Vihreän tähden alla
Teksti: Sanna Tynkkynen
Heinäkuun lopulla Lahden helteisillä kaduilla kuuli kummia. Olisi voinut kuvitella saaneensa auringonpistoksen, kun eri kansalaisuuksia edustavat ihmiset kommunikoivat hymyillen kielellä, joka kuulosti etäisesti tutulta, mutta silti et ymmärtänyt mitään. Käynnissä oli kaksi kansainvälistä esperantokongressia: Isku Areenalla esperanton maailmankongressi (104-a Universala Kongreso de Esperanto, UK) ja näkövammaisten kansainvälinen esperantokongressi (85-a Internacia Kongreso de Blindaj Esperantistoj, IKBE) Lahden musiikkiopiston tiloissa. IKBEn yhteydessä pidettiin myös näkövammaisten kansainvälisen yhdistyksen (Ligo Internacia de Blindaj Esperantistoj, LIBE) yleiskokous ja juhlistettiin Suomen näkövammaisten esperantoyhdistys Steleto ry:n satavuotista taivalta.
Maailmankongressin teemana oli ”Elävä luonto, kukoistava kulttuuri – Vivanta naturo, floranta kulturo”.
Lahteen teema sopii hyvin, sillä kaupunki valittiin kesäkuussa Euroopan ympäristöpääkaupungiksi (European Green Capital) vuodelle 2021.
Mitä on esperanto?
Esperanto on luonnollisiin kieliin perustuva keinotekoinen kieli. Alkujaan Lingvo internacian (kansainvälinen kieli) nimeksi vakiintui esperanto kehittäjänsä puolanjuutalaisen silmälääkäri L.L. Zamenhofin salanimen, D-ro Esperanto (Tri Toivoja) mukaan. Hän kehitti kielen 1880-luvun loppupuolella neutraaliksi ja helposti opittavaksi yhteiskieleksi erikielisten ihmisten kommunikointiin. Sanaston pohja on suurilta osin romaanisissa kielissä, kun taas kieliopissa on vaikutteita slaavilaisista kielistä.
Ensimmäisinä vuosina esperantoa käytettiin lähinnä Zamenhofin ja kieltä opiskelleiden julkaisuissa. Aluksi esperanto sai jalansijaa eniten Venäjällä ja Itä-Euroopassa, mutta vähitellen myös Länsi-Euroopassa. Helsinkiinkin perustettiin ensimmäinen esperantokerho vuonna 1905.
1900-luvun alkuvuosina esperantoliike oli jo levinnyt kautta maailman ja 1905 ilmestyi jopa 27 esperantonkielistä aikakauslehteä. Vuoden 1900 Pariisin Maailmannäyttelyssä esiteltiin esperantoa ja liike sai paljon uusia kannattajia myös Ranskan korkea-arvoisemmista kansalaisista. Ensimmäinen esperanton maailmankongressi järjestettiin vuonna 1905 Ranskassa ja siitä lähtien se on järjestetty joka vuosi lukuun ottamatta maailmansotien aikaisia vuosia. Esperanton maailmanliitto (Universala Esperanto-Asocio, UEA) perustettiin vuonna 1908. Sen tehtävänä on muun muassa maailmankongressin järjestäminen. Suomessa esperantokongressi on ollut neljästi: 1922, 1969, 1995 ja nyt 2019.
Vaikka esperanto liikkeenä on irtisanoutunut politiikasta, se on joutunut historiansa aikana myös sen välikappaleeksi. 1930-luvulla sekä Hitler että Stalin kielsivät esperanton käyttämisen ja vainosivat esperantisteja syyttäen heitä epänationalisteiksi. Myös kylmä sota hankaloitti toimintaa 1950- ja 1960-luvuilla osapuolten pelätessä vastapuolen propagandaa.
Esperantoa ei alunperin tarkoitettu kenenkään äidinkieleksi. Sen toiseksi äidinkielekseen ilmoittavia on maailmassa nykyään noin tuhat. Esperantisteja on tällä hetkellä noin 120 maassa. Vaikka kielestä ei luojansa toiveiden mukaisesti tullutkaan kaikkialla ja kaikkien puhuma yleiskieli, se voi edelleen hyvin. Esperantoa käytetään mitä moninaisimpiin tarkoituksiin matkustettaessa, kokouksien yleiskielenä, yhteydenpidossa ja erityisesti kulttuurivaihdossa monine muotoineen. Merkillepantavaa on myös esperantonkielisten blogien ja verkkosivustojen suosion kasvu.
Näkövammaisten ikkuna maailmaan
Esperantoliikkeen alkuajoista lähtien näkövammaiset ovat ottaneet sen omakseen innokkaasti. Sen tuomat mahdollisuudet opiskella kieliä ja pitää yhteyttä eri maiden harrastajiin avasivat ikkunoita maailmaan. Ensimmäinen näkövammainen esperanton taitaja mainitaan jo vuodelta 1888. Hän oli hollantilainen N. Schildt Amsterdamista. Hänen ei kuitenkaan onnistunut innoittaa näkövammaisia tovereitaan opiskelemaan esperantoa, vaan sitä alettiin opettaa pienissä määrin Ranskan Lyonissa 1990-luvun alussa. Tukholmalainen Harald Thilander havaitsi 1901 esperanton suomat mahdollisuudet sokeille. Tämä sokea, lähes kuuro ja liikuntavammainen nuorimies asui vammaisten hoitolaitoksessa ja haaveili sokeiden kansainvälisestä yhteistyöstä. Tuohon aikaan sokean oli lähes mahdotonta oppia muuta kuin kansallista kieltään ja minkäänlaista kaksikielistä pistekirjoitussanastoa ei ollut. Hän kehitti esperanton pisteaakkoset mahdollistaen näin näkövammaisten esperanton opiskelun muutenkin kuin korvakuulolta.
Ensimmäinen säännöllisesti ilmestyvä pistelehti Esperanta Ligilo alkoi ilmestyä 1904. Se oli ainoa merkittävä yhdysside eri maiden näkövammaisten kesken.
Ligilon ansiosta esperantonkielinen pistekirjoitus vakiintui ja se lienee vanhin vieläkin ilmestyvä pistelehti. Erityisesti sensuurin aikana esperantonkielisellä pistelehdellä oli tiedonvälityksessä suuri merkitys näkövammaisille. Suomalaisella näkövammaisten esperantoyhdistys Steleto ry:llä on merkittävä rooli lehden pitkässä historiassa sen taloudellisena tukijana. Nykyisin Ligilo on saatavana myös sähköpostitse ja lukijoita on kaikkialla maailmassa.
Näkövammaiset esperantistit ovat osallistuneet aktiivisesti maailmankongresseihin niiden järjestämisen alusta asti. Näkövammaisten omia maailmankongresseja alettiin järjestää niiden yhteydessä vuonna 1921. Jo seuraavana vuonna Suomi ja esperanton tähtitaivaalle paikkansa vakiinnuttanut Steleto saivat kongressin Helsinkiin avustaen myös maailmankongressin järjestelyissä. Näkövammaisten kansainvälisen esperantoyhdistyksen perustamisesta oli päätetty jo 1921 pidetyssä maailmankongressissa, mutta nykyisen muotonsa LIBE sai vasta 1951 suomalaisten ollessa jälleen merkittävässä asemassa sen muodostamisessa. Oskari Lehtivaara toimi LIBEn pääsihteerinä sen perustamisesta alkaen vuoteen 1962.
Näkövammaisten esperantistien maailmankongresseissa on sen historian aikana käsitelty paljon tärkeitä ja osin vielä nykyäänkin puhuttavia aiheita. Pääteemat ovat 1950-luvulta lähtien olleet esperanton opiskelu ja yhteiskuntaan osallistuminen. Kongressien julkilausumat ovat kehottaneet valtioiden hallituksia ottamaan esperanton opettamisen sokeainkoulujen opetusohjelmaan, helpottamaan näkövammaisten työllistymistä ja parantamaan näkövammaispalveluja: näkövammaisten integroitu opetus, sokeainjärjestöjen ja esperanton ulkoinen tiedotus, pankkien tiliotteet pisteille painettuina, näkövammaisen nimikirjoituksen pätevyys, sokeiden matkustaminen ja matkalippujen alennukset.
Jo ennen maailmansotia esperanton avulla oli luotu perusta modernille sokeainhuollolle, johon pohjautuvat nykyäänkin käytössä olevat käytännöt monissa maissa. Esperanto on toiminut näkövammaisille tiedonkulun mahdollistajana, yhteyksien luojana ja kulttuurin kanavana.
Pieni tähti
Suomen näkövammaisten esperantoyhdistys Steleto ry perustettiin 1919. Nimi tarkoittaa pientä tähteä ja alusta lähtien Steleto on tuikkinut valovoimaisesti esperantistien kansainvälisten yhdistysten joukossa.
Satavuotisjuhla osuu sopivasti Suomessa pidettävän esperanton maailmankongressin yhteyteen.
Varsinainen aloitteentekijä ja koollekutsuja näkövammaisten esperantoyhdistyksen perustamiseen oli sokea vaikuttajanainen Anna Friman (Kajastuksenkin perustaja). Hän kutsui Helsingissä asuvat näkövammaiset kotiinsa 29.5.1919 ja näin syntyi Steleto. Muita perustajajäseniä olivat Robert Bergh, Hilja Oksanen, Laina Nieminen, Ada Pynttö ja Varma Järvenpää. Näkövammaisten esperantoharrastus oli aktiivisimmillaan sotien aikana, jolloin kokoonnuttiin jäsenten kodeissa.
Kun Suomi sai järjestettäväkseen esperantistien maailmankongressit 1922, se antoi näkövammaisille erinomaisen kimmokkeen esperanton opiskeluun ja sen käyttöönottoon. Steleton voimainponnistus sodan jälkeisessä nuoressa valtiossa oli vaativa. Varoja kerättiin arpajaisilla, varainkeruulistoilla ja musiikki-illalla. Myös Sokeain Liitolta saatu avustus tuli tarpeeseen ja kongressivieraiden majoituksessa auttoi Helsingin Sokeainkoulu.
Helsingin kongressin aiheina olivat muun muassa rautateiden alennukset sokeille ja sokeain eläke. Nämä edut tulivat myös saavutetuiksi aikanaan Suomessa. Tulevia kongresseja varten laadittiin säännöt, joissa mainittiin esimerkiksi, ettei poliittisia, kansallisia ja uskonnollisia kysymyksiä käsitellä.
Helsingin maailmankongressin jälkeen Steleton toiminnan tukemiseksi järjestettiin arpajaisia lähes vuosittain. Varoja saatiin myös Raha-automaattiyhdistyksen tuotoista Sokeain Keskusliiton välityksellä. Steleto onkin voinut tukea yleisiä esperantoharrastuksia avustamalla Ligilon julkaisemista vuosittain, tukemalla eri esperantoyhdistysten toimintaa ja tuottamalla oppimateriaaleja näkövammaisten käyttöön. Kursseille yhdistys on antanut oppikirjat joko maksutta tai nimellistä korvausta vastaan. Yleensäkin oppikirjojen hinnoissa on pyritty siihen, että kirja ei saisi maksaa näkövammaiselle enempää kuin sama kirja näkevälle.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä esperantoyhdistysten toiminta kiellettiin. Vain Steleto jatkoi toimintaansa entiseen tapaansa. Vuosien 1939-1947 välillä esperantotoiminta lamaantui kansainvälisen kielen vainoamisen vuoksi monissa Euroopan maissa. Steleton piirissä esperanton harrastus ja yhteydet ulkomaailmaan jatkuivat edelleen. Vuosi 1946 oli valoisampi uinuvien esperantoyhdistysten aktivoituessa. Myös uusia yhdistyksiä perustettiin. Esperantolehdetkin alkoivat ilmestyä jälleen säännöllisesti.
1950-luvulta näihin päiviin asti Steleto on säilyttänyt asemansa aktiivisena toimijana esperantistien parissa ja sillä on yhä suora yhteys paikalliseen ja valtakunnalliseen esperantotoimintaan. Oskari Lehtivaara toimi EAF:n (Suomen Esperantoliitto ry.) hallituksen varapuheenjohtajana 1968-1971 ja puheenjohtajana 1975-1985. Tämän jälkeen hänet kutsuttiin kunniapuheenjohtajaksi. Arvo Karvinen oli EAF:n hallituksen jäsen 2009-2010 ja Börje Eriksson vuodesta 2011 lähtien. Erikssonin vastuualueena on Pohjoismaiden ja lähialueiden yhteistyö. Hänen käsialaansa ovat tämän vuoden UK:n ja IKBEn embleemit sekä Steleton satavuotisembleemi.
Ritva Sabelli on vuodesta 1994 lähtien toiminut Helsingin Esperantoseuran hallituksessa ja vuosina 1998-2001 EAF:n hallituksessa. Steleton sihteerin tehtävää hän on hoitanut vuodesta 1993.
Ritva Sabelli on toimittanut esperantonkielisen sokeiden esperantoliikkeen historian 1888-2015. Sen on tarkoitus ilmestyä suomeksi vielä tänä vuonna, samoin kuin Steleton satavuotishistoriikin. LIBE myönsi hänelle kunniajäsenyyden pitkäaikaisen vapaaehtoistyön ansiosta alkuvuodesta 2019.
Tulevaisuus – uhka vai mahdollisuus
Esperanton taustalla oli ajatus kaikista maailman ihmisistä tasa-arvoisina riippumatta vammaisuudesta, kansallisuudesta tai vähemmistöasemasta. Se olisi keinotekoinen kieli, jolla ei ole historian painolastia. Tämä ajatus elää yhä. Historia on todistanut, että esperanto on selvinnyt sodista, luonnonkatastrofeista ja muista ihmiskunnan tielle osuneista esteistä huolimatta. Sen merkitys on jopa korostunut vaikeuksien keskellä yhdistäen ihmisiä. Sen sanoma onkin toivo, jota myös vihreä väri korostaa. Esperanton vihreä tähti (verda stelo) on pitänyt pintansa, vaikka siitä ei maailmanvalloittajaa tullutkaan. Ajat kuitenkin muuttuvat, me niiden mukana. Ainoastaan muutos on pysyvää ja ilman sitä ei synny myöskään mitään uutta.
Steleton kohtalo tuntuu olevan sama kuin monilla muilla näkövammaisyhdistyksillä. Aktiivit ikääntyvät ja tilalle pitäisi saada uutta verta. Näkövammaiset esperantonharrastajat ovat sen historian alusta asti olleet innokkaasti mukana toiminnassa, vaikka omia yhdistyksiä ei vielä ollutkaan. Esperanto toimi siltana vammaisten ja vammattomien välillä. Se on ollut tavoitekin; ollaan siellä, missä muutkin ovat. Integraatio on kuitenkin syönyt näkövammaisia pois näkövammaistoiminnasta. Ainoastaan vertaistuki on asia, jonka vain näkövammaisyhdistys ja -toiminta voivat tarjota.
Tietotekniikan kehittyessä yhteydenpito on tehostunut ja esperantonkielisten materiaalien saavutettavuus parantunut näkövammaisille. Apuvälineiden myötä näkövammaiset esperantistit ovat entistä paremmin voineet kommunikoida näkevien harrastajien kanssa esimerkiksi keskustelufoorumeilla. Integraatio mahdollistaa harrastamisen ilman näkövammaisviitekehystä. Netti ei kuitenkaan ole voinut syrjäyttää edelleenkin tärkeää toimintaa, jossa näkövammaiset harrastajat kokoontuvat yhteen esperanton ympärille rakentuviin tapahtumiin.
Suomessa on järjestäytyneitä esperantoharrastajia noin 350, joista Steleton jäseniä 23. Monissa maissa näkövammaisten esperantoyhdistykset ovat lakanneet ja toiminta jatkuu kansallisten yhdistysten alajaostoina. Toisaalla taas uusia yhdistyksiä syntyy, tällä hetkellä eniten Keski-Aasiassa ja Afrikassa. Esperanto siis elää ja hengittää myös näkövammaisten parissa.
Steleto on osa kansainvälisten näkövammaisten esperantoyhdistysten tähtikuviota, joka on yksi tähdistö maailmanlaajuisella esperantistien tähtitaivaalla. Toivottavasti tämä kirkas pohjoisen tähti saa loistaa vielä toiset sata vuotta. Kuten tähtienkin, Steleton valo on kulkenut näihin päiviin kauan ja vaikka sen voimat hiipuisivatkin, valoa riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Bondezirojn al Steleto!