Teksti: Marianne Tenhami
Opiskeleminen näkövammaisena on erittäin haasteellista Namibiassa ja Tansaniassa. Opiskelumahdollisuuksia parantaisivat huomattavasti tietokoneet toimivine ruudunlukuohjelmineen ja apuvälineineen sekä asennemuutos. Tapasimme Suomeen vaihto-oppilaaksi tulleen Faridin.
Helsingin yliopistossa teologiaa opiskeleva, Vammaiskumppanuus ry:ssä vapaaehtoistyön koordinaattorina työskentelevä Tytti Matsinen järjesti Palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä teemaillan, jonka aiheena oli opiskeleminen näkövammaisena Afrikassa. Hän vietti viime kesänä kaksi kuukautta Namibiassa kouluttaen namibialaisen näkövammaisten liiton työntekijöitä ja luottamushenkilöitä muun muassa oman toiminnan ja omien tapahtumien strategisessa suunnittelussa ja tutustuen maan näkövammaisten opiskelijoiden elämään. Niinpä hän kertoi teemaillassa namibialaisten näkövammaisten opiskelusta ja opiskelumahdollisuuksista. Tansanialainen, Dar es Sallaamin yliopistossa joukkoviestintää opiskeleva ja Helsingin yliopistolla ruotsinkielisessä valtiotieteellisessä tiedekunnassa vaihto-opiskelijana yhden lukukauden ulkomaan kirjeenvaihtajakoulutusohjelmassa opiskellut Faridi Abdallah Mnakatu puolestaan valotti kotimaansa näkövammaisten opiskelumahdollisuuksia ja kertoi oman tarinansa.
– Vammaiskumppanuus ry:ssä haluaisimme löytää kehitysyhteistyöstä kiinnostuneita vammaisia henkilöitä. Kokemukseni mukaan tietoa ei ole ollut kovinkaan paljon saatavana, joten siksi aloin kehitellä aiheeseen liittyviä teemailtoja, Tytti selittää.
Opiskelua käsittelevän teemaillan lisäksi on ollut vammaisten tyttöjen ja naisten oikeuksia käsittelevä teemailta ja toukokuussa olevaan Maailma kylässä -festivaaliin toivotaan niin ikään ihmisiä mukaan.
Menestyneimpien liikemiesten listalle ja naimisiin
Noin kahden miljoonan asukkaan aavikkomaisen, karun, kuivan Namibian pääkaupungissa Windhoekissa sijaitsee paikallisen näkövammaisten liiton kattojärjestö, jolla on viisi alueyhdistystä eri puolilla maata. Maan toinen näkövammaisten koulu sijaitsee Windhoekissa ja toinen, Eloan näkövammaisten koulu Pohjois-Namibiassa, missä opiskelee näkövammaisten lasten lisäksi kuulovammaisia lapsia. Koillis-Namibiassa sijaitsevassa Rundussa on näkevien koulussa integroituna luokka, jolla opiskelee näkövammaisia lapsia.
– Namibian kyläyhteisöissä saattaa olla ala-aste, minkä jälkeen näkevät lapset lähtevät muualle maahan yläasteelle ja sen jälkeen erilaisiin korkea-asteen koulutuksiin. Siksi ei ole mitenkään ennenkuulumatonta, että näkövammaistenkin lasten on lähdettävä nuorina opiskelemaan kauas kotoa. Kaikki Namibian näkövammaiset lapset eivät kuitenkaan pääse opiskelemaan, Tytti sanoo rehellisesti. Hän kertoo esimerkin kahdeksanvuotiaana sokeutuneesta Kisco Inambaosta, joka sokeutumiseensa asti oli käynyt muutaman vuoden ala-astetta. Sokeutumisen jälkeen pienellä pojalla ei enää ollut pääsyä kotipaikkansa ala-asteelle, eikä hän päässyt Namibian näkövammaisten kouluihin. Kolmikymppinen Kisco oli kuitenkin löytänyt paikkansa: hän viljelee vihanneksia puutarhassaan ja hänellä on kova halu oppia uusia asioita. Nuorella miehellä on kaksi unelmaa: päästä Namibian menestyneimpien liikemiesten listalle ja naimisiin.
24-vuotiaalla, älykkäällä Justine Uugwangalla on parempi kohtalo, vaikka kahdeksanvuotiaana sokeutuneen nuoren naisen lähtökohdat eivät olleet parhaat mahdolliset. Sokeutumisen jälkeen hänen äitinsä hylkäsi tyttärensä ajatellen, ettei tuolla lapsella ole enää mitään käyttöä tässä elämässä. Justine päätyi serkkujen hoiviin, mutta pääsi kuitenkin Pohjois-Namibiaan Eloan näkövammaisten kouluun opiskelemaan. Hän kävi peruskoulun ja lukion ensimmäisen luokan Eloassa, minkä jälkeen opiskeli kaksi viimeistä lukioluokkaa inklusiivisessa opetuksessa näkevien koulussa.
– Se meni hyvin, mutta opiskelu oli täynnä haasteita, Justine kuvailee.
Asennemuutosta ja it-taitoja tarvitaan
Tytin mukaan namibialaisten näkövammaisten suurin haaste opiskelulle on it-taitojen sekä tietokoneiden ja niiden ruudunlukuohjelmien ja apuvälineiden puute niin näkövammaisten koulujen opettajilla kuin kouluista inklusiiviseen opiskeluun (tavallisiin kouluihin) siirtyvillä oppilailla. Opiskelijat vastaavat tentteihin lukiossa ja yliopistossa kovaäänisellä Perkins-pistekirjoituskoneella, vaikka tenttivastaukset ja muut opiskeluun liittyvät työt pitäisi palauttaa sähköisinä. Minkäänlaisia muistiinpanoja ei juurikaan luennoilla tehdä. Suurin osa opitusta perustuu kuuntelemiseen ja siihen mitä ehtii Perkinsillä kirjoittaa. Todella paljon opittua muistetaan ulkoa. Opiskelumateriaaleja ei ole, eikä suurimmalla osalla opiskelijoista ole varaa tulostuttaa materiaaleja pistekirjoitukselle Namibian näkövammaisten liitossa.
Tytti kertoo, että erityiskouluissa opiskelleiden näkövammaisten perustiedot ovat usein puutteellisia. Päättötodistuksen arvosanojen perusteella jaetaan yliopistopaikat ja niiden, joiden arvosanat eivät riitä yliopistopaikkaan, on suoritettava täydentäviä lisätutkintoja. Alhaisista arvosanoista sekä osittain puutteellisista it-taidoista johtuen suurin osa Namibian näkövammaisista ei pääse suoraan yliopistoon, vaan heidän on suoritettava täydentäviä välitutkintoja. Namibian valtio tukee yliopistoon päässeiden, tutkinto-ohjelmissa opiskelevien vammaisten opiskelua taloudellisesti, mutta täydentäviä väliopintoja suorittavat opiskelijat eivät saa taloudellista tukea, mistä johtuen heidän opiskelunsa voi kariutua.
Windhoekin yliopistossa opiskelee 13-14 näkövammaista opiskelijaa, joiden opiskelua tukee vammaisyksikkö kahden työntekijän voimin. Vammaisyksikössä pyritään tukemaan noin 40 vammaisen opiskelijan opiskelua, mikä on haasteellista paitsi resurssien puutteen, myös sen vuoksi, etteivät vammaiset opiskelijat pidä yksikköön yhteyttä paitsi ongelmien ilmestyessä.
– Näkövammainen opiskelija saattaa tulla vasta tenttiaamuna pyytämään tenttikysymyksiä hänelle saavutettavaan muotoon kuten pistekirjoitukselle. Vammaisyksikön johtajan on myös kirjoitettava Perkinsillä kirjoitetut pistekirjoitustenttivastaukset tietokoneelle ja lähetettävä ne sähköpostilla opettajille. Hänellä voi olla kaikkien 13-14 näkövammaisen tenttivastaukset yhtäaikaa kirjoitettavana.
Valitettavasti näkövammaiset opiskelijat eivät ole valmiita tekemään asioita kovinkaan itsenäisesti, saati että pitäisi opetella tietokoneen, ruudunlukuohjelman ja apuvälineiden käyttöä. Silti nämä opiskelijat kaipaavat tukea opiskeluun, opiskelijaelämään ja muuhun vapaa-aikaan. He eivät halua käyttää valkoista keppiä, mutta valittavat etteivät löydä paikasta toiseen. Positiivinen poikkeus on HIV-tukihenkilöksi opiskeleva Harry Rheeder, joka oli omatoimisesti opiskellut ilmaisen, tietokoneelle saatavan NVDA-ruudunukuohjelman käytön ja oli innokas opettamaan myös muita näkövammaisia opiskelijoita tietokoneen ja apuvälineiden käytössä – tosin maksua vastaan. Haasteista huolimatta näkövammaisten opiskelu edistyy hitaasti mutta varmasti ja varsinkin julkiselle sektorille työllistytään. Näkövammaisten kouluissa on sokeita opettajia, Namibian tieto- ja viestintäministeriössä on näkövammainen työntekijä ja oikeustieteitä opiskelleella Tiofelus Ndakolutella on valmistuttuaan työpaikoista jopa valinnanvaraa.
Faridi, yksi onnekkaista
Vuonna 1964 itsenäistynyt Tansania on yksi viidestä Itä-Afrikan maasta. Maan asukasluku on 44 miljoonaa ihmistä, joista lukutaitoisia on 75 prosenttia. On arvioitu, että kolme miljoonaa ihmistä maan väestöstä on vammaisia, joista 48 prosenttia on lukutaidottomia. Näkövammaisia on noin 450 000. Suurin osa vammaisten lasten perheistä on köyhiä, eikä heillä ole mahdollisuuksia rahoittaa vammaisen lapsensa koulunkäyntiä ja opiskelua. Tansanian yhteiskunnassa ei myöskään olla tietoisia vammaisten mahdollisuuksista opiskella ja työllistyä, eikä uskota vammaisten voivan toimia itsenäisesti yhteiskunnassa. Ihmiset ovat taikauskoisia luullen vammaisuuden johtuvan kirouksesta. Heikkonäköinen Faridi Abdallah Mnakatu on kuitenkin onnekas.
– Isäni matkusteli paljon työnsä puolesta ennen syntymääni. Hänen ystävänsä kertoivat myös hänelle näkövammaisten mahdollisuuksista opiskella ja työllistyä. Aloitin koulunkäynnin viisivuotiaana, kertoo Faridi, jonka näkövamman syy on kaihi. Hänen mukaansa näkövammaisten opiskelijoiden tilanne Tansaniassa on kovin samanlainen namibialaisten opiskelijoiden kanssa. Suurin osa Tansanian näkövammaisista on köyhiä ja heidän tiedonsaantimahdollisuutensa ovat kovin huonot. Vain alle kymmenen prosenttia Tansanian näkövammaisista pääsee kouluun ja peruskoulun ja lukion keskeyttäminen on yleistä.
Vuonna 1963 Taboran kaupungissa sijaitsevan yläasteen vammaiset opiskelijat halusivat yhdistyä puolustamaan vammaisten oikeuksia kiusaamista ja huonoa kohtelua vastaan. Erityisesti näkövammaiset olivat aktiivisia ja niinpä vuonna 1964 perustettiin Tansanian näkövammaisten liitto. Ensimmäiset näkövammaisten koulut perustettiin jo Saksan ja Iso-Britannian kolonialismin aikana kirkkojen ylläpitäminä. Tällä hetkellä Tansanian pääkaupungissa Dodomassa sijaitsee näkövammaisten koulu ja joissakin kirkkojen ylläpitämissä kouluissa opiskelee edelleen näkövammaisia. Tansaniassa halutaan nimellisesti panostaa inklusiiviseen opetukseen. Kuitenkaan kaikki koulut ja yliopistot eivät suostu ottamaan näkövammaisia opiskelijoita. Faridi on opiskellut näkevien kouluissa. Esikoulussa käytettiin vain mustavalkoista tekstiä, eikä vammaisia ollut otettu mitenkään muutenkaan huomioon. Sen sijaan seuraavana vuonna alkaneella ala-asteella näkövammaisten tarpeet oli huomioitu hyvin. Koulussa opiskeli muitakin vammaisia kuten kuurosokeita, mykkiä ja kehitysvammaisia. Lisäksi oppilaina oli vammattomia lapsia.
– Se oli hyvä ympäristö opiskella ja meitä kannustettiin opiskelemaan niin hyvin kuin vain voimme. Meillä oli Perkins-pistekirjoituskoneet, pistepaperia ja muita näkövammaisten apuvälineitä ja saimme tarvittaessa apua, Faridi kuvailee.
Ala-aste kesti seitsemän vuotta, minkä jälkeen poika siirtyi Dodomassa sijaitsevalle, neljä vuotta kestäneelle yläasteelle. Hän palasi takaisin Dar es Salaamiin suorittamaan kaksivuotisen lukion, josta hän valmistui helmikuussa 2012 yhtenä parhaista oppilaista. Yläasteella ja lukiossa hän käytti edelleen Perkins-pistekirjoituskonetta opiskeluun ja kokeissa vastaamiseen.
Vaihto-opiskelijaksi Suomeen
Lokakuussa 2012 Faridi hyväksyttiiin Dar es Salaamin yliopistoon opiskelemaan joukkoviestintää.
– Olisin halunnut opiskella julkishallintoa ulkomailla, mutta en onnistunut siinä. Tansaniassa en halunnut opiskella julkishallintoa, koska siinä saa toimia vain poliitikkojen juoksupoikana ja mielistellä heitä. Niinpä aloin opiskella joukkoviestintää, hän perustelee.
Toisena opiskeluvuonna hän huomasi mahdollisuuden päästä opiskelemaan vaihto-opiskelijana Suomeen ulkomaan kirjeenvaihtajan koulutusohjelmaan. Suomeen päästäkseen tenteissä oli kuitenkin jälleen saatava parhaat arvosanat ja läpäistävä haastattelut. Faridi onnistui tässä ollen toinen kahdesta Suomeen päässeestä vaihto-opiskelijasta.
– Suomessa näkövammainen opiskelija otetaan paljon paremmin huomioon kuin Tansaniassa. Minulle annettiin sanelin muistiinpanojen tekemistä varten. Luennoitsijoille kerrotaan etukäteen näkövammaisesta opiskelijasta niin, että he voivat ottaa luennoillaan asian huomioon pitäen huolen, että näkövammaisena opiskelijana pysyn mukana. Opiskelijat antavat minulle tilaa ja pääsen eturiviin istumaan. Saan aina apua, kun sitä tarvitsen, Faridi kiittelee.
Tansaniassa on hänen mukaansa toisin: luennoitsija voi jopa suuttua, jos näkövammainen opiskelija ei pysy luennolla mukana, eikä tietokoneista ruudunlukuohjelmineen ja apuvälineineen ole puhettakaan. Tosin kotimaassa ei yliopistolla tenteissä käytetä Perkins-pistekirjoituskoneita. Opiskelijat kirjoittavat tenttivastauksensa kirjoituskoneella ja luennoilla muistiinpanot tehdään painamalla kaikki kuuntelemalla muistiin. Jotkut äänittävät luennot ja kirjoittavat muistiinpanot puhtaiksi pistekirjoituksella. Joillakin on oma henkilökohtainen avustaja, joka tekee muistiinpanot opiskelijan puolesta.
– Monet näkövammaiset opiskelijat käyttävät avustajaa. Yleensä avustaja opiskelee heidän kanssaan samalla vuosikurssilla. He lukevat luennolla tekemänsä muistiinpanot näkövammaiselle kurssikaverilleen, Faridi havainnollistaa. Useimmat näkövammaiset Tansaniassa opiskelevat opettajiksi julkiselle sektorille, koska yksityissektorille ei palkata vammaisia ja koska näkövammaiset haluavat valita vain ne opiskeluvaihtoehdot, joiden perusteella hallitus suostuu työllistämään vammaisia. Yksi tällainen ammatti on opettaja. Kouluttamattomat vammaiset työskentelevät valmistaen erilaisia tavaroita kuten mattoja.