Teksti: Marianne Tenhami
Näkövammaisten Kulttuuripalvelu on tuottanut Sari Kekkosen Tähtitaivaan alla sekä Ilkka
Väisäsen Lasikatse -kuunnelmista cd:n. Kaksi hyvin erilaista kuunnelmaa on loistavaa joulukuuntelemista. Olisiko tässä hyvä lahja pukinkonttiin?
”Nyt on nyt eikä myöhemmin.”, todetaan Sari Kekkosen Tähtitaivaan alla -kuunnelmassa. Se on lämminhenkinen, herkkä draama opiskelijatytön ristiriitaisista perhesuhteista. Omintakeisten isovanhempien keskinäinen kahinointi sekoittaa myös nuoremman polven kuviot. Kenen elämää oikein pitäisi elää? Ilkka Väisäsen Lasikatse kertoo nuoresta aikuisesta miehestä, joka saa kauan sitten kadottamansa näön takaisin. Tunne on kuitenkin ristiriitainen ja samaan aikaan tulee toinenkin takaisku. Lymyääkö onni siellä, mistä luulemme sen löytyvän? Jokaisen näkevän ihmisen pitäisi kuunnella tämä kuunnelma.
Kuunnelmat on tuottanut Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ja toteuttanut Lasitähti -näyttelijäryhmä Anne Huttusen ohjauksessa. Äänisuunnittelusta ovat vastanneet Janne Vikstén ja Markku Yli-Pentilä ja Janne Vikstén vastasi myös teknisestä toteutuksesta. Kuunnelmat äänitettiin kesäkuussa Metropolia Ammattikorkeakoulun Pop & Jazz-studiolla. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu tuotti kuunnelmat tallenteeksi Jenny ja Antti Wihurin rahaston ja Hans Brummer Stiftelsen tuella.
Dialogin kirjoittaminen eroaa
novellien kirjoittamisesta
Näkövammaisten Kulttuuripalvelussa järjestettiin pari vuotta sitten kaksi kuunnelmienkirjoittamiskurssia, joille Ilkka Väisänen ja Sari Kekkonen osallistuivat.
– Ensimmäisellä kurssilla ohjaajanamme oli Mari Mörö ja toisella, Tarja Jakunahon ohjaamalla kurssilla hioimme kuunnelmia eteenpäin. Sarin ja minun kuunnelmat äänestettiin kurssiporukassa valmiiksi työstettäviksi kuunnelmiksi. Epäröin silloin, että ei kai näitä nyt valmiiksi saada, mutta oli hienoa saada cd-levy käteen ja päästä kuuntelemaan valmiita kuunnelmia. Vähän jännittikin, muistelee muillekin kirjoittajakursseille osallistunut, novelleja aikaisemmin kirjoittanut Ilkka. Itse asiassa hän aloitti kirjoittamaan Lasitähteä toisella kirjoittajakurssilla ja keksi, että voisi alkaa tällä kurssilla laajentaa tekstiään sekä eteen- että taaksepäin ajassa. Hän ei ole kirjoittanut toistaiseksi muita kuunnelmia.
– Kirjoitin molemmille kursseille oman kuunnelman. En halunnut työstää enää ensimmäisen kurssin kuunnelmaa, vaan kirjoitin toiselle kurssille oman. Kaikki kirjoittamieni tekstien aiheet tulevat alitajunnastani, enkä voi vaikuttaa siihen mitä sieltä tulee. Kaikki on vain otettava vastaan, kertoo myös novelleja aikaisemmin kirjoittanut Sari. Hän kuvailee dialogin ja novellin kirjoittamista täysin erilaiseksi.
– Tämä on ollut valtava seikkailu. Kuunnelmassa kaikkien tapahtumien ja tunteiden pitää tulla esiin dialogin kautta. Tämä on huomattavasti vaativampaa kuin novellin kirjoittaminen, jossa voi vapaasti kuvailla kaiken, hän vertailee.
– Kuunnelman kirjoitusvaiheessa voi jo miettiä äänitehosteita, eli mitä kuunnelmassa kuuluu keskustelun lisäksi. Yritin keksiä Lasikatseeseen kaikenlaisia toiminnallisia juttuja, kuten pensas-aidan leikkaaminen ja mäkeä ylöspäin läähättäen juokseminen, Ilkka lisää. Jälkimmäisen kurssin ohjaajana toimineelle Tarja Jakunaholle tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin hän työskenteli näkövammaisten kanssa.
– Mietin että pitäisikö minun tietää jotain erityistä, mutta eihän siinä mitään sen kummempaa ollut. Kirjoittamisen ohjaaminen on aina yhtä jännittävää ja mielenkiintoista. Oli oikein antoisaa, kun kurssilaiset lukivat toistensa tekstejä ääneen ja kirjoittajat kuulivat jonkun toisen lukevan omia tekstejään. Koen kirjoittajana hyödylliseksi, että näyttelijät lukevat lukuharjoituksissa ääneen tekstiäni. Silloin voin poimia tekstistä kohtia, jotka mahdollisesti eivät toimi tai toimivat hyvin, hän selittää.
Näyttelijät saatiin Näkövammaisten Keskusliiton Tiedonhallintapalvelun kulttuuri-keskustelualueen ilmoituksella.
– Käsikirjoittaja halusi yhden näyttelijän kuunnelmaansa ja muuten juuri sopiva määrä näyttelijöitä ilmoittautui mukaan. Naiset saatiin kasaan, mutta miehiä joutui metsästämään, Anne Huttunen toteaa. Ohjaajaksi ajateltiin alun perin ohjaamisen ammattilaista Yleltä, mutta se olisi tullut Näkövammaisten Kulttuuripalvelulle liian kalliiksi. Niinpä näkövammaisille ennenkin kuunnelmia ohjannut Anne hyppäsi jälleen kerran puikkoihin, vaikka hänen haaveenaan oli ollut päästä näyttelemään Lasitähden kuunnelmassa. Janne Viksténillä oli ennestään kokemusta elokuvan ja musiikin äänittämisestä, mutta tämä oli hänen ensimmäinen kuunnelmaprojektinsa. Mies oli todella innostunut ja tarkka lopputuloksen laadusta.
Piti vain näytellä, vaikka ei
tähdistöistä tiennytkään
Molempia kuunnelmia alettiin harjoitella maaliskuun lopussa ja kesäkuussa päästiin äänittämään repliikkejä. Anne kertoo Lasitähti-työryhmän menneen vaikeuksien kautta voittoon: pari näyttelijää vaihtui matkan varrella ja aktiivisten ihmisten aikatauluja jouduttiin sovittelemaan yhteen. Jokaisella näyttelijällä oli keväällä vuorotellen pitkä flunssa ja jotkut sairastelivat vakavamminkin. Siksi projekti venyi. Studiolla kaikki olivat kuitenkin terveinä ja kuunnelmat saatiin hienosti purkitettua.
– Näyttelen Tapioa Tähtitaivaan alla -kuunnelmassa. Tämä oli ensimmäinen kuunnelma, jossa näyttelin. Lähdin mukaan, koska haaveilen äänityöntekijän urasta. Oli kivaa päästä kokeilemaan äänenkäyttöä ja eläytymistä. Kokemus oli erittäin opettavainen ja mukava, luonnehtii Markus Tihumäki.
– Tintin roolia Tähtitaivaan alla -kuunkuunnelmassa oli mielenkiintoista tehdä ja olin todella iloinen kun sain sen. Rooli on toisaalta rankka, koska roolihenkilö joutuu täysillä tiettyihin kriiseihin. Oli haasteellista kyetä olemaan vakuuttava niin, että muka tietäisin paljon kaikista tähdistöistä. Se on sellainen aihe, josta en ymmärrä yhtikäs mitään. Piti vain näytellä, kuvailee Mira-Maria Kuudanpaiste.
-Työskentely Lasikatse-kuunnelmassa oli mielenkiintoista. Voin osittain samastua roolihenkilööni Atroon, koska minäkin joskus kohellan, naureskelee Markku Känninen.
Sekä Markku että Mira-Maria ovat olleet mukana pidemmissä kuunnelmaprojekteissa. Treeneissä he huomasivat, miten paljon vaikeampaa on paloitella lyhyttä kuunnelmaa sopiviin treenauspaloihin.
– Kaikki piti opetella melkein kerralla, Markku muistelee. Anne kiittelee Lasitähden kaikkia näyttelijöitä.
– Näyttelijät treenasivat paljon ja oppivat repliikkinsä hienosti ulkoa teknisistä, henkilökohtaisista ja terveydellisistä ongelmista huolimatta, hän kehuu. Myös käsikirjoittajat ovat oikein tyytyväisiä.
– Näyttelijät eläytyivät todella hyvin roolihenkilöihini ja säilyttivät hienosti kuunnelman tunnelman. Tähtitaivaan alla kuulosti paljon paremmalta näyteltynä kuin mitä teksti alun perin oli. Se sai ilmaa siipien alle. Satu Linna oli mahtava esittäessään vanhaa naista, Sari hehkuttaa.
– Hienolta kuulostaa. Yksi roolihenkilöistäni puhuu karjalan murretta, jota minä en osaa mutta Junea näytellyt Anni Väänänen osaa. Hän ehdotti muutoksia ja lopputulos kuulosti hyvältä, Ilkka iloitsee.
Ääniä vuoristoradasta ja kolisevista peltipurkeista
Äänisuunnittelu on tärkeä osa kuunnelman toteuttamisessa. Tähtitaivaan alla -kuunnelman näyttelijä Markku Yli-Pentilä vastasi yhdessä Janne Viksténin kanssa molempien kuunnelmien äänisuunnittelusta. Kun Lasikatseeseen piti saada vuoristoradan ääni, Markku meni avustajansa kanssa Linnanmäelle sitä äänittämään. Hänen avustajansa juoksi metallisissa portaissa, koska tätä ääntä tarvittiin Tähtitaivaan alla -kuunnelmaan. Osa kuunnelmien äänitehosteista saatiin Ylen arkistosta ja tehostekirjastoista. Tähtitaivaan alla -kuunnelman sairaalakohtaukseen tarvittiin oikein kolisevat kärryt. Tässä tuli apuun Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä toimiva Antell-ravintola, jonka henkilökunnan edustaja lähti juoneen mukaan. Hän toi tarjoilukärryt, joihin keräsi kolisevia peltikippoja, kiliseviä maustepurkkeja ja kaikkea muuta tavaraa, josta lähti mahdollisimman paljon ääntä. Mikään ei kuitenkaan ollut särkyvää.
Kuunnelmacd maksaa kymmenen euroa ja postitse kotiin lähetettynä 13 euroa. Hinta sisältää postituskulut. Cd:tä voi ostaa Näkövammaisten Kulttuuripalvelun toimistolta tai lähettää sähköpostia toimisto@kulttuuripalvelu.fi,
jolloin saat cd-levyn ja laskun postitse kotiin. Sen voi ostaa se Kajastuksen verkkokaupasta www.kajastuslehti.fi/verkkokauppa.
TÄHTITAIVAAN ALLA
Kesto 40 min 35 sek
Käsikirjoitus: Sari Kekkonen
Ohjaus: Anne Huttunen
Äänisuunnittelu: Markku Yli-Pentilä ja Janne Vikstén
Tekninen toteutus: Janne Vikstén / Metropolia Ammattikorkeakoulu, Pop & Jazz-studio
Tuotanto: Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
Rooleissa
Kristiina eli Tintti, opiskelija: Mira-Maria Kuudanpaiste
Tapio, opiskelija: Markus Tihumäki
Arvid Lampinen, tähtitieteen professori: Markku Yli-Pentilä
Kaarina Lampinen, kuvanveistäjä: Satu Linna
Lääkäri: Anne Huttunen
LASIKATSE
Kesto 14 min 42 sek
Käsikirjoitus: Ilkka Väisänen
Ohjaus: Anne Huttunen
Äänisuunnittelu: Markku Yli-Pentilä ja Janne Vikstén
Tekninen toteutus: Janne Vikstén / Metropolia Ammattikorkeakoulu, Pop & Jazz-studio
Tuotanto: Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry
Rooleissa
Atro, nuori mies, joka on saanut erityisen lahjan: Markku Känninen
Hexu, Atron kaveri: Seppo Luusalo
Pippamirkka, Atron avustaja: Tiina Rantamäki
June, Pippamirkan kaveri: Anni Väänänen