TEKSTI: MINNA KEJONEN
Pohjoismainen naiskonferenssi Näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä.
Pohjoismaissa näkövammaiset naiset ovat tehneet yhteistyötä jo yli kaksikymmentä vuotta. Naiset ovat tuoneet esille naisten asemaa järjestöissään ja ympäröivässä yhteiskunnassa. Toimintamuotoihin on kuulunut kahden vuoden välein järjestettävä naiskonferenssi.
Teemoina ovat olleet mm. naisiin kohdistuva väkivalta, naisten työllisyys ja uusimpana näkövammainen nainen nyky-yhteiskunnassa. Tässä ”Moderni näkövammainen nainen” – konferenssissa eri pohjoismaista tulevat naiset toivat esille puheenvuoroissaan kokemuksiaan ja näkemyksiään työelämästä, äitiydestä ja isoäitiydestä sekä tekniikan merkityksestä itsenäisen elämän mahdollistajana. Tutkijapuheenvuoroissa valotettiin sukupuolen, vähemmistöjen- ja vammaistutkimuksen tematiikkaa. Konferenssiin osallistui kolmenkymmenenviiden virallisen delegaatin lisäksi 22 kotimaista vierailijaa.
Moderni nainen voi olla eri tavoin
Tervetuliaissanoissaan Näkövammaisten liiton puheenjohtaja Sari Loijas kertoi olevansa ensimmäinen naispuolinen puheenjohtaja liiton 88-vuotisen historian aikana. Hän totesi, että hänen valintansa puheenjohtajaksi oli tunnustus näkövammaisen naisen kyvyille ja osaamiselle. Loijaksen mukaan jokainen näkövammainen nainen voi olla omalla tavallaan moderni.
Naistoimikunnan puheenjohtaja Minna Kejonen kertoi, että konferenssi rakentui neljän eri teeman ympärille. Teemat olivat näkövammainen nainen työelämässä, näkövammaisen naisen erilaiset roolit, kulttuuri ja vapaa-aika ja viimeisenä teemana itsenäinen näkövammainen nainen. Kejosen mielestä konferenssin saama kiinnostus kotimaassa oli ilahduttavaa ja hän toivoi, että naisverkostot sekä pohjoismaissa että Suomessa kasvaisivat ja lujittuisivat.
Itsenäinen vai riippuvainen
Tytti Matsinen, teologian ja tekniikan kandidaatti, puhui aiheesta: ”Miten poistat itsesi ja muiden asettamat esteet”. Toisaalta on tärkeää olla itsenäinen ja pärjäävä, toisaalta yhteiskunta vaatii, että olet avun tarpeessa, jotta saisit apuvälineitä ja palveluita. Valkoinen keppi symboloi toisille liikkumisvapautta, toisille se on merkki omasta avuttomuudesta.
Matsinen otti kantaa siihen, kuinka näkövammaisen opiskelijan on oltava oman itsensä admin, hallintohenkilö. Hänen pitää jo nuorena järjestää avustajat, apuvälineet ja organisoida tentit saavutettavaan muotoon. Osa-aikatyö vaatisi sopivia apuvälineitä ja muita järjestelyjä, eikä osallistuminen sosiaaliseen opiskelijaelämään ole ongelmatonta.
Haluaisiko vammainen äiti käyttää sikiödiagnostiikkaa saadakseen terveen lapsen? Tytti Matsinen totesi, että hänen elämänsä vammaisena oli onnellista, miksei se voisi olla sitä myös hänen lapselleen. Hän kertoi saaneensa vahvat juuret kotoa ja kasvattaneensa itse siipensä.
Vammais- ja sukupuolentutkimusta
Åbo Akademin professori emerita Harriet Silius jakoi alustuksensa ”Sukupuoli ja vammaisuus” neljään pääkohtaan: Mitä tarkoitetaan biologisella sukupuolella (sex) ja sosiaalisella sukupuolella (gender)? Miten sukupuoliajattelu toimii yhteiskunnassamme? Mitä on tutkittu vammaisuudesta? Mitä ovat hallitsemisen tekniikat?
Käyttämällä termiä sosiaalinen sukupuoli haluttiin selvittää, mitä lähiympäristömme meiltä edellyttää. Miten toimia, miltä näyttää, miten ajatella?
Sosiaalista sukupuolta käsiteltäessä luokittelu tehdään usein kolmella eri tasolla, joilla sukupuolella on merkitystä. Yksilötasolla erotellaan, onko kyse miehestä vai naisesta. Rakenteellisella tasolla tutkitaan, kuka hyötyy yhteiskunnan rakenteista. Kolmas taso on symbolitaso, jossa puhutaan normeista ja asenteista. Jos halutaan, että sukupuolierot toimivat, voidaan toimia kahdella eri tavalla. Hierarkiassa on ala- ja ylätaso, ja digotomiassa eristetään kaksi ryhmää toisistaan.
Hallitsemisen tekniikoita ovat mitätöiminen, naurettavaksi tekeminen, tiedon pimittäminen ja kaksinkertainen rangaistus, jonka mukaan ei voi tehdä oikein, teki mitä tahansa.
Suomessa naistutkimuksesta on siirrytty sukupuolentutkimukseen, jonka rinnalle on tullut tasa-arvotutkimus. Tällöin puhutaan myös ihmisoikeuksista ja mahdollisuudesta päättää omasta elämästään
Ihmisoikeusliikkeen myötä USA:ssa ja Englannissa moni muukin ryhmä organisoitui. Näin alkoi vammaistutkimus, joka on iso ala anglosaksisessa maailmassa. Pohjolassa vammaistutkimus yleistyi 90-luvun lopulla. Nykyään tutkitaan myös esteettömyyttä ja vammaisten oikeuksia. Eettiset kysymykset kuten abortti ja eutanasia sekä sosiaalipoliittiset asiat ovat esillä.
Intersektionaalisuuden käsite sukupuoleen liittyvässä tasa-arvotyössä
Islantilainen aktivisti ja sukupuolen tutkija Auður Magndís Auðardóttir on toimitusjohtajana Samtök 78 – liikkeessä, joka puolustaa ja edistää seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.
”Vahvempana yhdessä – tasa-arvonäkemysten niveltämisestä toisiinsa ” -otsikolla Auðardóttir puhui intersektionaalisuuden käsitteestä sukupuoleen liittyvässä tasa-arvotyössä. Intersektionaalisuus-termi otettiin käyttöön 1900-luvun loppupuolella Yhdysvalloissa mustien naisten taistellessa oikeuksistaan. Käsitteellä tarkoitetaan sitä, että yksilön tilannetta tarkasteltaessa pitäisi samanaikaisesti ottaa huomioon kaikki yksilöön liittyvät näkökulmat ja viiteryhmät ja niiden vaikutus toisiinsa. Näin pyritään kiinnittämään huomiota tilanteeseen, jossa ihminen kuuluu useampaan kuin yhteen syrjittyyn tai vähemmistöryhmään samanaikaisesti. Esimerkkinä nostetaan esiin usein USA:n mustat naiset, jotka voivat kokea rasismin lisäksi sukupuolista syrjintää. Myös vammaisiin naisiin voi kohdistua moninkertaista syrjintää.
Voi olla ongelmallista, mikäli keskitytään vain yhteen ryhmää yhdistävään tekijään kuten sukupuoleen. Tällöin jäävät huomioimatta mahdolliset muut vaikuttavat tekijät, kuten etninen tausta, vammaisuus, ihonväri ja sukupuolinen suuntautuneisuus.
Monimuotoisuus pitäisi pitää mielessä, kun järjestetään toimintaa erilaisille vähemmistöryhmille. Kaikessa ihmisoikeuksia edistävässä työssä tulisi pyrkiä ehkäisemään moninkertaisen syrjinnän mahdollisuus. Jos järjestetään naisille tapahtuma, tulisi varmistaa, että myös vammaiset naiset pystyvät osallistumaan siihen, Auður Magndís Auðardóttir kiteytti.
Näkövammainen nainen työelämässä
Tanskalainen psykoterapeutti ja valmentaja Cristel Sonne Rasmussen toi esille näkökulmia näkövammaisen naisen työelämään. Hän kertoi, miten hänen mielestään voi motivoitua olemaan mukana työelämässä.
Rasmussen puhui oman työidentiteettinsä kehittymisestä. Hän tiesi jo viisivuotiaana sokeutuvansa. Hän oli hyvä oppilas, mutta joutui näön vuoksi luopumaan monista haaveistaan.
Hän aloitti psykoterapian opinnot. Keskusteltuaan sokean luennoitsijan äidin kanssa ja tutustuttuaan luennoitsijaan Sonne Rasmussen oivalsi, että hän voi olla paras ja sisäisesti riippumaton vaikka olisikin ulkoisesti riippuvainen.
Cristel Sonne Rasmussen kertoi opettaneensa motivaatiota, asenteita, ja tavoitteiden asettamista. Kaikilla ihmisillä on pelkoja. Voi olla pelko siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä, ristiriitojen pelko, vastuun tai rajoitusten pelko ym. Itsesääli ei auta. On hallittava pelkonsa. Pitää luottaa siihen, mitä oma keho kertoo.
– Joka aamu voi päättää haluaako olla hyvä vai huono painos itsestään tai kiinalaisittain kasteleeko rikkaruohoja vai kukkia, Cristel Sonne Rasmussen valotti filosofiaansa.
– Motiivi kertoo sen, miten saa yhteyden itseluottamukseen ja itseensä. Meillä on kaksi suurta motivaatioryhmää: pois jostakin ja kohti jotakin.
Hän sanoi motivaationsa lähteneen siitä, että hän halusi pois staattisesta, pysähtyneestä elämästä. Hän haluaa, että hänellä on omat verkostonsa ja että hänen elämänsä on hauskaa. Cristel Sonne Rasmussen kiteytti että pitäisi katsoa sisäänpäin ja luoda edellytykset sille, että meillä on turvallinen, hauska elämä. Siinä on kyse sisäisestä leijonasta. On kyse siitä, että huomaa kaipuunsa, kun kuuntelee sisäistä karjuvaa leijonaansa. Mitä minä kaipaan, mikä antaa sen tunteen, että on hyödyllistä olla täällä ja että jokainen päivä on arvokas ja vie eteenpäin. Kun leijona karjuu, pitää huomata mikä antaa meille energiaa, muuten se syö meidät.
Kokemuksia työelämästä
Tanskalainen Anja Braunschweig Chaluppa kertoi työskennelleensä kotiavustajana saadessaan Retinitis Pigmentosa -diagnoosin. Hän kouluttautui pedagogiksi, ja toimi ammatissa kymmenen vuotta. Näön heikentyessä työ muuttui joustotyöksi. Perheen muutettua toiselle paikkakunnalle työvoimavirkailija ilmoitti, että paikkakunnalla oli työttömänä terveitäkin pedagogeja. Chaluppa haki töitä itse ja sai paikan fyysisesti ja psyykkisesti vammaisten päiväkeskuksen pedagogina.
Islantilainen Runa `Osk Gardarsdottir sai kaksitoista vuotta sitten RP-diagnoosin. Hänellä on kaksi aikuista lasta ja hän asuu yksin. Ajokortin menetys oli vaikeaa. Hän on työskennellyt neljätoista vuotta Reykjavikin kunnassa kirjanpitäjänä ja palkanlaskijana ollen välillä myös yksityisellä sektorilla töissä. Pankkikriisin seurauksena hän menetti työnsä. Hän teki satoja hakemuksia, mutta ei maininnut niissä näkövammastaan. Nykyinen työpaikka löytyi verkostojen avulla. Hän tuntee olevansa nainen, joka on tehnyt omia ratkaisujaan.
Katja Kuusela on lapsesta asti sairastanut RP:tä. Hän kouluttautui näkövammaisten ammattikoulussa kaupan ja hallinnon alalle. Hän muutti Ouluun, josta tuolloin ei löytynyt töitä eikä palveluja. Hän jäi kotiin eläkkeelle.
Kuuselan mielestä ympärillä olevilla ihmisillä on iso merkitys siihen, mitä meistä tulee. Hän oli 90-luvun kotona lapsen kanssa. Kun lapsi meni päiväkotiin, hän mietti, mitä sitten kun lapsi itsenäistyy. Kuusela alkoi toimia näkövammaisyhdistyksessä, meni aikuislukioon ja suoritti lopulta sosionomin tutkinnon. Kuusela uskoo saaneensa verkostojensa avulla nykyisen työpaikkansa Järjestöt sairaalassa- hankkeen vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina.
Näkövammaisen naisen
ammatinvalinta
Näkövammaisten Liiton työllisyysneuvoja Marina Baarman kertoi, että hänen näkemyksensä perustuu näkövammarekisterin tilastoihin, ammattitietopankkiin, Esteetön työelämä -kartoitukseen ja omaan kokemukseen työelämässä näkövammaisena naisena. Selvityksiä varten Baarman oli haastatellut lukuisia näkövammaisia.
Baarman valotti näkövammaisten koulutustasoa tilastotiedoilla.
– Näkövammaisten koulutustaso maassamme on alhaisempi kuin väestön keskimäärin. Perusasteen koulutuksen varassa on näkövammaisista 38 % ja (koko väestö 25 %) keskiasteessa taso on sama näkövammaisilla ja koko väestöllä 44 %. Korkean asteen koulutus tai enemmän näkövammaisilla 18 % (koko väestö 31 %). Naisten koulutustaso alkaa nykyään olla miehiä parempi, myös näkövammaisilla naisilla.
Marina Baarmanin mukaan koulutuksen yhdenvertaisuus ei seuraa työelämään. Näkövammaiset ovat keskimääräistä useammin siisteissä sisätöissä. Ensimmäinen työpaikka on vaikea saada. Näkövammaisella tulisi itsellään olla paremmat tiedot siitä, millaista tukea työnantaja voi saada ja teknisistä apuvälineistä. Ammatinvaihdossa on hyvä seurata omia mieltymyksiään ja hyödyntää kokemuksiaan. Baarman esitteli myös tilastotietoa työvoimatilanteesta Suomessa.
Näkövammainen nainen
eri rooleissa
Historianopiskelija ja urheilija Susanna Halme puhui nuoren naisen elämästä. Itsenäinen elämä, omien unelmien toteuttaminen ja rajojen rikkominen ovat tärkeitä myös näkövammaisille nuorille. Opiskelun Halme toteaa vaativan järjestelykykyä. Sosiaaliset tilanteet ovat toisinaan hankalia, mutta kaveripiirissä on näkeviä ja näkövammaisia. Tulevan kumppanin valinnassa näkökyvyllä ei ole Halmeen mielestä merkitystä. Halme toteutti erään haaveensa matkustamalla kesällä 2016 Tansaniaan vapaaehtoistyöhön.
Ruotsalainen Margareta Söderlund kertoi, kuinka hän näkövammaisena äitinä oli luonut yhteisen kielen kuulovammaisen poikansa kanssa 60-luvulla. Hän opetti lapselle mm. aakkosia, numeroita ja aikakäsitystä. Söderlundin oma taideharrastus käynnistyi pojalle tehdyistä piirroksista.
Helena Redding Norjasta puhui isoäidin roolista. Hän oli epäillyt, pystyisikö hoitamaan puolitoistavuotiasta lapsenlastaan. Luottaisivatko lapsen vanhemmat häneen? Luottaisiko hän itse itseensä? Ongelma otettiin esille keskusteluissa lapsen vanhempien kanssa, ja he jättivät ratkaisun hänelle.
Hoitotilanteessa Redding rajasi kotoaan tilan, jossa hän halusi hoitaa lasta. Hoitaminen merkitsi kaiken tekemistä yhdessä lapsen kanssa. Isovanhempi sai lähikontaktin lapseen ja lapsi oppi, että on olemassa erilaisia ihmisiä. Lapsi myös koki itsensä tärkeäksi voidessaan olla avuksi.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Konferenssissa haluttiin kokeilla uuden tekniikan käyttöönottoa ja sitä, kuinka näkövammaiset voivat välittää viestiä elämästään muille. Kukin maa oli tehnyt nuorten naisten videotervehdyksen, jossa nuoret naiset puhuivat elämästään, harrastuksistaan, haaveistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan. Urahaaveita olivat mm. työ sosiaalialalla, näyttelijä, työ eläinten parissa ja juristi. Naiset puhuivat myös siitä, kuinka heidän identiteettinsä muodostuu muun kuin ulkonäön kautta. Muiden ennakkoluulot nousivat esille puheenvuoroissa samoin kuin se, että näkövammaisen tulee osoittaa olevansa ahkerampi ja kykenevä selviytymään. Nuoret naiset eivät halunneet korostaa esteiden merkitystä elämässään. He suhtautuivat luottavaisesti siihen, että erilaisiin ongelmiin löytyy ratkaisuja, jos vain itse haluaa niitä löytää.
Miten kulttuuritoiminta tukee näkövammaista naista?
Yksilön asenne ja harrastuneisuus kulttuuria kohtaan kehittyvät kodin, koulun ja opillisen sivistyksen tuella. Aikuisena vammautuneilla naisilla kulttuurikäsitykseen vaikuttavat myös ennen vammaa koetut kulttuurielämykset.
Kuulijoissa herätti suurta mielenkiintoa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n toiminta. Puheenvuorossaan ”Miten kulttuuri ja vapaa-aika voivat tukea näkövammaista naista” kulttuuripalvelun puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula tarkasteli teemaa sekä tekijä-harrastajana että toisten tekemän kulttuurin vastaanottajana.
Harrastuksissa voi kehittää erilaisia taitoja. Osallistumalla kursseille ja piireihin voi laajentaa sosiaalista verkostoa ja solmia uusia ystävyyssuhteita. Kulttuurin kuluttajan näkökulmasta kulttuurin seuraaminen laajentaa ajattelua ja kehittää arviointikykyä. Se myös mahdollistaa tasavertaista osallistumista keskusteluihin. Markkula piti tärkeänä, että lapset otetaan mukaan kulttuuririentoihin jo pienestä pitäen.
Kulttuurin antaman tuen esteinä ovat kulttuurin saavutettavuus ja esteettömyysongelmat ja omasta näkövammasta aiheutuvat
haitat sosiaalisissa tilanteissa
Markkula kertoi myös oman yhdistyksensä toiminnasta. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry edistää kulttuuritapahtumien saavutettavuutta ja tukee näkövammaisten kulttuuritoimintaa. Yhdistys järjestää kursseja ja tapahtumia eri taiteenaloilta sekä kouluttaa kuvailutulkkeja ja toimii asiantuntijana kuvailutulkkaukseen liittyvissä hankkeissa. Yhdistys julkaisee myös kulttuurilehtiä.
Tarve olla itsenäinen
Norjalainen Eva Kirkevik pohdiskeli johtajuuden ottamista omassa elämässään. Hän on töissä Bergenin kunnan tieto- ja viestintäosastolla. Näkövamman jälkeen oman elämän hallinta muuttui ja itsenäisyys väheni. Vilkas lapsi vaati paljon huolenpitoa. Osa läheisten antamasta avusta oli hänen puolestaan tekemistä, millä vähennettiin hänen osallisuuttaan. Tilanne helpottui, kun Bergenin kunta myönsi hänelle apua eri muodoissa. Aiemmin hän halusi olla itsenäinen, muista riippumaton. Nykyisin riittää, että on tarpeeksi hyvä.
Ronja Oja kertoi opiskelevansa tietojenkäsittelytiedettä. Hän puhui aiheesta naiset ja teknologia. Itsenäisyys merkitsee hänelle sitä, että hän päättää itse mitä tekee, milloin ja kenen kanssa. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse.
Itsenäisessä elämässä teknologia on suurena apuna. Oja käyttää paljon iPhonea. Sen avulla ja opastuksella voi liikkua ja kulkea busseissa. Puhelimeen voi asentaa erilaisia näkemistä auttavia sovelluksia. Nettikaupoista voi tehdä varsinkin ruokaostoksia. Oja uskoo, että teknologialla on jatkossakin merkitystä itsenäisyydelle.
Mitä seuraavaksi
Pohjoismainen naiskomitea kokoontui lokakuussa arvioimaan konferenssin antia ja suunnittelemaan alustavasti seuraavaa Tanskassa vuonna 2018 pidettävää konferenssia.
Palaute Helsingin tapahtumasta oli pääosin positiivista. Konferenssin sisältöä lähdetään jalostamaan työpajoiksi Tanskan tapahtumaa varten. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa työpajoja voidaan hyödyntää koulutusmateriaalina eri pohjoismaiden näkövammaisorganisaatioissa.
Koska konferenssi herätti suurta kiinnostusta myös kotimaassa, näkövammaisten liiton naistoimikunta suunnittelee vertaistapahtuman järjestämistä Suomeen.
FAKTALAATIKKO
NKK, NORDISKA KVINNOKOMITTEE
Pohjoismaissa näkövammaiset naiset ovat tehneet yhteistyötä jo yli kaksikymmentä vuotta. Naistoimikunta (Nordiska kvinnokomittee, NKK) toimii pohjoismaisen yhteistyötoimikunnan (Nordiska samarbets komittee, NSK) alatoimikuntana. Naiset ovat toiminnassaan tuoneet esille naisten asemaa järjestöissään ja ympäröivässä yhteiskunnassa.
Naistoimikunta pitää tärkeänä tasaista sukupuolijakoa järjestöjen päättävissä elimissä ja naisten aktivoimista osallistumaan järjestötoimintaan ja päätöksentekoon. Toiminnan perustana on toisten inspiroiminen ja tuen antaminen tasa-arvotyössä.
Järjestöjen naistyö on organisoitu eri tavoin. NKK tarjoaa mahdollisuuden tutustua eri maiden naistoimikunnissa ja –verkostoissa tehtyyn työhön. Toimikunnissa jaetaan myös tietoa eri maissa tehdyistä näkövammaisia naisia koskevista tutkimuksista ja hankkeista.
Toimikunta kokoontuu nykyisin kaksi kertaa vuodessa. Kukin maa raportoi maansa tilanteesta yhteisesti valitun naisiin liittyvän teeman osalta.
Keskeinen osa yhteistyötä ovat pohjoismaiset naiskonferenssit, joita on järjestetty kahden vuoden välein. Teemoina ovat olleet mm. naisiin kohdistuva väkivalta ja naisten työllisyys. Uusimmassa konferenssissa Helsingissä 23.-25.9. tarkasteltiin näkövammaisen naisen asemaa nyky-yhteiskunnassa.