Teksti: Timo Leinonen
Dale Carnegie Miten pääsen turhista huolista. WSOY, 2016
Ihminen kykenee unelmoimaan: ”…mutta ihmiset, ne eivät ole tyytyväisesti sitä, mitä ovat, vaan luuraavat kahdesta silmästä, minkä silmien repeämättä kerkiävät, ja janoovat nälkäiseen ihmisnahkaan maailmaa mahtuvamminkin kuin mitä jaksaa ahmia ahne silmän rako…” (Volter Kilpi: Alastalon salissa).
Ei olekaan ihme, että markkinointi ja mainokset lankeavat otolliseen maaperään, kuin kuivaan janoiseen maahan. Uskalla elää täysillä, toteuta unelmiasi, älä stressaa. Huoliasi varten ovat kiinteistönvälittäjä, sijoitusneuvoja, puhelinoperaattori. Ääritilanteessa on hyvä, jos omistat vakuutuksen.
Varovainen tulee olla, sillä unelmat voivat käydä toteen. Onnettomassa tapauksessa sisukkaista pyrkimyksistämme huolimatta suuret unelmat muuttuvat jostakin oikusta tapahtumien ketjussa suttuisiksi muistiinpanoiksi, kosteusvaurioiksi, hometta kasvaviksi rakenteiksi, ongelmaluotoiksi, muovijätelauttoiksi kellumaan maailman meriin.
Ei hätää, elämäntaito voidaan oppia. Neuvoja on saatavilla. Alan klassikko, Miten pääsen turhista huolista, lupaa voivansa muuttaa lukijan koko elämän suunnan. Saman kirjoittajan, Dale Carnegien, kynästä peräisin on myös Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Molemmat teokset edustavat amerikkalaisen unelman aate- ja kulttuurihistorian ydintä.
Carnegien liikkeellelähtö tapahtuu rempseästi, kuten lajityyppiin tietysti kuuluu: ”Suvaitkaa lukea kirjan ensimmäiset neljäkymmentä sivua, ja ellei teistä sitten tunnu siltä, että olette saanut uutta voimaa ja uutta intoa turhista huolista vapautumiseen ja elämästä nauttimiseen, viskatkaa kirja romukoppaan.”
Tekijän perustelut nojaavat tiettyyn yksinkertaistettuun positiivisen psykologian perinteeseen. Aatehistoriallinen tukipiste löytyy antiikin filosofiasta, stoalaisesta koulukunnasta. Sen anti on erityisesti mielen tyyneyden painottaminen asenteena yhtä hyvin vastoinkäymisten kuin menestysten kohdatessa. Kummemmin ‘turhia huolia’ määrittelemättä, tekijä neuvoo lukijaa puutteen ja näköalattomuuden keskeltä menestykseen, kukoistavaan vaurauteen, jonka toteutumisen ‘turhat huolet’ ovat aikaisemmin lukijan kohdalla estäneet kuluttamalla energiaa tuottamattomassa vatuloinnissa. Opas varoittaa varsinkin joutumasta melankoliaan, se kuluttaa voimavarat epätarkoituksenmukaisesti.
Elämä on paljolti sellaista, millaiseksi sen ajattelee. Näin Carnegie lausuu idean, jonka varassa oman onnensa sepittäminen tapahtuu. Kukaan ei siis voi syyllistää oloja tai mitään ulkopuolista tekijää kohtalostaan, eri tahojen syyttely ei myöskään kohenna kenenkään tilannetta. Vaarana onkin Carnegien ohjeita noudattavalla, että syyllistää itsensä ehkä sellaisestakin, mistä ei mitenkään voi olla vastuussa. Carnegie jättää vähälle huomiolle sen väistämättömyyden, että elämä voi lisäksi olla myös sellaista, millaiseksi sitä ei osaa eikä missään nimessä haluaisi ajatella.
Suhde todellisuuden ja siitä muovaamamme käsityksen välillä on jatkuvasti monitieteisen kiinnostuksen kohde. Psykologia ja aivotutkimus ovat selvitelleet aivojen muokkautumista niiden käytön mukaan. On todettu aivojen käyttävän käsiteltyä tietoa eri tavoin. Yhä paremmin tunnetaan aivojen toimintaa niille tarjottujen impulssien aktiivisena käsittelijänä ja tulkkina. Carnegien peruslähtökohtaa myöhempi tutkimus ei näyttäisi kumonneen, ennemminkin päinvastoin.
Ongelmia ja vahvuuksia
Alun perin Carnegien teos julkaistiin 1950-luvulla. Maailmansodan päättymisestä oli tuolloin kulunut vasta vuosikymmen. Joihinkin teoksen sisältämiin esimerkkikertomuksiin sisältyy muidenkin sotien tapahtumia, ne ovat siviilielämän kannalta tietyin tavoin liian pelkistyneitä, etäisiä rauhan ajan näkökulmasta. Ylimalkaan teksti on hellyttävää luettavaa. Tulee nostalginen olo, kun lukukokemus palauttaa mieleen tuokiot Valittujen Palojen ääressä vuosikymmenten takaa.
Teoksen käsittelemät ongelmat ja niiden ratkaisut heijastavat vahvasti amerikkalaista yhteiskuntaa, myös uskonnollisuuden näkyvää roolia sen sisällä. Yksilökeskeisyys leimaa sisältöä. Yhdysvaltoihin kotiutunut ja siellä viihtyvä juutalais-kristillisen perinteen tulkinta teoksessa pelkistää ja yksinkertaistaa, kuitenkin muodostaen samalla toisen tukipisteen antiikin aikaan. Uuden testamentin spiritualiteetti, ylihistoriallinen, toisaalta ajanlaskun alun Palestiinaan ankkuroituva universaali viesti saa teoksessa omaperäisen tulkinnan. ”Kun Jeesus sanoi, että meidän tulee antaa … anteeksi ‘seitsemänkymmentä kertaa seitsemän’, hän samalla neuvoi meitä terveeseen liiketoimintaan.” Hyvällä tahdolla itse venytetyn tulkinnan voi jotenkin hyväksyä, mutta teksti sinänsä jättää tässä kohdin höperön vaikutelman monestakin syystä.
Kustantaja julkaisee teosta Business pokkarit -sarjassaan, Carnegien kirjan merkitykset ulottuvat liike-elämää laajemmalle. Erityisesti sen suosittelemaa positiivista ajattelua tarvittaisiin kipeästi meidän keskustelukulttuurissamme, miten kohtaamme toisin ajattelevat, yleensä toiset ihmiset. Elämänhallinta ideana kuuluu myös teoksen sinänsä kannatettaviin ennakko-oletuksiin, mutta tässäkään yhteydessä periaate ei saa rinnalleen ajatusta tarvittavasta nöyryydestä. Carnegien neuvoja noudattava ei esimerkiksi voisi olla mukana rakentelemassa viholliskuvia, vihapuhe käy mahdottomaksi.
Kun onnistuminen jättää toivomisen varaa, muutkin pelastusopit turhauttavat noudattajansa vaatimuksella, että lupausten toteutuminen edellyttää riittävää uskoa itse menetelmään.