PÄÄKIRJOITUS

TOIVON TÄLLÄ PUOLEN
EIJA-LIISA MARKKULA
Kotimainen elokuva on todella voimissaan! Peräkkäisinä vuosina kansainvälisten kilpailujen tuomaristot häikäistyvät suomalaisista ohjauksista, täällä kotikonnuilla jopa korpikuusten kätköistä lähdetään elokuviin ja nautitaan huippulaadusta. Me näkövammaiset yritämme keikkua mukana suurten aaltojen nosteessa.
Suomen Filmikamarin mukaan viime vuonna maassamme elokuvissa käyntejä oli lähes 8,7 miljoonaa kappaletta, joista kotimaisten filmien osuus oli noin 2,5 miljoonaa. Edellinen vuosi 2015 oli alan tilastoidun historian vilkkain, joskin vain hieman korkeammalla luvulla. Viime vuonna teattereissa esitettiin 48 suomalaista elokuvaa. Tämän vuoden alussa helmikuun loppuun mennessä tulee olleeksi jo 64 ensi-iltaa kaikki ulkomaisetkin Suomessa esitetyt mukaan lukien, mistä voidaan päätellä, että vuodessa niitä on satoja.
Elokuvissa käynti on kuitenkin harrastuksena useimmille näkövammaisille, etenkin sokeille, arveluttavalta tuntuva ja epäluuloa herättävä asia. Sen asian ydin on saavutettavuusongelma, joka puolestaan on kolmitahoinen; onnistuakseen harrastuksen on oltava fyysisesti, taloudellisesti ja sisällöllisesti saavutettava. Ongelman minimoimiseksi Näkövammaisten Kulttuuripalvelu on jo pitkään tehnyt vaikuttamistyötä, joka sittemmin on muuttunut myös yhteistyöksi elokuva-alan toimijoiden ja rahoittajien kanssa. Vahvana taustavoimana on ollut koko näkövammaisliike.
Elokuvien sisällöllinen saavutettavuus kuvailutulkkauksen avulla on suorastaan kärkihankkeemme. Pari vuotta sitten kehitys otti aivan uuden suunnan. Enää ei teatterisalin laitteistolla ole merkitystä, vaan kuvailutulkkaus kuunnellaan omilla kuulokkeilla omaan älylaitteeseen ladatun sovelluksen välityksellä. Tämä MovieReading-niminen sovellus synkronoituu automaattisesti jo tuotantovaiheessa filmiin tehtyyn kuvailutulkkaukseen. Näkövammainen katsoja voi kaikessa rauhassa itsenäisesti nauttia elokuvan sisällöstä ja kokea samaa sosiaalista ja yhteisöllistä tunnelmaa kuin kaikki muutkin paikalla olevat.
Vasta kolme elokuvaa on kuvailutulkattu tuotantovaiheessa mainitulle sovellukselle; Miekkailija, Onnelin ja Annelin talvi sekä Hymyilevä mies. Se tuntuu edellä mainittujen lukujen valossa käsittämättömän vähäiseltä. Työ on melko kallista ja asia on toistaiseksi monelle tuottajalle aivan tuntematon ja outo. Suomen Elokuvasäätiö on ottanut saavutettavuuden yhdeksi tämän vuoden teemakseen ja tuottajille on tarjolla erityisesti siihen kohdennettua tukea.
Näkövammaiset eivät ole ainoa vammaisryhmä, joka vasta viime aikoina on päässyt täysipainoisesti osallistumaan elokuvakeskusteluihin, sillä Hymyilevä mies oli ensimmäinen kuulovammaisille kokonaan tekstitetty suomalainen elokuva. Elokuvasäätiön antaman alkusysäyksen ansiosta Kuuloliitto ja Kulttuuripalvelu tekevät nykyään yhdessä tuottajiin suuntautuvaa vaikuttamistyötä.
Uuteen teknologiaan totuttautuminen vie aikansa sekä tuottajilta että vastaanottajilta. Syntyy kummallinen kierre – kun ei ole tarjontaa ei ole kysyntää, tai toisin päin. Sokeille ja heikkonäköisille kosketusnäytöllisten älylaitteiden käytön oppiminen on aluksi hankalaa ja hidasta. Kaiken lisäksi niiden hinnat ovat toistaiseksi monelle näkövammaiselle liian korkeat. DVD:t ja Blu-ray-levyt tulevat kyllä kuvailutulkkauksineen kotikatsomoiden saataville entiseen tapaan, mutta silloin ensi-illasta on kulunut jo puolisen vuotta, ja kaikki elokuvan nostattama inspiroiva höyry on hälvennyt.
Vanha tuttu, paikan päällä tapahtuva kuvailutulkkaus on usein käytetty ja hyväksi havaittu, varsinkin draamateatterin puolella. Se on hyvin joustava vaihtoehto, koska se voidaan tilata vaikkapa tietylle ryhmälle, tiettyyn tilaisuuteen tai tietyn elokuvan katsomiseksi. Se on huomattavasti edullisempi kuvailutulkkausmuoto, mutta sen huono puoli on kertakäyttöisyys, joskin käsikirjoitus, sen luonnos tai siihen liittyvät muistiinpanot voitaisiin tallentaa seuraavia käyttökertoja varten.
Näkövammaisten Kulttuuripalvelussa olemme viime päivät tehneet töitä aivan poikkeuksellisen iloisina, koska Suomen kulttuurirahasto myönsi yhdistykselle 25000 euroa elokuvafestivaaleilla paikan päällä tehtäviin kuvailutulkkauksiin. Tämän harvinaisen onnenkantamoisen johdosta on ilo päivätä pääkirjoitus Kalevalanpäivän aatolle, jolloin lehti menee painoon ja apurahat julkistetaan Kulttuurirahaston vuosijuhlan yhteydessä.
Saamamme apurahan turvin voitaisiin kuvailutulkata ehkä 10 normaalipituista elokuvaa. Ensimmäiset kolme toteutetaan Sodankylän filmifestivaalilla kesäkuussa. Apurahan loppuosa käytetään ensivuoden puolella kahdelle tai kolmelle festivaalille, jolloin joidenkin filmien oletamme olevan lyhytelokuvia. Valittavien filmien tulee edustaa myös useita genrejä.
Uskomme vakaasti, että elokuvaharrastus, nimenomaan elokuvissa käynti, tulee huomattavasti lisääntymään näkövammaisten keskuudessa lähivuosina. Teemme jatkuvasti vaikuttamistyötä myös omissa joukoissamme kiinnostuksen ja innostuksen kohottamiseksi. Katsomme, että elokuva kuvailutulkattuna on kansanhuvia parhaimmillaan yhtä lailla näkövammaisille, sillä teattereita on ympäri maata, eivätkä liputkaan ole aivan sietämättömän kalliita. Monellehan nämä konkreettiset ja taloudelliset seikat aiheuttavat huomattavaa lähtökitkaa; ei ole kaveria, jonka kanssa kulkea matka ja mennä teatterissa oikealle paikalle ja vielä kotimatka… Nämä kaikki saattavat muodostaa sellaisen esteen, ettei huvita ryhtyä monivaiheisiin järjestelyihin.
Alueelliset näkövammaisyhdistykset tekevät tässä suhteessa hyvää työtä järjestämällä omissa tiloissaan elokuvaesityksiä, joihin tilaavat kuvailutulkkauksen. Yksittäisen näkövammaisen on helppo tulla tuttuihin tiloihin ja tuttuun joukkoon
Mutta silti – ollen itsenäisiä, yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä ja julkisten palveluiden rahoittajia siinä, missä muutkin veronmaksajat – useimmat näkövammaiset haluavat kokea elokuvat teatterissa muiden katsojien tavoin, haluavat yhdeksi yleisöön, omalle numeroidulle paikalle, kokemaan samat juonen tuomat jännitykset, samat tunnekuohut, samanaikaisesti senkertaisen leffayleisön kanssa. Elokuvissa käynnin jälkipuinti näkevien, kenen tahansa kanssa, on heille erittäin merkityksellistä. Siinä vaiheessa yhdenvertaisuuden tunne on vähintään yhtä voimakas kuin elokuvaa katsoessa.
Siinä on meidän missiomme.
Kalevalanpäivän aattona 2017
Eija-Liisa Markkula