Yli 800 kilometriä kävellen pyhiinvaellusreitillä

CAMINO DE SANTIAGO PYHIINVAELLUKSELLA OPASKOIRAN JA PIENTEN LASTEN KANSSA

Teksti: Janne Silas

Lähdimme kävelemään Camino Francésia Pohjois-Espanjassa sijaitsevasta Pamplonasta 15. toukokuuta. Vaimoni Valeriina työnsi kolmipyöräisissä kärryissä juuri kolme ja neljä vuotta täyttäneitä Arttua ja Alinaa. Minua opasti musta, reissun aikana viisi vuotta täyttävä labradorinnoutaja Uuno. Kävelymatkaa Santiago de Compostelaan olisi noin 720 kilometriä ja siitä edelleen Atlantin rantaan Finisterreen 90 kilometriä.
Luoteis-Espanjan Santiago de Compostelan katedraaliin on tarinan mukaan haudattu apostoli Jaakob. Paikka on yksi kolmesta kristikunnan pyhiinvaelluskohteesta. Sinne johtaa ainakin kuusi pyhiinvaellusreittiä, joista suosituin, Camino Francés alkaa Etelä-Ranskasta ja päättyy Santiago de Compostelaan. Santiago de Compostelasta kulkee reitti Atlantin rannassa sijaitsevaan Finisterreen, jota on aikoinaan pidetty maailman loppuna. Siitä tulee myös paikan nimi.

Alkuvalmistelut

Pitkälle vaellukselle kannattaa varusteiden valintaan kiinnittää huomiota. Ehkä tärkeimmät varusteemme olivat kevyet rinkat ja hyvät sisään ajetut kengät. Koska kannoimme kaikki tavarat rinkoissamme, piti mukaan otettavat tavarat harkita tarkkaan. Minulla oli omien vaatteideni ja Uunon ruoan lisäksi kolme makuupussia. Valeriinalla oli viimeisen päälle trimmatut, kevyet varusteet itselleen, yksi makuupussi ja lasten tavarat. Lisäksi hänen rinkastaan löytyi kaikki paperitavara mukaan lukien kartat ja reittiopas. Rinkat painoivat jonkin verran yli kymmenen kiloa kappale. Lapsilla oli omat pikkurinkat, joissa he kuljettivat tarkoin valitut leluvarastonsa ja unilelut.

Majoitus ja ruokailu

Pyhiinvaellusreittiä oli käytetty jo tuhat vuotta ja sen varrella oleviin kyliin ja kaupunkeihin oli rakennettu kunnallisia yhteismajoituksia, joista osa toimi vapaaehtoismaksuperiaatteella. Sen lisäksi reitin varrella oli kotimajoitusta, hostelleja ja hotelleja. Majoituimme jokaisen päivämatkan päätteeksi kohdalle osuneeseen majapaikkaan, joissa yöpyminen koko perheeltämme maksoi 40-50 euroa. Muutaman kerran opaskoiraa ei huolittu majoituspaikkaan, vaikka Espanjassa opaskoirilla on samat oikeudet kuin Suomessa. Loppumatkasta pyysimmekin majapaikkamme pitäjää tekemään varauksen seuraavan yön majoituksesta puhelimella.
Suuressa osassa majoituspaikoista tarjoiltiin aamupala, mutta sen puuttuessa söimme aamiaisemme joko kylän tai seuraavan kylän kahvilassa tai baarissa. Päivän ruokana söimme ravintolassa tai baarissa pyhiinvaeltajamenun, joka koostui runsaasta alkupalasta, pääruoasta ja jälkiruoasta. Menuun kuului juomaksi vettä tai viiniä. Pyhiinvaeltajamenu tarjoiltiin yleensä illalla seitsemän jälkeen, mutta se oli usein lapsille liian myöhäistä. Niinpä yritimme etsiä ravintoloita tai baareja, jotka tarjoilisivat päiväsaikaan pyhiinvaeltajamenua vastaavaa menu del diaa. Näiden menujen hinta vaihteli henkilöä kohti 9-12 euron välillä. Söimmekin sen usein kävelymme päättyessä noin kahden aikaan. Tämän lisäksi ostimme yleensä pikku kaupoista iltapala-ainekset.
Uunoa varten minulla oli lähtiessä neljä kiloa ruokaa rinkassani. Ostimme aina ruoan loppuessa kolmen kilon pussin ruokaa eläinlääkäristä, jos sellaisen löysimme, muuten pussi hankittiin supermarketista. Uunon ruokahalu kasvoi kävellessä ja loppumatkasta se söi melkein kaksi kertaa enemmän kuin kotona. Lihakset kasvoivat ja vyötärö kapeni.

Reitin varrelta

Kävelimme päivässä noin 20 kilometriä, pisimmillään 30. Reitistä noin puolet kulki hiekkaista tietä pitkin. Ehkä yksi neljäsosa oli asfalttia lopun ollessa polkua, kivikkoa tai mutaa. Reitti oli merkitty keltaisilla nuolilla, jonka lisäksi meillä oli kartta ja reittiopas.
Ensimmäiset 200 kilometriä oli pääsääntöisesti hiekkapohjaisia teitä ja polkuja. Kuljimme usein niin autioilla seuduilla, että Uunoakin pystyi pitämään hetken aikaa vapaana. Metsä- ja peltoteillä Uuno pystyi opastamaan aina oikeassa kädessäni, jolloin kummankin fyysinen rasitus jakaantui tasaisemmin. Reitillä oli paljon ylä- ja alamäkiä, mutta koska alusta oli pääsääntöisesti hyvää, matka taittui kevyesti. Aamulämpötilat olivat kahdeksan asteen luokkaa ja iltapäivällä ilma lämpeni noin viiteentoista asteeseen. Muutamat ukkospilvet kiertelivät ympärillä, mutta pysyimme itse kuivina. Lintumaailma oli yllättävän samanlainen kuin Suomessa lisättynä kuitenkin jokaisen kellotapulin päällä pesivillä kattohaikaroilla.
Siirtyessämme Leonin maakuntaan ilmat lämpenivät niin, että lähtiessämme aamuisin kahdeksan aikaan, lämpötila oli jo yli kymmenen astetta. Iltapäivällä se nousi jo 24 asteeseen.
Kolmesataa kilometriä talsittuamme pitkät ja jyrkät mäet lisääntyivät. Kiipesimme kolme kertaa puolentoista kilometrin korkeuteen. Ylöspäin kiipeäminen oli vaimolleni raskasta, sillä hänen työntämänsä kärryt painoivat noin 50 kiloa arvokkaan lastin kanssa ja reitti oli joskus hyvin kivikkoista. Lapset kävelivät usein ylämäissä ja kun sisupussi vaimoni antoi myöden, minä autoin työntämisessä, mikäli se polun kapeuden vuoksi oli mahdollista. Minulla taas oli eniten vaikeuksia alaspäin menossa, sillä pari kertaa laskeuduttiin noin 700 metriä alemmas pelkkää irtokivistä, noin 10 prosentin laskua.
Käveltyämme kuukauden aikana noin 600 kilometriä, olimme saapuneet Galician maakuntaan, jossa Santiago de Compostelakin sijaitsi. Leonin maakunnassa olin kuullut minulle tuntemattomia lintujen ääniä, mutta nyt palasimme taas tuttuihin soundeihin. Rastaat, punarinnat, peipot ja jopa talitiaiset viihdyttivät matkaamme. Galicia tuntui köyhemmältä, vilkkaammalta ja maaseutumaisemmalta kuin aiemmat maakunnat. Teimme Valeriinan kanssa samaan aikaan huomion, että yleiskestävyys oli alkanut vähetä. Olimme kävelleet noin 200 kylän ja viiden yli sadan tuhannen asukkaan kaupungin läpi. Koska yövyimme joka yö eri paikassa, alkoi loppumatkasta yöpaikkojen opettelu hieman stressata. Siitä huolimatta kenelläkään meistä ei edes käväissyt mielessä rinkkojen laittaminen maksulliseen kuljetukseen keskeyttämisestä puhumattakaan.
Saadakseen todistuksen pyhiinvaellusreitin suorituksesta, piti vaeltaa vähintään sata kilometriä. Niinpä vaeltajien määrä lisääntyi huimasti Sarrian paikkeilla, sillä pikkukaupunki sijaitsi noin 120 kilometrin päässä Santiago de Compostelasta. Tässä vaiheessa reitti oli helpottunut huomattavasti. Koska kävelimme nopeammin kuin muut, etenemisen aiheuttama haaste ei ainakaan minun osaltani vähentynyt, sillä jouduimme ohittelemaan jatkuvasti muita. Buen camino, hyvän matkan toivotus, tuli lausuttua kymmeniä kertoja päivässä. Santiago de Compostelaan saapuminen ei ollut meille mitenkään sykähdyttävä kokemus. Pyhiinvaeltajamessukin tuntui lähinnä turisteille tehdyltä show’lta. Kaupunki sinänsä oli viihtyisä ja vilkas, joten yövyimme siellä poikkeuksellisesti kaksi yötä. Lapset saivat leikkiä keskellä kaupunkia olevassa rovaniemeläisen Lappsetin valmistamassa leikkipuistossa.
Santiago de Compostelan jälkeen jatkoimme Atlantin rantaan Finisterreen. Tunnelmat palautuivat alkumatkan seesteisiin tunnelmiin, sillä vaeltajia oli taas paljon vähemmän ja maasto oli muuttunut mäkisemmäksi. Kuljimme vain 15 kilometrin päivämatkoja, sillä halusimme antaa lapsille enemmän aikaa kävellä. Minulle oli alkanut tulla kuumeen tunnetta muutama päivä ennen Santiago de Compostelaa, eivätkä nämä kuumeilut olleet poistuneet. Ensimmäisen yön vietimme ehkä reitin kodinomaisemmassa paikassa, jossa muun muassa söimme kotimajoitusta pitävän pariskunnan kanssa yhteistä kotipaellaa. Saavuimme merenrantaan päivää ennen Finisterreen tuloamme. Silloin jouduimme laskeutumaan kahden kilometrin matkalla melkein kolmesataa metriä alaspäin kokonaan irtokivistä tietä pitkin. Kestävyys joutui koetukselle, mutta perhesopu säilyi edelleen. Viimeisenä päivänä kuljimme erään paikallisen neuvosta eri reittiä kuin reittikartat kertoivat. Finisterren keskustasta kävelimme vielä päivärepuilla niemennokassa olevalle majakalle, jossa kyltti kertoi kilometrejä olevan jäljellä nolla.

Kokemuksia ja tapahtumia reitin varrelta

Camino de Santiago -reitin puoleen väliin mennessä emme olleet nähneet kymmentä paikallista lasta enempää. Vaeltamassa näimme koko reitin aikana kuusi noin kymmenenvuotiasta lasta. Niinpä muksumme olivat melkoisia magneetteja lapsirakkaiden espanjalaisten silmissä. He saivat jatkuvasti paikallisilta ja muilta vaeltajilta karkki- ja keksilahjoituksia ja joskus jopa leluja. Lapsemme pääsivät leikkimään noin 60 leikkipuistossa. Koska he istuivat kärryissä joka päivä nelisen tuntia, alkoivat he matkan edetessä keksiä jo yhteisiä leikkejä ja oppivat sovittelemaan riitojaan keskenään.
Jos Uuno oli lähtiessä sellainen ”ihan hyvä opaskoira” ja yhteistyömme ainakin minun mielestäni ihan mallikasta, ymmärsimme toisiamme vaelluksen loppuvaiheessa aivan käsittämättömän hyvin. Yhteytemme ei toiminut enää pelkästään valjaiden välityksellä, vaan pystyin ymmärtämään Uunoa jollain sanoin kuvaamattomalla tavalla.
Opaskoiran kanssa kulkemisessa muutaman vastahankaisen yöpymispaikan lisäksi oli varsinkin loppumatkasta hankaluutena irtokoirat. Alkumatkastakin niitä oli, mutta ne olivat erittäin hyvin käyttäytyviä ja antoivat Uunon tehdä töitä rauhassa. Galiciaan tullessa irtokoirat muuttuivat sinnikkäämmiksi ja alussa toiminut sihahtelu ei enää riittänyt. Vaimoni joutui ottamaan minulla vuorilla tarpeellisena olleen vaellussauvani käteensä saadakseen hätisteltyä ylimääräiset nelijalkaiset fanit pois ympäriltämme.
Santiago de Compostelan katedraaliin saapuu vuosittain yli satatuhatta vaeltajaa. Osa lähtee hengellisistä syistä, osa etsii kulttuurikokemuksia ja osa, kuten me, haluavat liikkua ja ihmetellä maailman menoa. Suuri osa kulkee yksin tai pariskuntana. Meillä oli etuoikeus kulkea perheenä caminoa, mutta kuljimme myös keskellä caminoperhettä. Vaeltajien yhteishenki varsinkin matkamme ensimmäisellä puoliskolla oli uskomaton. Useista samaa tahtia vaeltaneista tuli matkan aikana hyviä tuttuja. Vaeltajia oli ympäri maailmaa, eniten ehkä Ranskasta, Saksasta, Yhdysvalloista, Australiasta, Etelä-Koreasta ja Brasiliasta unohtamatta tietenkään espanjalaisia. Erään majoituspaikan seinässä oli lueteltu 124 maata, josta heillä oli ollut yöpyjiä.
Yritimme ottaa etukäteen selvää miten kävellä Camino de Santiago opaskoiran kanssa tai miten toimia caminolla pienten lasten kanssa. Varsinkaan opaskoiran kanssa kulkemisesta ei löytynyt yhtään esimerkkiä. Olimmekin aikamoisia kuvausmagneetteja ja meistä kulki huhuja sekä edellä että jäljessä. Kuljimme onnellisten tähtien alla, sillä aina kun meille tuli ongelma, apu tupsahti kuin tyhjästä.
Kävelimme Santiago de Compostelan vaellusreittiä noin 810 kilometriä ja aikaa meiltä kului kuusi viikkoa ja yksi päivä eli 43 päivää. Sen lisäksi kävelimme muutama kymmenen kilometriä yöpymispaikoissamme ilman rinkkoja. Vettä satoi yhtenä päivänä, muuten paistoi aurinko tai oli pilvistä. Ilman lämpötila vaihteli kolmen ja kolmenkymmenen asteen välillä. Arttu kasvoi kaksi ja puoli senttiä, Alinan paino lisääntyi kaksi ja puoli kiloa, Uuno laihtui kaksi ja puoli kiloa, vaimoni taas menetti painoaan kuusi kiloa, minä sain pääni kipeäksi ja valkoinen opaskoirakeppini kului loppuun. Kaikkien kengät olivat vaihtokunnossa, sillä lapsetkin kävelivät noin 100 kilometriä. Ainoa, jonka kulkimet pysyivät kunnossa, oli Uuno.
Buen camino!