NÄYTTELYT

TIETÄJÄNAISTEN VOIMASSA

Teksti: Erja Tulasalo

Kuvataiteilija Manuela Boscon suurikokoiset ja juurevat abstraktit maalaukset ammentavat voimansa Pohjolan naisarkkityypeistä. Sipoon Gumbostrandin Konst & Formissa esillä olleen näyttelyn kymmentä Pohjolan Tietäjänaiset -teossarjan maalausta täydensivät tilan muut elementit: Tuure Kilpeläisen ja Johannes Brotheruksen musiikki, kansanperinteemme pyhät tuoksut kataja ja väinönputki sekä Emma Takon maalauksiin kuratoimat intialaiset raakakristallit.

Koronan takia tämä näyttelyjuttu julkaistaan vasta nyt. Toivottavasti saitte olla mukana tässä jo päättyneessä näyttelyssä!

 

Manuela Boscon vihreänsävyinen työs Tapiotar

Tapiotar. Kaikki kuvat ovat Manuela Boscon kotisivuilta. 

Monilahjakas taiteilija ja luontoyhteys

Suomalais-italialaisen Manuela Boscon (s. 1982) monet muistavat ennen muuta hänen urastaan aitajuoksijana, jotkut taas MTV:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta, missä hänet tuotiin esille lähinnä näyttelijän työnsä kautta. Harvempi tuntee häntä kuitenkaan kirjailijana tai kuvataiteilija, vaikka erityisesti hänen kuvataiteellinen puolensa tuntuu ansioluettelon valossa yllättävänkin laajalta ja moniulotteiselta.
Näin syvästi suomalaiseen luontoon ja kulttuurin liittyviä teemoja hän ei ole näyttelyissään aikaisemmin tuonut vielä esiin. Vahva yhteys luontoon juurtui Boscoon jo lapsena, sillä tuolloin hän sai juosta itäsuomalaisissa metsissä perinnelauluja kuunnellen karjalaisen mumminsa laulamana. Vaikka elämä vei Boscon myöhemmin maailman suurkaupunkeihin, yhteys suomalaiseen luontoon ei kuitenkaan ole missään vaiheessa katkennut.
Muinaisten mytologioiden opiskelu ja ikivanhojen kulttuurien myyttiset jumalattaret kiinnostivat häntä jo parikymppisestä alkaen. Myös kansallisromanttinen runous, taide ja kirjallisuus ovat aina viehättäneet Boscoa, mutta Kalevalan hän koki pitkään kaukaiseksi ja erittäin maskuliiniseksi. Siihen hänen oli vaikeaa löytää elämää sykkivää ja monimuotoista näkökulmaa saati tarttumapintaa.
Kunnes muutama vuosi sitten Bosco löysi Susanna Salon Ukon Pakka teoksen. Se oli kirja, joka alkoi avata hänelle Kalevalaa mielenkiintoisella ja täysin uudenlaisella tavalla.

Matka kohti uuden tyyppistä maalaustapaa

Viime syksynä Manuela Bosco oli saanut kutsun kohti luonnollisempaa elämänrytmiä. Tuolloin myös Ukon Pakan merkitys alkoi kasvaa ja muuttaa Boscon arkea. Hän janosi syvempää merkitystä elämään, kollektiivisia juuriaan. Pian hän löysi itsensä mentorien luota, jotka kaikki opettivat hänelle omalla tavallaan maamme ikiaikaista perinnetietoa nimenomaan naisarkkityyppien ja hahmojen kautta. Deepthin eli Kirsi Rannon Pohjolan juurille, esiäitien yhteyteen ja Pohjolan arkkityyppien maailmaan saattava seremoniallinen Pyhä Nainen -koulutus sytyttivät hänen sisälleen tulen, jonka läpi alkoi nousta täysin uudenlaisia töitä.
Vuoden 2021 aikana Suomessa oli ilmestynyt useita Pohjolan naisarkkityyppeihin keskittyviä teoksia ja löydettyään Eeva Maria Leinon ja Tytti Leivon teoksen Paluu Jumalattaren luontoon, innostus omaan perinnetietoamme kohtaan kohosi Boscossa entisestään. Tuo teos antoi hänelle avaimia alitajunnan voimavarojen käyttöönottoon ja hän koki miten ikiaikainen muisti luonnon ja sitä kautta itseni ymmärtämiseen alkoivat aktivoitua. Hän alkoi myös kokea henkilökohtaista yhteyttä ja vaalia suhdettaan mytologiassamme esiintyviin Tietäjänaisiin. Abstraktit teokset tuntuivat nousevan suoraan maasta.
Seremoniatyöskentely on ikivanha, monille luonnonkansoille ominainen tapa hahmottaa kaikkeutta, saada arkeen struktuuria ja tuoda pyhyys keskelle maallista elämää. Tärkeää Boscon työskentelyprosessissa olikin juuri seremoniatyöskentelyn ja maalattujen teosten keskinäinen vuoropuhelu. Hän perehtyi syvemmin myös omiin juuriinsa ja sukulinjoihinsa, yhteisönsä kollektiivitraumoihin, kipuun ja häpeään.
Ja niin Pohjolan Tietäjänaiset olivat alkaneet puhua, laulaa ja tanssia kanvaasilla.

Käres-nimisessä taulussa on monia ruskean, sinisen ja vihreän sävyjä.

Käres

Tanssia ja laulua Tietäjänaisten kanssa

Manuela Boscon väri- ja osittain myös liikekylläisten maalausten nimistä suurin osa tuntuu tutuilta heille, jotka ovat Kalevalansa lukeneet. Ilmattaren odotus, Aino ja Tapiotar, Käres, Käreitär. Päivätär, Kuutar sekä Loviatar ja Vellamon henkäys. Pohjolan Kuningataräiti ei sen sijaan herätä tuttuja kaikuja, ei ainakaan minussa ja Bosco itsekin oli kuullut tästä monipuolisesta naisarkkityypistä vasta Kirsi Rannon kurssilla.
Myös Pohjolan Kuningataräiti -maalauksen värimaailma tuntuu hieman erilaiselta kuin muiden näyttelyn maalausten. Turkoosin ja vaaleanpunaisen väriskaala täyttää maalauspohjan, tuntuu kuin kaikki ilmansuunnat ja elementit olisivat kokoontuneet teoksen lempeiden värien yhteiseen hohteeseen. Kirkkaaseen lauluun, jonka maailmassa kaikki on paikoillaan.
Useista Boscon suurikokoisista maalauksista voi heikollakin näkökentällä aistia liikkeen. Liikkeen, joka tuntuu kehossa ja joka lähtee ainakin minua ikään kuin pyörittämään ja imemään kohti maalauksen syvyyksiä. Kohti jotakin, mitä kohti haluaa mennä, vaikka samaan aikaa jokin itsessä laittaakin vastaan. Tällaisia teoksia ovat mm. Louhen arkkityyppiä kuvaava Loviatar sekä Ilmattaren odotus.
Kokemus oli hämmentävän ainutlaatuinen ja se sai tajuamaan miten syvälti ja laajalti Bosco on teemaansa paneutunut.

Tapiotar, lintujen emuu

Mytologiassamme puhutaan sielulinnuista. Ammoisina aikoina hautojen päälle laitettiinkin nykyisen ristin sijaan puinen lintu, joka kuvasti ihmisen kuolematonta sielun osaa. Vienan Karjalan vanhimmat kalliopiirrokset ovat joutsenten kuvia ja meitä suomalaisia kuvataan usein vieläkin vesilinnun kansana.
Tapiotar teos kuvaa naisarkkityyppiä, höyheneukkoa ja näkijää, joka kykenee liikkumaan maailmojen välillä linnun lailla. Kalevalassa myös Louhi, Pohjolan emäntä muunsi itsensä kokkolinnuksi. Höyheneukko ja Loviatar edustavat molemmat vanhaa viisasta naista, joka on yhteiskunnassamme kokenut valtavan häpäisyn ja hiljentämisen.
Tunnelmaltaan Tapiotar teos on metsäisen rauhallinen. Vihreä levittäytyy eri suuntiin hitaasti kuin sammallaikut hopean harmaan kiven pinnalla. Boscon mukaan Tapiotar onkin selkeyden esiintuoja, joka voi auttaa ihmisiä tarkastelemaan asioita uudesta, korkeammasta näkökulmasta.

Ilmattaren odotus on sinisävyinen työ.
Ilmattaren odotus

Kristallit täydentämässä kokonaisuutta

Gumbostrandissa esillä ollut näyttely ei kuitenkaan rakentunut pelkästään maalausten varaan, sillä viime kevään aikana ajatus moniaistisesta näyttelykokonaisuudesta oli alkanut hahmottua Boscon mielessä. Tuolloin oli noussut tarve yhdistää näyttelyn teokset hänen suuresti rakastamiinsa kristalleihin, jotka kantavat hänen mukaansa ikiaikaista tietoisuutta. Hän kohtasi tämän ajatuksen tiimoilta työssään kristalleihin perehtyneen Emma Takon, joka kuratoi näyttelyyn kokoelman erityislaatuisia kristalleja Intian maaperästä.
Näyttelyssä mukana olleet raakakristallit ovat luonnon mestariteoksia ja maailmanluokan keräilyharvinaisuuksia, jotka on kaivettu käsin villistä luonnosta. Niillä on Boscon mukaan hämmästyttävän syvä yhteys Pohjolan naisarkkityyppeihin.
Vaikka kristallit ovatkin upeita ja väreiltään teoksiin upeasti sointuvia, oli niitä ainakin minun vaikea liittää muuten niin yhteen sopivaan näyttelykokonaisuuteen. Ymmärrän Boscon henkilökohtaiset motiivit ja rakkauden Intiaa kohtaan, mutta silti mieltäni hiertää kysymys. Eikö Pohjolan omasta maaperästä olisi löytynyt jotain, mikä voisi liittyä muiden elementtien kanssa samaan lauluun?
Ehkä Intiasta näyttelyyn matkanneet kristallit voivat kuitenkin omalla olemassaolollaan vahvistaa sitä ikiaikaista naisarkkityyppien kauneutta ja voimaa, mitä maa ikään kuin kantaa sisällään eripuolilla maapalloa.

Musiikki ja pyhät tuoksut

Tilassa leijuva raikas, taianomainen tuoksu sekoittui yhtä aikaa läsnäolevaan ja eteenpäin virtaavaa musiikkiin.
Kesällä Bosco oli kuullut ensimmäiset sävelet, joiden hän heti tiesi kuuluvan näyttelyn auditiiviseen maailmaan. Nuo sävelet soivat hänen miehensä Tuure Kilpeläisen pianon koskettimissa. Yhdessä muusikko Johannes Brotheruksen kanssa he loivat äänimaiseman, joka tuntui Boscon mielestä vaistomaisesti puhuvan samaa kieltä teosten hengen kanssa.
Eteeristen öljyjen parantavaan voimaan perehtynyt Annika Wittingin oli suositellut Boscoa ottamaan näyttelykokonaisuuteen mukaan kauan hiljaisuudessa eläneen väinönputken ja pyhän puumme katajan tuoksut. Nämä kaksi ovat olleet esiäitiemme ihmekasveja ja niiden parantava muistivaikutus resonoi Boscon mukaan kehosamme edelleen.

Näyttelyn viesti tässä ajassa

Maassamme on ollut vahva luontouskonto vielä 1000 vuotta sitten. Kuvataiteilija Manuela Bosco tuo näyttelynsä kautta esille sen, miten esiäitiemme runo- ja laululinjoilla, muinaisen mytologiamme naisarkkityyppien suomilla tiedoilla, taidoilla ja parantavilla luonnonvoimilla voi olla merkittävä vaikutus nykypäivän elämään. Hänen mukaansa kollektiivimuistin aktivoituessa alkuvoimainen tieto, viisaus ja parantamisen taito ovat nousemassa juuristamme elävään yhteyteen kanssamme. Oman äänemme lähteelle.
Bosco lainaa näyttelytekstissään Clarissa Pinkola Este’sin sanoja ja tunnen, että niihin minunkin kuuluu tämä tekstini päättää:

”Ei ole sattumaa, että koskematon luonto katoaa planeetaltamme sitä mukaa, kun ymmärryksemme omasta sisäisestä villiydestämme hiipuu. Ei ole niinkään vaikea ymmärtää, miksi vanhoja metsiä ja vanhoja naisia ei pidetä kovinkaan tärkeinä voimavaroina. Se ei ole mysteeri. Se, että susilla, kojooteilla ja karhuilla sekä villeillä naisilla on samainen maine, ei ole sattumaa.”


www.manuelabosco.net
www.boskil.com

Tekstin lähteinä olen käyttänyt näyttelyvierailun kokemusteni lisäksi näyttelyn teosluettelon tietoja sekä Boscon kotisivuja.
Manuela Boscon moniaistinen näyttely oli esillä Sipoon Gumbostrandin Konst&Formissa 25.11.2021 – 9.1.2022

 

PÄÄTTYNEET NÄYTTELYT