OPASKOIRA PEKKO
Marianne Tenhami
Pyöräily puhuttaa kovasti täällä pääkaupunkiseudulla. Meille Lauttasaareenkin rakennetaan uutta kaistaa pyöräilijöille. Tämä on heille varmaan ihan hyvä juttu, mutta minun ja emäntäni jokapäiväistä liikkumista se haittaa todella paljon varsinkin, kun se ei suinkaan ole ainoa liikkumistamme haittaava tietyö. Niitä kun täällä meillä valitettavasti riittää.
”Onneksi minulla on Pekko! Ilman Pekkoa en kyllä täällä pärjäisi!” on emäntäni huokaissut monta kertaa. Minä röyhistän rintaani ja yritän tehdä työni niin hyvin kuin vain osaan ja uskallan täällä tietyöviidakossa.
Kaikki alkoi kun Lauttasaaren entinen ostoskeskus purettiin metroaseman, uuden ostoskeskuksen ja uusien asuntojen tieltä. Tämän mammuttitietyön vaikutuksista liikkumiseemme olettekin jo ehkä edellisistä Kajastuksista lukeneet.
”Kunpa vain ei enää tulisi mitään uutta”, toivoimme emäntäni ja minä – valitettavasti turhaan. Palattuamme heinäkuussa Haapsalusta lähdimme rennolle, lyhyelle iltalenkille. Alku menikin rennosti aina lenkin lopussa oleviin kahteen suojatien ylitykseen asti. Näytin emännälleni ensimmäisen suojatien, mutta olin todella hämmentynyt koska en päässyt näyttämään hänelle tolppaa, josta hänen olisi pitänyt painaa päästäksemme vihreillä valoilla yli. Liikennevalot kyllä nakuttivat punaista. Onneksi ystävällinen pariskunta kertoi meille, milloin on turvallista ylittää katu.
”Tämä suojatie menee kohta pois käytöstä, kun tähän tulee se fillarikaista. Tämä on pois käytöstä ainakin pari vuotta”, he kertoivat emännälleni. Emäntäni kiitti heitä, mutta huokaisi alistuneesti. Käytämme nimittäin joka päivä kyseistä suojatietä. Hän alkoi heti miettiä meille kiertotietä. Sellaisen hän opettikin minulle viime viikolla, mutta se pidentää reittiämme ja on erittäin epälooginen opaskoiralle: yksi katu kun joudutaan ylittämään kaksi kertaa eri puolelta Lauttasaarentietä. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Ja kaikki tämä vain fillarikaistan takia!
Tänään havaitsimme, että toinenkin, erittäin paljon käyttämämme suojatie otetaan pois käytöstä, mikä sekin liittyy tähän iki-ihanan fillarikaistan rakentamiseen. Suojatieltä on jo otettu pois liikennevalot ja olemme emäntäni kanssa ylittäneet sitä riskillä kuunnellen liikenteestä ja muiden ihmisten ystävällisistä neuvoista, milloin iso, kaksikaistainen ylitys on turvallinen. Silti olen vaistonnut emäntäni pelkäävän ja herkkänä poikana olen minäkin alkanut suhtautua kyseiseen kohtaan hiukan epäluuloisesti. Autoilijat kun täällä Suomessa eivät valitettavasti meistä jalankulkijoista ja turvallisuudestamme paljonkaan piittaa.
Tänään emäntäni opetti minulle pidemmän reitin päästäksemme turvallisesti Lauttasaarentielle niin, ettei kyseistä suojatietä tarvitse ylittää. Reittiä olivat opettelemassa myös useat koululaiset vanhempineen. Pienet koululaisetkin kun käyttävät tuota, nyt liikennevalotonta suojatietä koulumatkoillaan. Minä poika opin reitin nopeasti. Hiukan kuitenkin ensin ihmettelin, miksi emme voi ylittää suoraan eteemme tulevaa, tuttua suojatietä, vaan meidän on mentävä kiertotietä. Emäntäni kuitenkin kannusti ja kehui minua koko ajan ja kun huomasin pienten koululaisten harjoittelevan reittiä, minäkin päätin oppia. Takaisin tullessamme keksin, että reitin varrella on leikkipuisto ja vein emäntäni sen portin taakse. Olisin niin halunnut päästä moikkaamaan puistossa leikkiviä lapsia. Lasten kanssa ollut nainen tuli moikkaamaan meitä ja kertoi emännälleni, miten pääsemme takaisin reitille. Pääsimmehän me, mutta täytyy niitä lapsia kyllä käydä vielä moikkaamassa, kun tästä kiertotiestä näyttää tulevan meidän vakiokalustoamme. Ja kaikki vain yhden fillarikaistan vuoksi!
Emäntäni on opettanut nämä reittimuutokset minulle itse ja harjoittelemme niitä ihan kahdestaan. Opaskoirakoululta kun ei kukaan ole tullut häntä auttamaan, vaikka emäntäni on soittanut sinne jo kahdesti ja pyytänyt apua. Taitavat olla siellä aika kiireisiä, tai sitten ne luottavat siihen, että minä poika hoidan homman. Yritän parhaani, mutta sekä emäntäni että minä huokaisemme helpotuksesta, kun nämä iänikuiset tie- ja rakennustyöt täällä Lauttasaaressa joskus loppuvat.