WWF:n talvilintukamera avattu
Luontoliven tähtinä kuukkeli ja palokärki
WWF:n Luontoliven talvilähetyksessä pääsee seuraamaan pohjoisen vanhan metsän lintuja. Livekamerassa nähdään esimerkiksi kuukkeleita, tiaisia ja tikkoja. Nyt mukana myös ääni!
WWF:n tämän talven Luontoliven tähtinä nähdään muun muassa kauniin punaruskeita kuukkeleita. Kuva: Olli Lamminsalo/WWF
WWF:n Luontoliveen odotellaan tänä talvena pohjoisten metsien asukkeja, kun kamera taltioi lintujen talviruokintaa Kuusamossa Oulangan kansallispuiston maisemissa. Edellisinä kahtena talvena WWF seurasi lintujen ruokintaa Parikkalassa. Tänä vuonna kameran edessä nähdään viime vuosiltakin tuttuja tiaisia ja värikkäitä närhiä, mutta uusia lajejakin on luvassa. Tällaisia ovat esimerkiksi palokärki sekä vanhoille metsille tunnusomainen, kauniin punertava kuukkeli.
”Kuukkeli on esimerkki lajista, joka on joutunut vetäytymään yhä pohjoisemmaksi, kun sen elinalueet etelässä ovat vähitellen pirstoutuneet ja hävinneet. Kuukkeli on nimenomaan laajojen ja yhtenäisten vanhan metsän alueiden paikkalintu, joka ei pärjää yksipuolisessa talousmetsämaisemassa”, WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen kertoo.
Uhanalaisista linnuista kameran kuvaan on luvassa ainakin hömötiaisia, jotka ovat taantuneet viime vuosikymmeninä huolestuttavan nopeasti metsähakkuiden ja vanhojen metsien vähenemisen takia.
Hömötiainen oli muutama vuosikymmen sitten yksi runsaslukuisimmista linnuista Suomessa, ja nyt se on erittäin uhanalainen. Kuva: Olli Lamminsalo/WWF
”Hömötiainen oli muutama vuosikymmen sitten yksi runsaslukuisimmista linnuista Suomessa, ja nyt se on erittäin uhanalainen. Se on dramaattinen osoitus siitä, miten nopealla vauhdilla olemme menettäneet vanhoja metsiämme”, Tolvanen sanoo.
Paikan monivuotinen vakiovieras on ollut myös uhanalainen töyhtötiainen, joka on toistaiseksi tänä talvena pysynyt poissa. Isommista petolinnuista maakotka, ehkä useampikin, puolestaan tulee kuviin varmasti, tuottajat kertovat.
Livekameran näyttämö on talvisen ja kumpuilevan Oulangan kansallispuiston kupeessa, jossa sijaitsee luontokuvausyritys Kuusamo Nature Photographyn ylläpitämä ruokintapaikka. Yleisön toiveesta talvilintukamerassa on viime vuoden tapaan tälläkin kertaa ääni.
”Kamerassa on yllättävänkin paljon ääntä, kun linnut lehahtelevat ja sirkuttavat oksalla. Rytmiä äänimaailmaan tuovat myös tikat, jotka koputtelevat kelopuuta nokallaan ruokaa etsiessään”, sanoo livekameran yhteistyökumppani, luontokuvausyrittäjä Olli Lamminsalo.
Luontoliven talvilähetyksessä on mukana myös ääni. Rytmiä äänimaailmaan tuovat palokärki ja muut tikat, jotka koputtelevat kelopuuta nokallaan ruokaa etsiessään. Kuva: Olli Lamminsalo/WWF
Äänen lisäksi kuvassa on myös lämpömittari. Kameran avaamisen aikoihin mittari on ollut reippaasti pakkasen puolella.
Vaikka Suomessa talvehtivat linnut ovat sopeutuneet ankariin talviin, niiden ravinnonsaanti hankaloituu päivien muuttuessa lyhyemmiksi ja kylmemmiksi. Talviruokinnasta voi olla apua monelle uhanalaiselle lajille, mutta se ei ole ensisijainen keino niiden suojelemiseksi.
WWF on toteuttanut talvilintukameran yhdessä Kuusamo Nature Photographyn kanssa. Kameran teknisestä toteutuksesta vastaavat WWF, Live Eye ja Pukki Visuals.
Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, sääksen, rupiliskon ja taimenen elämää. Lähetyksiä on katsottu jo yli 20 miljoonaa kertaa. Pipsa Sinkko-Westerholm
Talvilintujen Luontolive löytyy osoitteesta: wwf.fi/luontolive/talvilintu/
—————————————————
MONET KALAKANNAT PIENENTYNEET
Luonnonvarakeskus (Luke) julkaisi vuoden 2020 kalakantaraportin elokuussa. Raportin mukaan monet kalakannat ovat pienentyneet tai edelleen heikkoja, mutta iloisiakin uutisia löytyi.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) kalakantaraporttiin kootaan säännöllisesti tiedot merikalakantojen, kuten silakan, kilohailin, turskan, lohen, meritaimenen, siian, kuhan, ahvenen ja hauen tilasta. Raportissa on myös ennuste kalakantojen tämän ja ensi vuoden tilasta. Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. Kalakantojen tilan arviointi kuuluu Maa- ja metsätalousministeriön Lukelle antamiin tulostavoitteisiin ja perustuu kansainvälisiin sopimuksiin. Arviointiin velvoittaa myös EU:n kalastuspolitiikka. Silakka-, kilohaili-, turska- ja lohikantojen arviot laaditaan vuosittain kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) työryhmissä.
Selvityksen mukaan vuonna 2020 Suomen merkittävimmän saaliskalan silakan kanta heikentyi Itämeren pääaltaalla, mutta pysyi Suomen lähialueilla ja Selkämerellä runsaana. Koko Itämeren silakkasaalis vuonna 2020 pienentyi edellisestä vuodesta ja oli 254 000 tonnia. Myös Suomen silakkakiintiöt ja -saaliit pienenivät. Suomen silakkasaalis oli 92 000 tonnia, ja 64 prosenttia siitä saatiin Selkämereltä.
Pääaltaan ja Suomenlahden silakkakanta on heikentynyt lähelle vuosituhannen vaihteen aallonpohjaansa. Syksyn 2020 kaikuluotauksissa Selkämerellä silakan yksilömäärä kuitenkin arvioitiin runsaiden pienten yksilöiden vuoksi ennätyssuureksi jaksolla 2007–2020. Kutukannan koon arvioitiin silti pienentyneen, mutta tarkistettu arvio kertoi kannan olevan edelleen turvallisen suuri. Tämä mahdollisti myös kuluvan vuoden kalastuskiintiön suurentamisen.
”Viime vuosien runsaat silakkavuosiluokat Selkämeressä ovat todennäköisesti voimistaneet lajinsisäistä ravintokilpailua, mikä on näkynyt silakoiden laihtumisena”, tutkija Jukka Pönni Lukesta sanoo.
Itämeren kilohailisaalis oli 271 532 tonnia, josta Suomen osuus oli 12 500 tonnia. Kilohailikanta on pienentynyt 1990-luvun huipustaan, mutta on pysynyt silti runsaana.
Vuonna 2020 Itämeren tilastoitu lohisaalis oli 912 tonnia. Suomalaisten 365 tonnin lohisaaliista kaupalliset kalastajat saivat rannikoilta 187 tonnia ja vapaa-ajan kalastajat pääosin Tornionjoesta 178 tonnia. Ammattikalastajien saalis pieneni ja vapaa-ajan kalastajien saalis kasvoi. Mereen vaeltaneiden luonnonpoikasten määrä pieneni hiukan. Tenojoen lohikannan tila on heikko.
”Tenojoen lohisaalis oli tilastoidun ajanjakson pienin, ja samoin lohikantojen määräarviot eri sivujoissa olivat lähes poikkeuksetta seurantajakson pienimmät,” Luken tutkimusprofessori Jaakko Erkinaro sanoo.
Lohikannan heikon tilan vuoksi Tenojoelle asetettiin kalastuskielto vuodelle 2021. Suomi ja Norja sopivat yhdessä lohenkalastuskiellosta Tenojoen vesistössä, ja lisäksi Norja kielsi lohenkalastuksen Tenovuonossa ja läheisillä rannikkoalueilla Jäämeressä.
Luonnonvarainen meritaimen on ollut vuodesta 2019 lähtien merialueellamme ja mereen laskevissa jokivesissä kokonaan rauhoitettu. Taimenjokien poikastiheydet ovat olleet jokien tuotantokykyyn nähden pieniä. Rasvaevättömät taimenet saa ottaa saaliiksi, sillä ne on istutettu kalastettavaksi.
Myös Suomen merialueen kaupallinen siikasaalis pienentyi edellisvuodesta ja oli 389 tonnia. Ahvensaalis pieneni 677 tonniin. Haukisaalis oli vuonna 1980 alkaneen seurantajaksonsa pienin eli 129 tonnia. Keskimäärin haukisaalis on ollut 211 tonnia vuodessa.
Itäinen turskakanta on edelleen heikossa kunnossa, vaikka pohjoisilla alueilla kuten Ahvenanmerellä turskaa on tavattu enemmän kuin vuosiin.
Saaristomeren kuhakannan koko näyttää arvion perusteella lähteneen kasvuun vuoden 2014 aallonpohjan jälkeen ja lähestyy nyt vuosituhannen alkuvuosien tasoa. Arviota tukee myös kaupallisten kalastajien yksikkösaaliin kasvu. Merialueen kaupallinen kuhasaalis vuonna 2020 oli 193 tonnia ja siitä yli puolet saatiin pääosin verkoilla Saaristomereltä. Kuhan pyynti jatkoi vähenemistään, joten merialueen kaupallinen saalis oli tämän vuoksi pienempi kuin kertaakaan 1980-luvun lopun jälkeen.
”Kuhan alamitan noston myötä kuhakannan tuottavuus todennäköisesti paranee edelleen, kun kasvupotentiaali tulee paremmin hyödynnettyä ja saaliiksi saatavat kuhat ovat aiempaa painavampia”, erikoistutkija Mikko Olin Lukesta sanoo.
——————————————————
LISÄÄ MAATIAISKANAN KASVATTAJIA!
Kanakuulutus: alkuperäinen maatiaiskana tarvitsee lisää kasvattajia!
Suojelua kaipaa tällä hetkellä kolme suomalaista maatiaiskanakantaa. Kuvassa uhanalaisia hornionkanoja. Kuva: Suvi Taponen, koonnut: Pipsa Sinkko-Westerholm
Suomalainen maatiaiskana on ollut pitkään uhanalainen, mutta se on pelastunut aktiivisen säilyttäjäverkoston ansiosta. Nyt uusia säilyttäjiä kaivataan erityisesti harvinaisille hornion-, kiuruveden- ja savitaipaleenkannoille. Sinustako kanankasvattaja?
Luonnonvarakeskuksen (Luke) koordinoima säilyttäjäverkosto on turvannut uhanalaisia suomalaisia maatiaiskanakantoja jo 23 vuoden ajan. Tänä aikana alkuperäinen eläinkanta on saatu pelastettua. Aktiivinen kasvattajien verkosto on säilyttänyt 10 maatiaiskanakantaa vaalien niiden rotupuhtautta ja monimuotoisuutta.
– Yksittäisiä kana-aktiiveja on kiittäminen, että nämä eläinkannat säilyivät. Nyt uusia säilyttäjiä kaivattaisiin ennen kaikkea harvinaisille kannoille, kertoo Luken tutkimusprofessori Juha Kantanen.
Kiuruvedenkanojen ja kukkojen väriskaala on laaja. Kukoista enemmistö on täysin tai valtaväriltään mustia. Myös erisävyisiä ruskeita, harmaita ja täysin valkoisiakin esiintyy. Luonteeltaan kiuruvedenkanat ja kukot ovat kilttejä. Kuva: Timo Komulainen
Suojelua kaipaavia kanakantoja tällä hetkellä kolme
Suomalaisen maatiaiskanan suojelu kuuluu Suomen maa-, metsä- ja kalatalouden kansallisen geenivaraohjelman toimenpiteisiin säilyttää suomalaisia alkuperäisrotuja ja eläingeenivaroja. Tällä hetkellä uusia kasvattajia kaivataan erityisesti harvinaisille hornion-, kiuruveden- ja savitaipaleenkannoille. Hornionkannan historialliset juuret ulottuvat vähintään aikakauteen ennen toista maailmansotaa ja Vammalan (nykyisen Sastamalan) Hornion kylään. Kiuruvedenkantaa alettiin tietoisesti säilyttää 1960-luvulta lähtien ja savitaipaleenkantaa 1970-luvulta.
Alkuperäisrotujen ja eläingeenivarojen säilyttäminen tärkeää
Maatiaiskanakannat muodostavat oman geneettisen ryhmän, joka turvaa kanan perinnöllistä monimuotoisuutta. Esimerkiksi kiuruvetiseltä maatiaiskanalta on tutkimuksessa todettu perinnöllisesti monimuotoinen kudosantigeenijärjestelmä, joka on oleellinen yksilön immuniteetin muodostumisessa ja siten tautien vastustamisessa. Tämä on tärkeä, säilytettävä ominaisuus eläinpopulaatioiden sopeutumisessa muuttuviin ympäristöolosuhteisiin.
Säilytysohjelmassa kasvattaja sitoutuu hoitamaan kanoja lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa, jossa on muun muassa ulkoilumahdollisuus. Kuvassa kiuruvedenkanojen poikasia. Kuva: Timo Komulainen
Minusta kanakannan säilyttäjä?
Säilytysohjelmassa maatiaiskanan kasvattaja sitoutuu hoitamaan eläimiään lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa eli ikkunallisessa lattiakanalassa, jossa on ulkoilumahdollisuus. Muun muassa orrelle nousu iltaisin ja hiekassa tai pehkussa kylpeminen ovat tyypillisiä käyttäytymistarpeita. Monilla maatiaiskanoilla on tallella myös haudontavietti, joka on hävinnyt tarpeettomana nykyisiltä tuotantokanoilta.
Säilytysohjelmaan kuuluva ei saa pitää muita kanarotuja, jotta risteytyminen muihin rotuihin voidaan estää tehokkaasti. Uutta maatiaiskanasukupolvea tulee kasvattaa joko hautomakoneessa tai emon hautomana tai molemmin keinoin.
Säilytystyön onnistumisesta ja eläinten ominaisuuksista raportoidaan vuosittain nettirekisterissä. Ohjelman puitteissa järjestetään kesäseminaareja, koulutuspäiviä ja tiedottamista. Kasvattajille on sosiaalisessa mediassa omat keskusteluryhmät, joista voi saada tukea ja vinkkejä.
Voit ilmoittautua kanakannan säilyttäjäksi Maatiaiskanat -palvelun kautta osoitteessa maatiaiskanat.luke.fi/maatiaiskana
Palvelussa on saatavana säilytysohjelman sääntöopas sekä säilyttäjien yhteystiedot. Uuden säilyttäjän tulee hankkia eläimet säilytysohjelmaan kuuluvalta kasvattajalta.
Lue lisää: www.luke.fi/kanakuulutus
Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi
(Kuvatekstit):
Kuva1:
Suojelua kaipaa tällä hetkellä kolme suomalaista maatiaiskanakantaa. Kuvassa uhanalaisia hornionkanoja. Kuva: Suvi Taponen
Kuva2:
Säilytysohjelmassa kasvattaja sitoutuu hoitamaan kanoja lajille tyypillisissä, luonnollisissa olosuhteissa, jossa on muun muassa ulkoilumahdollisuus. Kuvassa kiuruvedenkanojen poikasia. Kuva: Timo Komulainen
Kuva3:
Kiuruvedenkanojen ja kukkojen väriskaala on laaja. Kukoista enemmistö on täysin tai valtaväriltään mustia. Myös erisävyisiä ruskeita, harmaita ja täysin valkoisiakin esiintyy. Luonteeltaan kiuruvedenkanat ja kukot ovat kilttejä. Kuva: Timo Komulainen
—————————————————
Paimenviikoille oli tungosta
Suomen kansallispuistojen paimenviikoille valtavasti hakijoita
– Paimenet mukana arvokkaassa luonnonsuojelutyössä
Suosituin paimenkohde oli tänä vuonna Kaapin Jounin tila Lemmenjoen kansallispuistossa. Kuva: Olli Järvenkylä, koonnut: Pipsa Sinkko-Westerhom.
Metsähallituksen paimenviikot arvottiin hakijoiden kesken huhtikuussa. Paimenviikoilla pääsee lomailemaan upeissa maisemissa, nauttimaan luonnosta ja kiireettömästä elämänmenosta sekä hoivaamaan laiduneläimiä.
Kansallispuistojen ja muiden Metsähallituksen Luontopalvelujen hoitamien kohteiden paimenviikkojen kysyntä jatkui tänäkin vuonna suurena. Kesän 2021 paimenviikoille tuli yli 14 000 hakemusta. Paimenet hoitavat suojelualueilla laiduntavia lampaita, lehmiä tai hevosia. Samalla paimenet osallistuvat arvokkaaseen luonnonsuojelutyöhön ja saavat annoksen hyvinvointia luonnon helmassa. Laidunnuksen tavoitteena on maiseman- ja luonnonhoito.
Paimenkohteita on yhteensä 15 ympäri Suomen. Kohteet ovat Punkaharjua lukuun ottamatta uhanalaisia perinneympäristöjä. Kun kohteilla laiduntavat eläimet syövät yleisimpiä ja kilpailussa paremmin pärjääviä kasveja, luovat ne samalla tilaa harvinaisemmille niittykasveille. Ilman laidunnusta niityt kasvaisivat umpeen ja moni kaunis sekä harvinainen kasvilaji häviäisi. Laidunnus siis rikastuttaa luonnon monimuotoisuutta.
Suosituimpia paimenkohteita olivat tänä vuonna Lemmenjoen kansallispuiston Kaapin Jounin tila, Neitvuoren kainalossa sijaitseva Hiidenmaan tila sekä Palovartijan talo Punkaharjun luonnonsuojelualueella. Kaikkein kiinnostavin kohde oli Kaapin Jounin historiallinen saamelaistila Lemmenjoen kansallispuistossa. Sinne haki paimeneksi 1198 henkilöä. Tila on kuuluisan saamelaissuvun vanha asuinpaikka, ja suvun tunnetuin mies, Jouni Aikio eli Kaapin Jouni (1875-1956) oli aikansa ”pororuhtinas”, suvun päämies ja patriarkka. Tila sijaitsee upealla paikalla Lemmenjoen rannalla.
Paimenet huolehtivat luonnonhoitotyössä olevista eläimistä, kukin oman viikkonsa ajan. Paimen huolehtii eläinten juomavedestä, seuraa yleiskuntoa ja siirtää eläimet laidunlohkolta toiselle. Paimenviikoista hyötyvät niin paimenet, eläimet, eläinten omistajat kuin luontokin. Paimenviikoille osallistuvat mahdollistavat arvokkaiden kulttuuriperintökohteiden, perinteisen luonnonhoidon ja luonnon monimuotoisuuden säilymisen. Paimenviikot ovat maksullisia. Maksuista saatavat tulot käytetään kohteiden ylläpitoon ja luonnonhoidon kustannuksiin.
”Jos joku paimenista peruu osallistumisensa, siitä kerrotaan kunkin paimenkohteen Facebook-sivuilla. Nopein ilmoittautuja saa tällöin vapautuneen viikon itselleen,” kenttäpäällikkö Hannele Kytö Metsähallituksesta kertoo.
Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on kolmasosa Suomen maa- ja vesialueita. Metsähallituksen tarkoitus on luonnon arvon ja yhteisen varallisuuden vastuullinen kehittäminen yli sukupolvien.
Metsähallituksen Luontopalvelut tarjoaa kestävän tavan nauttia Suomen kauneimmasta luonnosta. Suojelemme arvokkainta luontoa ja vastuullamme ovat maamme kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut valtion suojelualueet, pohjoiset erämaa-alueet sekä monet merkittävät historiakohteet.
Paimenviikoilla pääsee lomailemaan upeissa maisemissa, nauttimaan luonnosta ja kiireettömästä elämänmenosta sekä hoivaamaan laiduneläimiä. Kuva: Olli Järvenkylä
—————————————————
Nyt vierailemaan upeisiin puutarhoihin
Tapahtuman parasta antia on tavata toisia harrastajia ja tutustua uusiin kasvituttavuuksiin. Kuva: Timo Taulavuori, koonnut: Pipsa Sinkko-Westerlund
Suomen suosituin puutarha-alan tapahtuma Avoimet puutarhat järjestetään kesäkuun 20.päivä. Valtakunnalliseen tapahtumaan odotetaan mukaan jopa 700 mielenkiintoista puutarhaa.
Suomessa jo kymmenettä kertaa järjestettävä Avoimet puutarhat -tapahtuma tarjoaa jokaiselle puutarhoista kiinnostuneelle mahdollisuuden päästä ihailemaan toinen toistaan upeampia puutarhoja ympäri Suomen. Puutarhoihin voi tutustua kuka tahansa ilman ilmoittautumista.
Tapahtumassa pääsee tutustumaan yksityisiin, julkisiin ja kaupallisiin kohteisiin, joissa useissa järjestetään teemapäivänä erityistä ohjelmaa. Moni puutarha tarjoaa mahdollisuuden puutarhaelämysten lisäksi saada vinkkejä ja tietoa puutarhan hoidosta. Mukana on ollut myös kohteita, joissa voi nauttia kupin kahvia, kuunnella musiikkia tai hankkia itselleen uusia kasvituttavuuksia.
Tapahtuman teemana on “Opitaan yhdessä puutarhassa”. Yhteistyökumppanina on Kekkilä. Tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry ja Svenska Trädgårdsförbundet rf. Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.
Teemapäivään voi ilmoittaa mukaan puutarhansa kuka tahansa. Tapahtumaan ilmoittaudutaan luomalla oma profiili puutarhalle www.avoimetpuutarhat.fi
-sivuille. Aikaisemmin mukana olleet voivat päivittää tietonsa ja vahvistaa osallistumisensa tänä vuonna. Teemapäivään ilmoittautuminen päättyy 24.5.
Puutarhoihin pääsee tutustumaan myös kotisohvalta Avoimet Puutarhat Kotisohvalla -virtuaalikierroksilla. Oman puutarhaansa voi esitellä yleisölle 10 minuutin videolla, joita jaetaan Youtube-kanavan kautta. Virtuaaliesittelyt ovat näkyvillä varsinaisen tapahtuman jälkeen heinäkuun loppuun asti. Valmiin videoesittelyn viimeinen toimituspäivä on 7.6.
Avoimet puutarhat -tapahtuma 20.6.2021 klo 12-17
Lisätietoa tapahtumasta ja tapahtumaan ilmoittautumisesta: www.avoimetpuutarhat.fi ja www.oppnatradgardar.fi
————————————————-
KUTSUMATTOMAT VIERAAT KURIIN
Kutsumaton vieras -kampanja rohkaisee kaikkia mukaan haitallisten vieraslajien torjuntaan
Koonnut: Pipsa Sinkko-Westerholm
Luonnonvarakeskuksen (Luke) aloitteesta käynnistetty Kutsumaton vieras
-kampanja kannustaa erityisesti kotipuutarhureita ja lähiluonnon hyvinvoinnista kiinnostuneita tunnistamaan ja torjumaan haitallisia vieraslajeja elinympäristöistään.
Kurtturuusu pihapuutarhassa, espanjansiruetana kasvimaalla tai komealupiini mökin kupeessa on kuin kuokkija syntymäpäivillä: kutsumaton vieras. Se vie kaiken tilan, ei poistu pyytämällä ja pahimmillaan uhkaa kaikkia muita.
Haitalliset vieraslajit ovat ihmisten toiminnan seurauksena Suomeen rantautuneita uusia lajeja, joilla on supervoimia: esimerkiksi pikavauhtia leviävä komealupiini on päihittämätön alkuperäisten lajien keskuudessa.
Haitalliset vieraslajit aiheuttavat luontokatoa. Niillä on haittavaikutuksia ympäristöön, talouteen ja terveyteen aina lajien välisen kilpailun kiristymisestä tautien leviämiseen.
Laki velvoittaa pitämään kaikki vieraslajit kurissa ja huolehtimaan, etteivät ne pääse karkaamaan ympäristöön. Haitallisten vieraslajien kasvattaminen on kokonaan kielletty. Kurtturuusun osalta siirtymäaika on tulossa päätökseen ja lajin kasvatus omalla pihalla on kiellettyä 1.6.2022 alkaen.
Kevät ja alkukesä ovat otollisinta aikaa vieraslajien torjuntaan, kun lajit eivät ole päässeet vielä lisääntymään. Jo pienet teot painavat. Havaitsemalla, tunnistamalla, ilmoittamalla ja torjumalla haitallisia vieraslajeja ylläpidät luonnon monimuotoisuutta ja varmistat, ettei puutarhajuhliesi, kasvimaasi tai tontinreunasi valtiaaksi päädy #KutsumatonVieras.
Tutustu tarkemmin lähiympäristösi haitallisiin vieraslajeihin ja ilmoita vieraslajihavainnosta osoitteessa vieraslajit.fi. Luonnonvarakeskus ylläpitää yhdessä Luomuksen kanssa kansallista sivustoa, joka kokoaa kaiken suomalaisen vieraslajitiedon yhdelle alustalle.
Kampanjassa on mukana laaja joukko vieraslajiasioiden kanssa toimivia tahoja: Luonnonvarakeskus (Luke), Itä-Suomen yliopisto, WWF, ELY-keskukset, Suomen luonnonsuojeluliitto, Marttaliitto, Tulli, Kuntaliitto, Metsähallitus, Ruokavirasto, Luomus, Suomen riistakeskus, Suomen ympäristökeskus SYKE, Helsingin, Jyväskylän ja Riihimäen kaupungit ja Vieraslajiasioiden neuvottelukunta.
Lisää: vieraslajit.fi
Luonnonvarakeskus (Luke) on tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio, joka tekee työtä luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden edistämiseksi. www.luke.fi
——————————————————-
Palvelut paranevat Itä-Lapissa
Metsähallituksen Luontopalvelut satsaa retkeilijöiden ja matkailijoiden palvelujen parantamiseen Itä-Lapissa. Syksyllä 2020 työtä tehdään muun muassa Savukosken kelkkaurilla ja Sallan retkeilyreiteillä sekä uudistetaan Sallan Poropuiston näyttelyä. Yhteistyö kuntien kanssa on avainasemassa.
Savukoskella on aloitettu kolmivuotinen moottorikelkkaurien kunnostusurakka urien merkitsemisellä yhteistyössä Savukosken kunnan kanssa. Metsähallituksen Luontopalvelut on toimittanut syksyn töihin materiaalit, ja Savukosken kunnalta on tullut työntekijöitä. Myös urien siltojen kuntoa on kartoitettu, ja ensi kesänä niitäkin aletaan kunnostaa. Työ tehdään eduskunnan maastoliikenneväylien kunnostukseen myöntämällä erillisrahoituksella.
Sallassa ja Savukoskella kunnostetaan retkeilyreittejä.
Sallatunturin päälle nousevaa Taivaan tavoittelijan taivalta on kunnostettu kestävöimällä. Sillä helpotetaan kulkemista ja myös ohjataan kulkijoita pysyttelemään reitillä, jolloin maaston kuluminen vähenee. Sallassa on myös kartoitettu Sallantunturin alueen reittien pitkospuiden kuntoa tulevien kunnostustoimien taustaksi. Lisäksi Metsähallituksen Luontopalvelut suunnittelee opasteita Sallan kunnan rakentamille luonnontarkkailulaavuille.
Myös naapurikunnan Savukosken Kivitunturin reitillä on tehty pieniä kunnostustöitä ja suunniteltu tulevia laajempia kunnostustoimia.
Sallan Poropuistossa uudistetaan näyttelyä ja se avataan ensi vuoden loppupuolella. Työ on jo hyvässä vauhdissa, ja kesällä on valokuvattu näyttelyyn kuvia alueen luonnosta ja kirjoitettu näyttelytekstejä. Työ etenee sähköurakoinnin ja näyttelyrakenteiden rakentamisen sekä uusien dioraamojen kautta kohti maalia. Savukoskella opastuskeskus Korvatunturin näyttelyä kohennetaan sekä parannetaan luontomatkailuviestintää yhteistyössä kunnan ja alueen matkailutoimijoiden kanssa.
Sallan Poropuiston näyttelyn uudistustyö on osa PAN – Pohjoisen luonnonilmiöt
-projektia, jota vetää Metsähallituksen Lapin Luontopalvelut. PAN-projekti saa rahoitusta EU:n ENI Kolarctic-naapuruusohjelmasta ja Matkalle Sallaan ry:ltä.
PAN – Pohjoisen luonnonilmiöt -projekti yhdistää luonnon ja luontomatkailun. Hankkeen päätavoite on kasvattaa tietämystä pohjoisesta luonnosta ja sen ainutlaatuisista ilmiöistä luontomatkailussa. Uudet maastorakenteet, luontonäyttelyt ja erilaiset työpajat vauhdittavat Suomen, Norjan ja Venäjän yhteisen Fennoskandian vihreän vyöhykkeen matkailuyrittäjäyhteistyötä Lapissa ja tuovat pohjoisen luonnonilmiöitä tutuksi. Yhteistyökumppanit tekevät kolme vuotta tiivistä yhteistyötä PAN – Pohjoisen luonnonilmiöt -projektissa, jonka tulokset kohdistuvat matkailuyrityksille, matkailijoille, koululaisille ja paikallisille ihmisille.
Lisätietoa:
www.metsa.fi/projekti/pan-pohjoisen-luonnonilmiot
Kuvat: Eveliina Ollila/Metsähallitus
——————————————————
Maakotkalla hyvä, muuttohaukalla huono, tunturihaukalla ja Pohjois-Suomen merikotkalla keskinkertainen pesintävuosi
Metsähallituksen Luontopalvelujen asiantuntijat sekä 50 vapaaehtoista lintuharrastajaa kävi läpi yli 1000 maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesää ja tarkisti pesinnän onnistumisen. Petolintujen pesinnän seuranta on osa Luontopalvelujen luonnonsuojelutyötä. Maakotkan pesinnän onnistumista seurataan myös porotalouden kotkien reviiriperusteista korvausjärjestelmää varten.
Maakotkan pesintätulos oli hyvä lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, missä tulos oli erittäin huono. Tänä vuonna asuttuja reviirejä löydettiin 396, ja niissä 157 onnistunutta pesintää. Rengastusikäisiä poikasia oli 193. Uusia maakotkareviirejä löydettiin 13. Pesivän maakotkakannan koko on vuosittain 350-378 paria.
Pesinnän onnistumisessa auttoivat runsastuneet kanalintukannat, jänisten runsaus sekä pesinnälle suotuisat sääolot.
Pohjois-Suomen eli Lapin maakunnan ja entisen Oulun läänin alueen merikotkien pesintätulos oli kokonaisuudessa keskinkertainen, mutta pohjoisimmassa Lapissa tulos oli huono. Tarkastetuista reviireistä asuttuja oli 122, ja 71 pesässä pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia oli 102. Pohjois-Suomen pesivän merikotkakannan koko on 134-148 paria.
Muuttohaukan pesintätulos oli edellisen vuoden tapaan huono. Asuttuja reviirejä oli 154, ja niissä pesintä onnistui 83 reviirillä. Rengastusikäisiä poikasia oli 194. Toukokuun kylmät säät, lumien sulaminen pohjoisesta vasta kuun lopulla sekä tulvivat suot aiheuttivat pesintöjen keskeytyksiä tai pesintää ei edes aloitettu.
Tunturihaukan pesintätulos oli keskimääräinen. Tarkastuksissa löydettiin 13 asuttua reviiriä ja 10 onnistunutta pesintää. Niissä oli 22 poikasta. Tunturihaukkojen pesintätulos riippuu vahvasti riekkojen määrästä, ja vuosien väliset vaihtelut ovat suuria. Riekkoja oli nyt aiempia vuosia enemmän ja se kiritti tunturihaukan pesintätulosta keskinkertaiseksi.
Lajisuojelussa on olennaisen tärkeää tietää, missä lajin yksilöitä on ja miten niillä menee. Siksi kartoitukset ovat olennaisen tärkeää työtä. Vain merikotka on Suomessa arvioitu elinvoimaiseksi, maakotka ja muuttohaukka vaarantuneiksi. Surkein tilanne on äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellulla tunturihaukalla.
Maakotkien pesinnän seuranta on lisäksi osa porotalouden reviiriperusteista korvausjärjestelmää, ja Metsähallitus on tehnyt sitä vuodesta 1992 lähtien.
Vapaaehtoisten lintuharrastajien työpanos oli olennaisen tärkeä, sillä he tarkastivat suurimman osan poronhoitoalueen eteläpuolisista maakotkan ja muuttohaukan pesistä, rengastivat poikasia ja toimittivat lisätietoa pesintöjen onnistumisesta.
Lisätietoa: Tuore raportti maakotkan, muuttohaukan ja tunturihaukan sekä Pohjois-Suomen merikotkan pesinnän onnistumisesta vuonna 2020: https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/2481
Kuva: Metsähallitus
———————————————————–
Väitös: Suomen ilmanlaatu on parantunut monin tavoin viimeisten 25 vuoden aikana
Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttilan väitöstyöstä käy ilmi, että kansainvälisesti käynnistetyillä ja kansallisesti toteutetuilla päästöjen rajoittamistoimilla on ollut tärkeä rooli ilmanlaadun parantamisessa Suomessa.
Väitöksessä on arvioitu ilmanlaadun kehitystä kokoamalla yhteen ilmanlaadun mittaustiedot yli 20 vuoden ajalta ja noin 400 mittausasemalta Suomessa.
”Suurimmat onnistumiset on saatu niiden saasteiden kohdalla, joihin on kohdistunut pitkäaikaisia ja kunnianhimoisia kansainvälisiä päästöjenrajoitustoimia. Tällaisia saasteita ovat rikkidioksidi ja pysyvät orgaaniset ympäristömyrkyt, kuten PCB. Lisäksi paikallisen tason toimilla esimerkiksi katupölyn pitoisuudet on saatu Suomessa laskusuunnalle”, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Pia Anttila kertoo.
Katupöly on edelleen sitkeä ilmanlaatuhaitta Suomen kaupungeissa.
Nastarenkaiden käytöstä johtuva keväinen katupöly ilmenee korkeina hengitettävienhiukkasten eli halkaisijaltaan alle 10 mikrometrin kokoisten hiukkasten pitoisuuksina. ”Väitöstutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että paikalliset toimenpiteet, esimerkiksi liikennemäärien vähentäminen, muutokset autokannassa ja tienhoitotoimet, ovat olleet oikeansuuntaisia ja johtaneet kevään katupölytasojen laskuun. Vaikka ilmanlaatunormeja ei tällä hetkellä ylitetä, katupöly on edelleen sitkeä kiusa muuten hyvässä ilmanlaadussamme”, Anttila toteaa.
Typen oksidien päästöjen vähentäminen on onnistunut Suomessa, mutta kaupungeissa typpidioksidipitoisuudet eivät ole vähentyneet. Yksi pitoisuuksien laskua hidastava tekijä saattaa olla dieselautojen lisääntynyt määrä ja niiden mahdollisesti korkeat suorat typpidioksidipäästöt. Euroopan tasolla päästöjen vähentämistekniikoiden ja tyyppihyväksyntämenettelyjen kehittyminen on kuitenkin jo vähentänyt suorien typpioksidipäästöjen merkitystä.
Myös otsonin huipputasot ovat laskeneet Suomessa vuodesta 2006. Vastaavaa kehitystä on havaittu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja se on liitetty typen oksidien ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden (VOC) päästöjen vähentämiseen. Suomessa korkeat taustapitoisuudet ovat kuitenkin ongelmallisempia, ja niiden alentaminen edellyttää vielä laajaa kansainvälistä yhteistyötä.
PAH-yhdisteiden eli polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen pitoisuuksissa ei ole tapahtunut Suomessa laaja-alaista laskua. Tämä ei ole välttämättä yllättävää, koska niiden suurimpia lähteitä maailmanlaajuisesti ovat pienpoltto sekä metsä- ja maastopalot. ”Pyrkimykset näiden päästöjen vähentämiseksi ovat toistaiseksi olleet suhteellisen vähäisiä tai olemattomia”, Pia Anttila toteaa.
Väitöskirja ”Air quality trends in Finland, 1994–2018” tarkastettiin Helsingissä 27.10.2020. Väitös on saatavilla Helda-palvelussa osoitteessa:
https://helda.helsinki.fi/handle/10138/320460
—————————————————–
UUSI KALAOPAS
Ympäristöystävälliseen kuluttamiseen ohjaava WWF:n Kalaopas päivitettiin
– kotimainen jokirapu putosi luokituksessa
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
WWF:n Kalaopas päivitettiin toukokuun lopulla. Oppaassa on luokiteltu Suomessa myynnissä olevat ruokakalalajit liikennevalojen väreillä vihreälle, keltaiselle tai punaiselle listalle. Vihreän listan kaloja kannattaa suosia, keltaisella merkittyjä lajeja ostaa harkiten ja punaisen valon saaneita välttää. Suomalaisten kannalta merkittävin muutos koskee kotimaista jokirapua. Sen suositusta muutettiin vihreältä keltaiselle eli harkiten ostettavien listalle.
Syynä jokiravun luokituksen muutokseen on kantojen heikentynyt tila.
Ympäristöministeriön tekemässä Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa jokiravun uhanalaisuusluokitus muuttui vuonna 2019 elinvoimaisesta erittäin uhanalaiseksi. Jokirapukantojen taantuminen on viime vuosikymmeninä ollut nopeaa erityisesti Etelä-Suomessa. Pääsyy jokirapukantojen heikkoon tilaan on rapurutto ja täplärapujen istutukset. Täplärapu kuuluu EU:ssa haitallisiin vieraslajeihin, joiden istuttaminen ja levittäminen on kielletty. ”Jokiravun tärkein suojelutoimi on estää täpläravun ja rapuruton leviäminen uusille alueille”, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska sanoo.
WWF on huolissaan myös Suomen madekantojen kehityksestä. Madekantoja ovat ajaneet ahtaalle ilmaston ja vesien lämpeneminen sekä rehevöityminen varsinkin Etelä-Suomessa. Mateen uhanalaisuusarviointi tippui viime vuonna elinvoimaisesta silmälläpidettäväksi. Kalaoppaan suositus ei kuitenkaan toistaiseksi muuttunut, vaan made on edelleen vihreällä listalla. ”On epäselvää, missä määrin kalastuksella on vaikutusta madekantojen tilaan, joten arviointimme vaatii vielä lisäselvityksiä”, Ovaska kertoo.
Maailman merten kalakannat ovat pienentyneet 50% vain yhden ihmissukupolven aikana. Noin kolmannes maailman kalakannoista on ylikalastettuja. Vaikka kalakantojen heikko tilanne tunnetaan huomattavasti paremmin kuin parikymmentä vuotta sitten, ei merkittävää käännettä parempaan ole nähtävissä. ”Euroopan yhteisen kalastuspolitiikan tärkein tavoite oli lopettaa ylikalastus vuoteen 2020 mennessä. Kuitenkin vain pieni osa EU:n kalakannoista on kestävällä tasolla tällä hetkellä. EU:n alueella huolestuttavin tilanne on Välimerellä, mutta Itämerelläkin tilanne on huono. Itämeren turskakannat ovat pohjalukemissa ja lähes kaikkien muidenkin kalakantojen kalastuskiintiöitä jouduttiin jälleen pienentämään”, Ovaska harmittelee.
Ankerias, kuva: Erling Svensen / wwf.
Suomessa on tehty merkittävää työtä kalastuksen ja kalavalikoimien vastuullisuuden parantamiseksi. Myös suomalaiset kuluttajat ovat kalavalinnoissaan valveutuneita. Suomessa kauppojen valikoimista ei nykyisin juuri löydy WWF:n Kalaoppaan punaisen listan kaloja. Silti sushi-ravintoloissa saattaa edelleen törmätä äärimmäisen uhanalaiseen ankeriaaseen. ”Ankeriaiden määrä on pudonnut Euroopassa vain muutamaan prosenttiin 1970-luvun määristä. Ankerias on todellisessa vaarassa hävitä vesistämme”, Ovaska sanoo.
Vuodesta 2006 julkaistun Kalaoppaan perusviesti on yhä sama: vastuullisen kuluttajan kannattaa valita vihreällä listalla olevia kotimaisia kalalajeja.
”Erityisesti kannustan silakan ja särkikalojen syönnin lisäämiseen”, Ovaska sanoo.
WWF:n Kalaopas löytyy osoitteesta: wwf.fi/kalaopas
Pipsa Sinkko-Westerholm