PÄIVÄ ORKNEYSAARILLA

Teksti: Janne Silas

Vaikka Orkney kuuluu Skotlantiin, sillä on pitkä skandinaavinen historia. Esimerkiksi Orkneyn lippu muistuttaa suuresti Norjan lippua. Saarilla puhutaan englantia, mutta orkneylaisilla on myös oma, hieman norjaa muistuttava kieli.

Tuulen pieksemä kumpuileva Orkneyn saaristo sijaitsee Iso-Britannian pääsaaren pohjoispuolella. Saarista noin 20 on asuttuja. Asukkaita on noin 20 000 ja saarten yhteenlaskettu pinta-ala on noin 990 neliökilometriä.
Heinäkuun alun sää oli pitkästä aikaa poutainen. Olimme majoittuneet asuntovaunullamme aivan Skotlannin pohjoiskärkeen, Dunnetiin. Aamuvarhaisella opaskoirani, musta labradorinnoutaja Uuno viiletti karkeassa heinikossa meren kuohuessa taustalla. Jossain horisontin takana pohjoisessa piilotteli noin 70 matalaa saarta, joista koostui Orkneysaaret. Aamuvirkku kuusivuotias Alina oli mukanani, mutta viisivuotias Arttu ja vaimoni Valeriina nukkuivat vielä asuntovaunussamme.

Jätimme asuntovaunumme leirintäalueelle ja ajoimme Dunnetin tislaamon ohitse kohti satamaa. Idyllisestä satamarakennuksesta olisi saanut kotona leivottuja leivonnaisia ja edullisen aamupalan. Jonottaessamme lauttaan laitoimme hätävilkut päälle, sillä meille oli vammaispysäköintiluvan johdosta luvattu erikoispaikka autolautasta.

Tunnin merimatkan aikana ohitimme asumattomia saaria, joissa oli mahdollisuus nähdä villejä orkneynlehmiä. Saavuttuamme pienessä saaressa olevaan satamaan, ajoimme sodan aikana tehtyjä maasiltoja pitkin pääsaarelle, Mainlandiin. Pari uponnutta ja ruostunutta laivaa lojui meressä. Merinäkymien lisäksi oli loivasti kumpuilevaa maastoa, jota peittivät eriväriset peltolaikut. Lampaita ja lehmiä laidunsi sekaisin pelloilla. Jatkuvan merituulen takia koko saaristossa ei kasvanut ainuttakaan puuta.

Saariston pääkaupunki Kirkwall koostui lähinnä yksi- ja kaksikerroksisista taloista. Ostimme kaupungin Lidlistä pientä välipalaa ja herkuksi mansikoita. Lähdimme tutustumaan pääsaaren toisella laidalla oleviin arkeologisiin löydöspaikkoihin. Oli hautakumpuja, kaksi seremoniallista kiviympyrää ja Skara Braen kylä. Saarella on myös paljon vielä tutkimattomia löydöspaikkoja. Yhdessä nämä muodostavat Unescon maailmanperintökohteen.

Juuri silloin, kun jalkauduimme tutustumaan ensimmäiseen kohteeseen, tuli päivän ainoa sadekuuro. Noin 5000 vuotta sitten kumpuilevalla niityllä oli ollut seremoniapaikka, The Standing Stones of Stenness. Siitä oli jäljellä kivipylväitä, nuotio- ja palvontapaikka. Noin 20 metrin säteelle palvontapaikan ympärille oli aseteltuna keskimäärin seitsemän metriä korkeita ja puolitoista metriä leveitä hyvin viimeisteltyjä kivipaaseja. Paasien paksuus oli vain noin 15 senttiä. Tunnustellessani yllättävän hyvin viimeisteltyjä kivipaaseja, Uuno herkutteli niityltä löytyvillä lampaanpapanoilla. Lähistöllä oli myös suuri järvi.

Kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen olimme saapuneet myöhäiskivikautiseen Skara Braen kylään. 1800-luvun puolessa välissä William Graham Watt oli löytänyt maan alta ikivanhoja kiviasumuksia. Kiviasumukset oli rakennettu vuosina 3100–2500 ennen ajan laskun alkua. Nyt alueelle oli rakennettu turistikeskus, jossa oli muun muassa ravintola. Eräästä yli 5000 vuotta sitten rakennetusta asumuksesta oli tehty vierailukeskuksen viereen jäljennös, jossa turistit saivat käydä sisällä. Suorakulmaisen asumuksen seinän pituus oli noin viisi metriä, mutta alkuperäinen asumus oli ollut isompi. Kivestä rakennetussa asumuksessa oli muun muassa kiviset sängyt, hyllyt, nuotiopaikka ja tavaroiden säilytyskomero. Replikassa sängyt oli sijoitettu seinän viereen, kun alkuperäisessä ne oli upotettu seinään.

Seuraavaksi kävelimme pitkää asfalttipolkua pitkin meren rantaan, jossa varsinainen Skara Braen kylä oli. Matkalle oli pystytetty kylttejä, joiden kautta kuljimme ihmiskunnan historiaa taaksepäin. Ensimmäinen kuulento, ensimmäinen avaruudessa käynti, Yhdysvaltain itsenäistyminen, Rooman tuho, Parthenon, Egyptin pyramidit, Englannissa olevat Stonehengen kivipylväät ja lopuksi tämä yli 5000 vuotta vanha Skara Brae.

Nurmikumpareiden keskelle oli piiloutunut lituskaisista kivistä rakennettuja asumuksia. Alun perin katot oli tehty oljista tai muusta luonnonmateriaalista; nyt katot puuttuivat. Asumusten keskelle oli erotettu köysillä polku. Kahdessa vaiheessa rakennetussa kylässä oli asunut arviolta 50-100 ihmistä. Asuntojen keskikoko oli 40 neliömetriä. Meri pauhasi muutaman kymmenen metrin päässä. Löydöspaikalla oli vartija. Sain häneltä erikoisluvan kopeloida sormillani noita yli 5000 vuotta vanhoja ihmisten asumuksia. Saamani käsityksen mukaan vieri viereen rakennetut kiviasumukset olivat muodostaneet kommuunin, jossa oli kuljettu suoraan talosta toiseen. Asumusten oviaukkojen viimeistelytaso oli yllättävän korkealaatuista. Kylää pidetään Euroopan parhaiten säilyneenä neoliittisena kylänä. Siksi sitä kutsutaan Euroopan Bombeiksi.

Saimme myös tutustua asumusten löytäjän 1800-luvun puolessa välissä rakennettuun kartanoon. Eri huoneissa oli paljon tietoa muun muassa saariston historiasta, taisteluista ja Williamin sukupuusta. Siirtyessämme turistikeskuksen ravintolaan ohitimme laitumella olevia Orkneyn lehmiä. Vasikat olivat todella karvaisia ja aikuisillakin oli komeat karvatupsut korvissaan.

Arkeologiasta oli hyvä siirtyä nykypäivään lähistöllä olevan Orkneyn olutpanimon avulla. Vanhan koulun tiloihin perustetussa Orkney Breweryssä valmistettiin yli kahtakymmentä erilaista olutta. Ainakin kolmen maistiaisen perusteella vuonna 2011 saatu palkinto ei ollut mennyt väärään osoitteeseen.

Kiireistä ajorupeamaa lauttasatamaan hankaloitti se, että tien kapeuden vuoksi Valeriinan piti vastaan tulevan auton takia kahdesti peruuttaa tielevennykseen. Vasemmanpuoleinen liikenne ei helpottanut ajamista. Palatessamme saarten kautta näimme nyt eri suunnasta nähtävyyksiä. Muun muassa isosta lentokonesuojan tapaisesta oli rakennettu italialainen kappeli. Laiva oli hieman myöhässä. Iltapäiväksi oli luvattu kovempaa tuulta. Automme renkaiden alle laitettiinkin stopparit. Ennen lautan lähtöä Valeriina uskalsi vielä käydä näköalakannella. Siellä oli kuvat neljästä valaslajista, joita meressä voisi nähdä. Kapteeni kuuluttaisi sitten, jos niitä näkyisi.