Eija-Liisa Markkula
Kenelle tahansa tavaroiden löytyminen niiden omilta paikoilta on suuresti elämäntahtia helpottavaa ja jouduttavaa. Jos ei kuitenkaan näe tavaraa eikä sen paikkaakaan, näkemättömän avuksi tulee muistin ja motoriikan yhteispeli, jossa harjoitus tekee mestarin. Kieli, etenkin sanojen täsmäkäyttö ymmärrettyinä tai itse ilmaistuina, nousee arvoon arvaamattomaan.
Kaikella on sokean kannalta katsottuna oltava nimi tai muu mahdollisimman tarkka määrite. Sokealle puhuttaessa on hyvä käyttää esineistä niiden oikeita nimiä, jotta hän välittömästi mieltää asiat oikein. Kuitenkaan ulkonäköön viittaava määrite, esimerkiksi väri, ei saa olla se ainoa erotteleva tekijä.
Mitään näkemätön ihminen joutuu päivittäin tilanteisiin, joissa ei ymmärrä kaikkein tutuimpia ja tavallisimpia lyhyitä sanoja. Näihin kuuluvat demonstratiivipronominit, arkisesti lueteltuina: tää, toi, se – nää, noi, ne, sekä niiden monenlaiset johdannaiset. Joku saattaa tokaista: ”Mitäs tääkin täs pöydäl tekee? Mä nostan sen tonne.” Minkä? Mihin? Sokean on kysyttävä, kysyttävä jatkuvasti. ”Voitsä siirtyy vähä tonnemmaks?”, minulta kysyttiin junan eteisessä seistessäni. Siirryin vaistomaisesti heti pari askelta luullen kysyjän olevan menossa kohti ovea, mutta hän halusikin tietä WC:hen.
Olin pitkällä vaelluksella opiskelijatyttö oppaanani. Hänellä oli vain kolme sanaa erilaisille astioille – muki, kippo ja pullo. Kippoihin kuuluivat lautaset, kattilat ja paistinpannut, joiden kohdalla puheeseen lisättiin sanoja tommonen, tämmönen ja semmonen, tai pidempiä lauseita.
Sanojen merkitykset saattavat olla eri ihmisille laajuudeltaan hyvinkin erilaisia. Sukupolvien väliset erot ovat huomattavia. Ihmisen sanavaraston sisällölliseen ja määrälliseen laajuuteen vaikuttaa vahvasti hänen harrastuneisuutensa sekä koulutuksellinen, ammatillinen että murretaustansa.
Yhä tänä päivänä kielitieteilijät uskovat, että laajin kielitaito ja suurin yksittäisen ihmisen sanavarasto on ollut Oxford English Dictionaryn kokoajalla James Murraylla (1837-1915). Hän pystyi ymmärtämään tekstejä 25 kielellä, oli itseoppinut, koska ei voinut sietää, että hänelle ”hitaasti” opetettiin jotakin. Hän rakennutti talonsa takapihalle työhuoneen, jota kutsui Skriptorioksi, ja jossa hänellä oli yli viisi miljoonaa paperilappua, kullakin yksi sana selityksineen ja löydösmerkintöineen. Tuon maailman arvostetuimman ja täydellisimmän sanakirjan viimeisin laitos ilmestyi 1989 käsittäen lähes 700 000 sanaa selityksineen ja etymologioineen. Seuraava laitos on jo ilmestymässä elektronisena eikä teosta enää lainkaan paineta paperille. James Murrayn tytär kirjoitti isästään elämäkerran, jolla on osuva nimi Caught in the Web of Words – vapaasti suomennettuna Saaliina sanojen seitissä.
Onneksi me näkövammaiset luemme kirjoja enemmän kuin mikään muu kansanryhmä tässä maassa! Näin kasvatamme ja ylläpidämme passiivista sanavarastoamme ja aktivoitavissa olevaa kielemme rikkautta. Kielenkäyttö yhdistyneenä ihmisen ääneen on oleellinen osa hänen persoonaansa. Sosiaaliset taitomme riippuvat ilmaisutaidostamme. Kielitaidon lisääminen on lisäpotenssi kaikkiin juuri mainittuihin taitoihin. Tiedämme, että tieto on valtaa, käytämme sanan säilää, tunnemme sanan mahdin ja yritämme edes joskus päästä sanomaan viimeisen sanan.