Päättyneet näyttelyt

SUSANNA MARJURIN MUISTONÄYTTELY

Valokuvataiteen museo K1:n syksyn käynnistää Susanna Majurin laajin koskaan nähty retrospektiivinen näyttely Rakkaus. Majurin rinnalla avautuu Chilen luonnosta ammentavan Cecilia Vicuñan näyttely Songs to the Waters. Molemmat taiteilijat ovat luoneet kuvitteellisia, unenomaisia maisemia ja maailmoja veden ja vesialueiden ympärille maailman eri laidoilla. Näyttely Susanna Majuri: Rakkaus Cecilia Vicuña: Songs to the Waters Valokuvataiteen museo K1, Mikonkatu 1, Helsinki 10.9.2021-2.1.2022 Huom! Kuvat suurenevat hiirellä klikkaamalla. Teksti: Pipsa Sinkko-Westerholm Susanna Majuri: Rakkaus

Susanna Majurin uneomaisessa kuvassa lentää nainen hanhien kanssa.

Susanna Majuri, Kultakolikot, 2009

Susanna Majurin taianomaisten valokuvien keskeisiä elementtejä ovat vesi ja pohjoinen luonto. Niiden ympärille Majuri rakensi fiktiivisiä tarinoita, joiden päähenkilöt usein tuntuivat kuin leijuvan epätodellisessa tilassa tai maisemassa. Retrospektiivinen näyttely kokoaa yhteen valokuvateoksia Majurin koko uran ajalta. Esillä on sekä tunnetuimpia teoksia, että harvoin nähtyjä varhaistöitä.

Nainen makaa rantakalliolla veden huuhdottavana ihanan herkässä kuvassa.

Susanna Majuri, Vesiputous, 2009

Majuri rakensi valokuvia ihailemiensa ja rakastamiensa asioiden avulla. Majurin kenties tunnetuimmat teokset on toteutettu upottamalla valtava taustakangas uima-altaan pohjalle. Altaan vesi saa taustan ja sen yllä uivan mallin sulautumaan yhteen ja luo teokseen ennalta arvaamattomia ja hallitsemattomia muotoja ja kuvioita. Tunnetuin Majurin allasteoksista lienee PMMP:n Veden varaan -levyn kansi. Majuri oli tarinankertoja, jonka taiteeseen vaikuttivat hänen lempikirjailijansa, kuten Vigdís Grímsdóttir, Monika Fagerholm ja Tove Jansson. Islantiin Majuri rakastui teini-ikäisenä kirjallisuuden ja musiikin kautta, ja Islannin karu luonto toimi monien teosten tapahtumapaikkana. Majuri kertoi myös näkevänsä musiikin kuvina, ja jotkin hänen teoksistaan pohjautuvat PJ Harveyn ja Björkin kappaleisiin. Fiktiivisen valokuvakerronnan kautta Majuri käsitteli omakohtaisia aiheita ja tunteita. Majuri on kertonut fiktion olleen hänelle keino sekä paeta asioita että ratkaista niitä.

Sukeltava nainen kohtaa vihreässä vedessä unenomaisen talon.

Susanna Majuri, Saviour, 2008

Näyttelyn ovat kuratoineet Anna-Kaisa Rastenberger ja Maria Faarinen. “Valokuvaa on opittu katsomaan todellisuutena. Sen historia kytkeytyy erottamattomasti todellisuuden todistamiseen ja tallentamiseen. Siitä syystä juuri valokuvaus on erityisen voimakas väline fiktiivisten maailmoiden rakentamiseen. Susanna Majurin teokset ehdottavat, että todellisuus voisi olla myös jotain muuta kuin mihin olemme tottuneet. Ne houkuttelevat kuvittelemaan vaihtoehtoisia maailmoja”, Valokuvataiteen museon näyttelyintendentti Anna-Kaisa Rastenberger sanoo. Susanna Majuri (1978–2020) oli yksi Suomen merkittävimpiä nykyvalokuvaajia. Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa kansainvälisissä näyttelyissä ja hänen teoksiaan on useissa merkittävissä kokoelmissa. Majurille myönnettiin valokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2019. Majuri opiskeli valokuvataiteilijaksi Turun taideakatemiassa ja taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen linjalla. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä vuodesta 2005 lähtien. Susanna Majurin ensimmäinen laaja yksityisnäyttely Suomen valokuvataiteen museossa vuonna 2010 oli yleisömenestys. Majuri kuoli äkillisesti keväällä 2020.

Cecilia Vicuña: Songs to the Waters

Cecilia Vicuñan käsitteellisessä ja feministisessä taiteellisessa työskentelyssä runous ja poliittinen vastarinta limittyvät toisiinsa erottamattomasti. Nyt avautuva näyttely tuo Vicuñan teoksia ensi kertaa esille Suomessa.

Vesi on muotoillut rantahiekkaan ympyröitä.

Cecilia Vicuña: Erased Spiral, 2009. Con cón, Chile. Kuva: James O’Hern

Näyttelyssä nähdään Vicuñan dokumentaarinen elokuva Kon Kon (2010), joka tuo esiin yhteiskunnallista kritiikkiä vesistöjen yksityistämisen, luonnonvarojen tuhoamisen, kuin myös nykyihmisen luontosuhteen katkeamisen osalta. Chilessä luonnonvesistöt on yksityistetty, ja tällä on ollut vakavia seurauksia sekä alkuperäiskansoille että jokilaaksojen ympäristölle. Kon Kon on runo Vicuñalle rakkaan joen katoamisesta, jonka ohella alueelta on kadonnut myös alkuperäiskansojen kulttuuri ja tavat. Veden kiertokulku jäätiköstä jokeen, valtamereen ja pilviin katkeaa, kun kaupalliset yritykset pumppaavat veden käyttöönsä korkealla vuoristossa ennen kuin se tavoittaa jokilaaksoissa asuvat alkuperäisväestöt. Joet kuivuvat, tai yritykset palauttavat niihin saastunutta vettä, tuhoten jokilaaksojen kasvistoa, eliöitä ja kulttuuria edelleen. Näyttelyn on kuratoinut Elina Suoyrjö. Cecilia Vicuña (s.1948) on kansainvälisesti palkittu chileläinen kuvataiteilija, runoilija ja aktivisti. Pitkäjänteinen työskentely ekologisten kysymysten, ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien parissa on ollut osa Vicuñan työskentelyä 1960-luvulta lähtien. Vicuña lähti Santiagosta Lontooseen maanpakoon Chilen vallankaappauksen jälkeen vuonna 1973, ja muutti New Yorkiin vuonna 1980.

——————————————————————-

SUOMEN VALOKUVATAITEEN MUSEO K1 AVAUTUI

Avajaisnäyttelyissä ikonisia kuvia ja omaehtoisia naisia

Teksti: Pipsa Sinkko-Westerholm

Suomen valokuvataiteen museon uusi näyttelytila K1 avasi ovensa elokuussa 2020. Kämp Galleriassa Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan tilan avajaisnäyttelyissä nähdään valokuvia kahdelta eri aikakaudelta. Kanadalaisen Douglas Kirklandin ikoniset kuvat Marilyn Monroesta ja Coco Chanelista sijoittuvat 1960 -luvulle ja helsinkiläisen mediataiteilijan Liisa Vääriskosken Munalissu-kuvat sijoittuvat nykyaikaiseen internetkulttuuriin.

Douglas Kirkland: Coco Chanel & Ilta Marilynin kanssa

Douglas Kirklandin (s. 1934) kuvissa esiintyy kaksi ikonista naista, jotka loivat vahvaa imagoaan valokuvien kautta. Tarinalliset kuvasarjat päästävät katsojat seuraamaan lähietäisyydeltä, kuinka suhde valokuvaajan ja mallin välillä kehittyy, ja miten yhteistyöstä syntyy valokuvia, jotka jäävät elämään.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Marraskuun 17. päivänä vuonna 1961 hermostunut nuori Douglas Kirkland kohtasi studiossa Hollywoodissa yhden maailman tunnetuimmista elokuvatähdistä. Tehtävänä oli kuvata Marilyn Monroe Look-aikakauslehden 25-vuotisjuhlanumeroon. Kirkland työskenteli pienellä parvekkeella silkkilakanoin varustetun vuoteen yläpuolella, mallinsa sensuellista viehätysvoimasta häkeltyneenä.
Kuvauksia seuranneena päivänä Kirkland kohtasi hyvin toisenlaisen Marilyn Monroen. Tähti kävi tottuneesti ja määrätietoisesti läpi kehitetyt filmit ja saksi paloiksi kuvat, joista ei pitänyt. Oli kuin Marilyn olisi tutkinut luomaansa hahmoa valokuvien kautta, arvioinut millainen siitä oli tullut ja kuinka se voisi tulevaisuudessa kehittyä.

Kahdeksan kuukautta myöhemmin, kesällä 1962 Kirkland lähetettiin Pariisiin kuvaamaan reportaasia Coco Chanelista. 79-vuotias muotiguru ei päästänyt Kirklandia seuraamaan elämäänsä Pariisin muotiviikolla, ennen kuin nuori kuvaaja oli todistanut hänelle taitonsa kuvaamalla kaupungilla muotiluomuksia mallien yllä. Kun luottamus oli saavutettu, Kirkland pääsi taltioimaan rautarouvan ja muotitalon arkea lähietäisyydeltä. Kirkland oli keskellä Coco Chanelin kuvauksia, kun pysäyttävä uutinen saapui: 36-vuotias Norma Jeane Baker, tunnettu ja rakastettu nimellä Marilyn Monroe, oli kuollut. Toista iltaa Marilynin kanssa ei koskaan tullut.

Douglas Kirkland:  Coco

Kirklandin kuvasarjat sijoittuvat aikakauteen, jolloin valokuvasta tuli suurilevikkisten uutiskuvalehtien ja mainoskuvan kautta modernin, globaalin kulutuskulttuurin keskeinen edistäjä. Coco Chanel ja Marilyn Monroe ymmärsivät kumpikin valokuvan voiman imagon ja itseilmaisun välineenä. Kuvasarjat esittävät imagon rakentuvana prosessina, joka peilaa kuvaajan ja kuvattavan välistä vuorovaikutusta.

Liisa Vääriskoski: Munalissu

Nykyhetken perspektiiviä näyttelyyn tuo internetkulttuurissa syntynyt Munalissu. Impulsiivinen performanssihahmo on helsinkiläisen mediataiteilija Liisa Vääriskosken (s. 1991) feministinen alter ego ja taideprojekti, jossa toden ja fiktion välinen raja hämärtyy.

Kuinka paljon maailma on muuttunut sitten Marilynin ja Coco Chanelin päivien? Millaisia itseilmaisun välineitä sosiaalinen media on tuonut? Miten naisen roolien mahdollisuudet ovat moninaistuneet?

Liisa Vääriskoski, @munalissu, 2020.

Munalissun näyttelyssä astutaan kuumimpaan nykyaikaan. Pitkälti Instagramissa toimiva performanssihahmo on yksi mediataiteilijan tavoista toteuttaa itseään ja kommentoida maailmaa sekä visuaalista kulttuuria. Munalissun hahmossa viihde, kaupallisuus sekä poliittiset teemat kietoutuvat yhteen, usein absurdilla tai humoristisella tavalla. Munalissu avaa myös näkökulman Marilynin ja Coco Chanelin itseilmaisun leikkisään ja itseironiseen ulottuvuuteen.

Munalissu kommentoi omalla tavallaan sosiaalisen median vaatimusta olla jatkuvasti läsnä, upea ja kiinnostava. Teoksissaan hän asettuu katseen kohteeksi, mutta on samalla itse teosten toimija. Hän varaa naiselle oikeuden päättää itse omasta kehostaan. Naisen elinvoimaisuuden esittäminen on osa hahmoa: omasta seksuaalienergiasta saa nauttia ilman historian leimaamaa häpeää.

INFO:

Suomen valokuvataiteen museo K1:n avajaisnäyttelyt
20.8.–20.12.2020

K1, Kämp Galleria, Pohjoisesplanadi 33, Helsinki.
ma–su 11–20. Liput 12/6 euroa, Museokortilla ja alle 18-vuotiaille vapaa pääsy
www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/nayttelyt/tulevat


——————————————————–

KUVIA KORVILLE – SOINTUJA SILMILLE

Kaksi näkövammaista taiteilijaa, valokuvaaja Tero Kokko sekä muusikko Joose Ojala, päättivät yhdistää voimansa yhteisprojektissa, jossa musiikki ja valokuva kohtaavat. Hankkeesta tekee ainutlaatuisen se, että säveltäjä Joose Ojala on syntymäsokea, eli hän ei ole koskaan nähnyt teosta, jonka pohjalle hän on sävellyksensä tehnyt. ”Minulle etenkin abstraktimmat kuvateokset ovat aina olleet vaikeasti hahmotettavia, oli kuvailu kuinka ammattitaitoinen tahansa. ”Kun Tero ehdotti minulle yhteistyötä, innostuin heti aiheesta. Olen jo pitkään halunnut säveltäjänä mennä tietoisesti epämukavuusalueelle ja samannimisen valokuvateoksen pohjalta kappaleen säveltäminen täysin sokeana tarjosi sopivan haasteen. Tero kuvaili minulle yksityiskohtaisesti teoksensa luonnetta. Talletin muistiini niitä tunteita, joita minulle heräsi tältä pohjalta.” kertoo Ojala. ”Taiteilijat työskentelevät usein omissa lokeroissaan ja katsovat maailmaa vain oman taiteenlajinsa silmälasien läpi. Monet näkövammaiset myös saattavat ajatella, ettei heillä ole pääsyä niihin tunnekokemuksiin, joita kuvataide parhaimmillaan tarjoaa. Ruusun taival -teoksen nuotteja. Ruusun taival -teoksen nuotteja. ”Teoksessamme valokuva ja musiikki keskustelevat keskenään. Uskomme, että näkövammaisille katsojille valokuvateos aukeaa aivan uudella tasolla, kun siihen on sävelletty musiikki. Näkevien katsojien katselukokemusta musiikki toivottavasti syventää sekä antaa kurkistusikkunan maailmaan, jonka kautta näkövammainen säveltäjä on teoksensa tehnyt.” kertovat taiteilijat. Joose Ojala on jazhaitaristi, säveltäjä ja monipuolinen freelancemuusikko. Hän on valmistunut pop/jazz-musiikkipedagogiksi Metropolia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2018 pääinstrumenttinaan harmonikka. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä. Tero Kokko kuuluu Monikko-valokuvausryhmään, joka on syntynyt Helsingin Työväenopiston Valokuvailmaisun näyttelyprojektin kurssiin aikana. Monikon kolmas virtuaalinen ryhmänäyttely on 2.5. – 31.5.2021. Sävellyksen ensiesitys on Helsingin Työväenopiston Valokuvauksen sunnuntaitapahtumassa su 2.5.2021 klo 13-14, jossa on myös esillä ryhmänäyttelyssä Ruusun taival -valokuvasarja Ruusun ryhmä: Joose, Helena Taskila, Tero ja Marja-Leena Ruusun ryhmä: Joose, Tero ja istumassa Helena ja Marja-Leena. Joose Ojala puh. 050 4990 492 www.jooseojala.fi Tero Kokko 040 5594 739 www.omat.fi/ruusu Valokuvauksen sunnuntai 2.5.2021 klo 13:00 https://meet.google.com/cxm-vxsf-fit Monikon kolmas valokuvauksen virtuaalinen ryhmänäyttely https://sites.google.com/view/monikko/etusivu

—————————————————————————