HELMIKKO
Teksti: Riitta-Kaisa Voipio
Tänä vuonna Eeva Kilpi sai Aleksis Kiven rahaston palkinnon. Se myönnettiin 89-vuotiaalle kirjailijalle tunnustuksena yhteiskunnallisesti merkittävästä työstä ja tuotannosta, jonka teemat voi jakaa kolmeen lohkoon: karjalaisten evakkouteen, naisena olemiseen ja luontoon. Teokset edustavat kirjallisuuden lajeista runoa, novellia, romaania ja päiväkirjatyyppiä. Niitä on kaikkiaan 32.
Muistan vuosikymmenten takaa Kilven haastattelun, jossa hän kertoi liikuttuneena, miten kerran junassa matkustaessaan viereisen penkin tyttö oli äkkiä lausahtanut: ”Ei kukaan ole kuvannut naisen elämää ja tuntoja niin kuin te!” Sellainen spontaani palaute mahtaa tuntua hyvältä, ehkä paremmalta kuin ammattikriitikon konsaan.
Olen lukenut Kilven kirjoja aika paljon. Nuorempana suorastaan lumouduin Häätanhusta ja Naisen päiväkirjasta. Samoin Tamara teki suuren vaikutuksen, ei niinkään sen erikoisen seksin vuoksi, vaan ihmeellisen, taianomaisen tunnelman ansiosta.
Runoista pidän myös, sillä ne ovat tunteellisuudessaan ja herkkyydessään niin järkeviä, lämminhenkisiä ja kiteyttävät ihmisenä elämisen isoja ja pieniä kysymyksiä. Onnea, Eeva Kilpi!
Teemapäivät ovat hyviä nostamaan näkyviin milloin mitäkin asiaa, Aleksis Kiven päivä lokakuussa suomalaista kirjallisuutta. Se tietää myös monenlaisia tapahtumia pitkin maata, varsinkin näin satavuotisen itsenäisyyden merkeissä tilaisuuksia järjestettiin runsaasti.
Kotikaupunkiini saapui 10.10. lausuntataiteilija Matti Kaarlejärvi esittämään Edit Södergranin runoja ja runoelman Timo K. Mukan romaanista Maa on syntinen laulu. Viimemainitun taustalla salissa soi Eino-Juhani Rautavaaran teos Cantus arcticus. Voi että kokonaisuus sykähdytti sydänalassa, se tuntuu vieläkin.
Kaarlejärvi on pitkän linjan lausuja, jonka kyllä olen tiennyt, mutta en aikaisemmin ole osunut hänen esityksiinsä. Hän on työskennellyt muun muassa viitisen vuotta rehtorina Päätalo-instituutissa vuosituhannen vaihteessa. Hänellä on hieno ääni, taipuisa, täyteläinen ja selvä.
Kerrassaan mainio runotulkki.
Oli miellyttävää kuulla Kaarlejärven tarinointia esityksen alussa, kun hän kertoili olevansa kotoisin Ranualta ja kasvaneensa pohjoisessa - mielenmaisemassakin. Cantus arcticus on hänelle läheinen myös siksi, että Rautavaara on lintujen keväthuumaa äänittäessään rämpinyt aavoja soita Ranualla ja Pudasjärvellä. Samojen soiden äärellä Kaarlejärvi on kasvanut.
Cantus arcticus on upea orkesteriteos, joka kuvaa muuttolintujen tuloa keväiseen Pohjolaan. Soittimien lisäksi sävellystä elävöittää aidot linnunlauluäänitykset, joista voi tunnistaa ainakin joutsenen ja kuovin. Kappale on vakiotoive radion klassisen musiikin Sävel on vapaa -konsertissa aina huhti-toukokuulla.
Moni asia valkenee aivan eri tavalla ja saa lisää syvyyttä, kun kuulee niiden taustoja; Kaarlejärvi muisteli hoksanneensa joskus 1980-luvulla, että Mukan väkevän eroottinen, aistivoimainen rakkausballadi sopii kuin nenä päähän Cantus arcticuksen kanssa. Lausuja oli sitten nuoruuden rämäpäisyydessään soittanut Rautavaaralle ja kysynyt lupaa saada esittää Mukkaa keväisen lintusävellyksen kanssa.
Maestro oli kutsunut sanataiteilijan luokseen ja pyytänyt tätä esittämään tekstin. Kaarlejärvi oli noudattanut kutsua ja todennut vielä, että se on ihan yksi yhteen sävelteoksen kanssa.
Niin Rautavaara oli kuunnellut ääneti tulkintaa ja pitkään ikkunasta ulos katseltuaan myöntänyt ajattelevansa samoin. Siitä lähtien Matti Kaarlejärvi on esittänyt pohjoisen maagisia voimia tihkuvat teokset yhtenä kudelmana.
Mukka on puolestaan kertonut, että häntä innoitti vahvan lappilaisromaaniin upotetun runoelman äärelle nimenomaan joutsen. Synnyinseudullaan Pellossa hän oli seurannut yksinäistä joutsenta, joka vuosi toisensa jälkeen palasi Lompoloon kuollutta puolisoaan etsien. Se on ollut Mukalle riipaiseva havainto.
Olen lukenut koko Mukan tuotannon, vaikuttunut valtavasti ja palaan kirjoihin silloin tällöin. Myös Erno Paasilinnan laatima elämäkerta Timo K. Mukka – legenda jo eläessään on upea opus.
Ja kun muuan törkylehti häpäisi säälittä Mukkaa 70-luvun alussa ja sai tämän sairastumaan, olin töissä Rovaniemellä Lapin keskussairaalassa, missä Mukkaa hoidettiin. Hän menehtyi paineen alla sydänkohtaukseen keväällä 1973 vain 28-vuotiaana. Myös suomalainen kirjallisuus menetti paljon.