Teksti: Pasi Päivinen
Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella tarkastettiin erityispedagogiikan alaan kuuluva kasvatustieteen maisteri Esa Asikaisen väitöskirja ”Me olemme postipaketteja”/ Tutkimus Helsingin vammaiskuljetuksista vuosina 2002–2007.”
Vastaväittäjänä toimi Kehitysvammaliiton tutkimuspäällikkö dosentti Antti Teittinen ja kustoksena erityispedagogiikan professori Eija Kärnä Itä-Suomen yliopistosta. Kajastus oli paikalla väitöstilaisuudessa ja haastatteli uutta kasvatustieteen tohtoria.
Esa Asikaisen ansiokas väitöstutkimus on vahva puheenvuoro vammaisten ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden puolesta. Väittelijä tutki kuljetuspalvelua käyttäneiden helsinkiläisten vaikeavammaisten kokemuksia kuljetuspalvelusta vuosina 2002-2007. Tutkimusaineisto koostui Helsingin Sanomissa vuosina 2002-2007 aiheeseen liittyneestä uutisoinnista sekä aiheesta julkaistuista muista teksteistä. Esa Asikaisen mukaan Helsingin vaikeavammaisten ihmisten kuljetuspalvelu muuttui palvelukokeilun myötä käyttäjien kertomien kokemusten mukaan epäluotettavaksi, eikä se enää toiminut halutulla tavalla. Ennen vuotta 2002 vaikeavammaisten kuljetuspalvelu oli toiminut 15-vuoden ajan hyvin, joten herää kysymys, miksi Helsingin kaupunki halusi muuttaa toimivan ja käyttäjien hyväksi kokeman järjestelmän? Kyse oli luonnollisesti rahasta ja kaupunki uskoi saavansa merkittäviä säästöjä matkoja yhdistelemällä, mutta syntyikö lopulta säästöjä? Usein kokeiluilla on tapana muuttua pysyviksi käytännöiksi ja näin tapahtui myös Helsingin kuljetuspalvelukokeilulle.
-Uutisoinnin perusteella kokeilun keston piti olla noin 2-3 vuoden mittainen. Tekstien perusteella mallia kuitenkin haettiin koko tutkimani ajanjakson ajan. Siten palvelukokeilumalli muuttui käytännöksi kokeilussa, eikä vanhaan malliin palattu. Useissa sosiaaliviraston ja -lautakunnan kannanotoissa myös mainittiin, ettei paluuta vanhaan malliin enää ole, Esa Asikainen vahvistaa.
Miten ongelmalliseksi osoittautunut kuljetuspalvelu vaikutti helsinkiläisten vaikeavammaisten arkeen ja miten vaikeavammaisten liikkuminen muuttui kuljetuspalvelukokeilun aikana? Näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin kt Esa Asikainen tietää vastauksen.
Kuljetuspalvelukokeilun vaikutus
helsinkiläisten vaikeavammaisten arkeen
Vuosien 2002-2007 kuljetuspalvelumuistot ovat edelleen monella helsinkiläisellä näkövammaisella tuoreessa muistissa. Vaikka näkövammaiset alkoivat saada irrotuspäätöksiä loppuvuodesta 2007 ja liikkuminen on ollut sen jälkeen useimpien näkövammaisten kohdalla sujuvampaa, Helsingillä on jälleen kuljetuspalveluihin kohdistuvia uusia säästösuunnitelmia. Kaikkia kuljetuspalvelun näkövammaisia asiakkaita ei kuitenkaan irrotettu matkojen yhdistelystä, vaan kokeilusta tuli myös osalle näkövammaisia pysyvä käytäntö, johon loppuvuodesta 2007 jälkeen irrotettujen näkövammaisten liittämistä takaisin järjestelmään suunnitellaan parhaillaan. Valitettavasti Helsingin sosiaalivirastossa näkövammaisten erityistarpeita ei ymmärretä. Meille näkövammaisille liikkumisen turvallisuus on ensisijainen asia, ja meidän erityistarpeemme liittyvät siihen, että emme pysty suuntautumaan kaupunkiolosuhteissa, minkä vuoksi turvallisuusriskit ovat moninkertaiset näkeviin kanssakulkijoihin verrattuna.
Kasvatustieteen tohtori Esa Asikaisen mukaan toteutettu palvelumuutos vuosina 2002-2007 hankaloitti monin tavoin helsinkiläisten vammaisten arjen sujumista, palvelun käyttämisen vaikeutumisen myötä. Uutisoinnin mukaan käyttömäärä väheni kokeilualueilla 48 % ja kokeilun ulkopuolisilla alueilla 39% vuoteen 2006 mennessä.
-Palvelun taso ei näytä nousseen tutkittuna aikana, mutta se ei tarkoita sitä, ettei tasoa olisi pyritty kohottamaan. Perussyy palvelun puutteille oli siinä, että palvelumalli oli täysin sopimaton vammaisen yksilön tarpeisiin. Palvelumuutos onnistuakseen olisi edellyttänyt toteutettua laajempaa muutosta kuljetuspalvelurakenteessa.
– Palvelun käyttäjien palautteet eivät tuottaneet toivottuja muutoksia palvelussa, eikä käyttäjien palautteita otettu riittävästi huomioon ratkaisuissa. Lisäksi käyttäjien mahdollisuudet vaikuttaa palveluun olivat lähinnä Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusten varassa. Yhteissuunnittelukin vaikutti tekstien perusteella olleen näennäistä, Esa Asikainen huomauttaa.
-Vaikka saapumatta jääneiden kyytien määristä ja toimintamalleista ei uutisoitu ja näin ollen tarkka lukumäärä ei ole tiedossa, erittäin usein Helsingin Sanomien kirjoituksissa mainittiin, että kokeilu koettiin turvattomana ja kyytejä jäi saapumatta. Taksia ei voinut enää luvallisesti tilata ”tolpalta”, vaan siitä seurasi kyydin tilaajalle lasku sosiaalivirastosta, Asikainen kertoo.
Hänen mukaan kaupungin sosiaalilautakunnassa kyllä tiedettiin tilanne ja sitä kommentoitiinkin: ”Eihän me sellaista ole tilattu”.
Helsinkiläisten vaikeavammaisten arjen sujuminen tuntui olleen kaupungin päättäjille toisarvoinen asia.
-Tekstien pohjalta voi tulkita, että perusajatus tilaajalla (kaupunki) oli täyttää lain velvoitteet minimissään ja toteuttaa kuljetuspalveluvelvoitteet mahdollisimman halvalla. Lähestymistavassa ei mitenkään voida hoitaa palvelua yksilöllisesti, palvelun käyttäjän tarpeet huomioon ottaen, Esa Asikainen korostaa.
Vammaisten turvallisuus
kuljetuspalvelukokeilun aikana
Eräs käyttäjä kuvaa palvelua niin, että vaikeavammaisia kohdellaan kuin postipaketteja, ja heitä vain siirrellään paikasta toiseen mahdollisimman halvalla. Tämä palvelun käyttäjän metafora päätyi Asikaisen väitöskirjan otsikoksikin. Pahimmillaan asiakkaat ovat odottaneet pitkiä aikoja pakkasessa, kielitaidoton henkilö on jätetty kadulle ja pulassa ollutta, pyörätuolia käyttävää henkilöä on palveltu vasta poliisin painostuksesta.
Asikaisen mukaan palvelun turvallisuudessa oli toivomisen varaa ja palvelusta uutisoitiin välillä dramaattisin otsikoin: Vammaisen kuljettaja tuomittiin kuolemantuottamuksesta.
Tietoja haavereista ja vaaratilanteista on kulkeutunut minunkin korviini kuljetuspalvelua vuosien 2002-2007 aikana käyttäneenä. Itäkeskuksen metroasemalla uutisoitiin tapahtuneen näkövammaisille asiakkaille kolme onnettomuutta. Kaikkein vakavin onnettomuus johti asiakkaan kuolemaan , josta Helsingin Sanomat kirjoitti:
”Kuljettajan huolimattomuus johti Helsingin käräjäoikeuden mukaan pyörätuoliasiakkaan kuolemaan Helsingissä noin kaksi vuotta sitten. Käräjäoikeus tuomitsi torstaina kuljettajalle 1 150 euron sakot kuolemantuottamuksesta. Kuljettaja kiisti syyllisyytensä. Tapaus sattui, kun yksityisen vammaiskuljetusyrityksen kuljettaja oli viemässä yli 80-vuotiasta miestä kotiin sairaalasta. Auton päästyä kotipihalle asiakas väitti, ettei hän asu kyseisessä paikassa. Kuljettaja päätti tarkistaa tilanteen rapun asukasluettelosta. Asiakas jäi odottamaan pyörätuolinostimelle. Hän putosi pää edellä alas ja kuoli kahden päivän kuluttua.” (HS 24.8.2007.)
Toiko kuljetuspalvelukokeilu säästöjä kaupungille?
Vuosien 2004 ja 2005 aikana maksetut subventiot Transmation Helsinki Oy:lle olivat yhteensä 4,6 miljoonaa euroa. Asikaisen arvion mukaan subventiot huuhtoivat säästöt lähes olemattomiin. Hän toteaa lisäksi, että subventiot maksettiin ”kyydeistå”, joita ei edes toteutettu.
-Myöhemmin säästöjä matkojen vähetessä varmasti saavutettiin, mutta kuluja kaupungille lisääntyi todennäköisesti muilla sektoreilla. Uutisoinnin pohjalta kulujen siirtymisestä ei kuitenkaan ollut muuta näyttöä kuin sosiaaliviraston toimitusjohtajan lausuma: kun yhdellä alueella säästetään se lisää kuluja muualla, Asikainen toteaa.
Helsingin kuljetuspalvelun tulevaisuus?
Helsingin kaupunki suunnittelee parhaillaan muutoksia kuljetuspalveluun. Tarkoituksena ei suinkaan ole palata vuotta 2002 edeltäneeseen malliin, vaan kehittää palvelua edelleen kustannustehokkaammaksi? Tästä syystä matkojen yhdistelystä kertaalleen irrotettuja näkövammaisia ollaan hivuttamassa takaisin matkojen yhdistelyn piiriin. Koska laajamittaisena toteutettu kuljetuspalvelukokeilu vuosina 2002-2007 ja sen jälkeen useille palvelun käyttäjille pysyväksi jäänyt kuljetuspalvelu ei ole osoittautunut toimivaksi, miten se sitten saadaan toimimaan tulevaisuudessa?
-Mikäli palvelu halutaan toteuttaa kilpailuttamalla, on kilpailuttajan oltava tarkkana, että palvelun tuottaja myös kykenee täyttämään halutut palvelukriteerit. Kilpailutusosaamista on niin Helsingissä kuin muissakin kunnissa vahvistettava, Esa Asikainen muistuttaa.
-Pelkin ryhmäpäätöksin, ilman palvelun tilaajan ja sen käyttäjien välistä aitoa ja palveluun vaikuttavaa vuoropuhelua tasokas palvelu ei ole mahdollinen. Ensisijaisesti palvelun tuottamista tulee ohjata lain soveltaminen, ei viranomaiskäytännöt kunnissa.
Esa Asikaisen mukaan Helsingissä palvelun mallikkaaseen toteuttamiseen ja toteutumiseen riittäisi jo pelkästään se, että palvelu toteutettaisiin vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolaissa määriteltyjen periaatteiden mukaisesti. Sama pätee toisiinkin kuntiin.
-Ainakin vammaispalvelulakia oli sovellettu Helsingissä sen tarkoittamana ja oikein 15 vuoden ajan. Kokeilua edeltänyttä mallia palvelun käyttäjät vaativatkin ponnekkaasti takaisin. Lain muuttunut tulkinta kuljetuspalveluiden kohdalla Helsingissä sekä ”vesitti” lain merkitystä että pilasi toimivan palvelun, kasvatustieteen tohtori Esa Asikainen summaa.
Helsinkiläiset vammaiset eivät ole postipaketteja, eivätkä halua itseään sellaisina käsiteltävän tulevaisuudessakaan. Jokaisen vammaispalvelujen suunnittelussa ja/tai päätöksenteossa vähäisessäkään määrin mukana olevan kunnan virkamiehen tai luottamushenkilön tulisi ehdottomasti tutustua Esa Asikaisen väitöskirjaan. Tutkimus antaa vahvan pohjan palvelujen pitkäkestoisten toiminta- ja palvelumallien kehittämiselle ja niiden tutkimukselle. Se luo pohjaa kohdennettujen tukipalvelujen mallintamiselle ja verkostoyhteistyön rakentamiselle niin, että sosiaalisesti koetut ja jaetut kokemukset voidaan integroida palveluiden kehittämiseen tehokkaasti.