan Sysi ja Urban. Kaikkiaan kilpailuun osallistui viisi työtä.
Timo Kokkilan sarjakuva Mauri ja Mustis ilmestyy Kajastuksessa jatkossakin. Uutta on, että se kuvailutulkataan. Kuvailutulkattu Mauri ja Mustis löytyy osoitteesta www.kajastuslehti.fi