Pääkirjoitus
Eija-Liisa Markkula
Kuvaluennalla toimiva kassakone oli Islannin matkani yllättävimpiä kokemuksia. Kahvilassa meitä pyydettiin maksamaan lähtiessämme kassalla. Sinne oli hankala löytää, koska konetta ei näkynyt missään. Meidät neuvottiin kassanhoitajan luokse, joten löytyi myös kassakone, joka oli hänen edessään oleva pöytä. Mies kysyi, missä olimme istuneet, osoitimme suuntaa ja mainitsimme pöydän yhdeksän. Hän valitsi alueen värin ja pöydän kosketuksella. Samalla hän valitsi kuvista tarjoilijan sinne merkitsemät annoksemme ja sen, että maksamme erikseen. Asia hoitui kuvilla, ja lopuksi jostain tulivat vaihtorahat kuitteineen. Kassahenkilön ei tarvinnut osata paljoakaan kieltä, ei ehkä edes tuntea numeroita saati kirjaimia. Hänen oli vain tunnistettava kuvat.
Tutuimpia ja merkitykseltään välittömästi noudatettaviksi tarkoitettuja kuvaluentaan perustuvia pelkistettyjä ja standardoituja merkkejä ovat liikennemerkit. Ilmeisesti poistumassa ovat muutamat käytetyimmistä kuvamerkeistä; kohta ei enää tarvita esim. ”tupakointi kielletty” tai ”miesten WC” -merkkejä. Alkaa olla itsestään selvää, ettei tupakoida muualla kuin siihen tarkoitetuissa paikoissa, jotka taas puolestaan täytyy merkitä omalla merkillään. En edes tiedä, millainen on merkki, joka tarkoittaa pelkästään WC:tä, joka on tarkoitettu molemmille sukupuolille. Toivottavasti siinä ei ole miehen ja naisen hahmoja yhdessä! Viimeisimpien standardoitujen kansainvälisten merkkien joukkoon on tullut kuvailutulkkausta tarkoittava merkki, jossa valkokangasta symboloivan valkoisen neliön vasemmassa reunassa on kasvoprofiili suusta lähtevine aaltoineen.
Kuviin pohjautuva merkkikieli ohjaa näkövammaista vasta sitten, kun siihen liittyy äänisignaali kuten liikennevaloissa.
Yhä yleisemmäksi tullut tekstitiedostojen kuvantaminen pelästytti aluksi näkövammaiset pahanpäiväisesti, koska noita valokuvia teksteistä eli pdf-tiedostoja ei voitu käsitellä ruudunlukuohjelmilla, toisin sanoen syntetisaattori ei voinut lukea niitä kuultaviksemme. Tilanne on jonkin verran helpottunut, muttei täysin.
Emojit ovat uusin suuren yleisön käyttöön leviävä viestittämistapa. Ne ovat pelkistettyjä kuvamerkkejä, joilla voidaan ilmaista nopeasti melko monimutkaisiakin asioita. Tekstiviestien hymiöt kuuluvat emojien kehityksen alkuvaiheisiin. Erilaisia emojeita saattaa olla tuhansia, sillä niitä ei ole toistaiseksi mitenkään standardoitu, ja toisaalta osa niistä on tiettyjen käyttäjäpiirien, esim. ammattialojen sisäisessä käytössä. Kuitenkin kuvamerkkien käyttö on jo niin yleistynyttä, että esimerkiksi presidentti Obaman kesällä pitämä puhe levitettiin myös emojeilla. Ainakin tällä hetkellä! ”emojikieli” on vielä näkövammaisten saavuttamattomissa.
Kuvien ja merkkien lisääntyessä kynällä kirjoittaminen alkaa olla yhä harvinaisempaa. Tänä vuonna tuli voimaan säädös, jonka mukaan käsialalla kirjoittamista ei enää kouluissa tarvitse opettaa. Ehkä jokaiselle nyt sentään opetetaan oman nimen allekirjoittaminen käsialalla! Muutaman kymmenen vuoden kuluttua ei juuri löydy vanhojen kirjeiden ja sopimusten lukemisesta selviytyviä henkilöitä!
Pistekirjoitus on siitä erikoinen järjestelmä, että se on huippuunsa yksinkertaistettu; merkit ovat aina luettaessa samat riippumatta siitä, onko teksti tuotettu käsin tai teknologisilla sovelluksilla. Pistekirjoitus ei jätä minkäänlaista arvailun tai merkin merkityksen suhteen epäröinnin varaa, vaan on täsmällisesti sanojen oikeinkirjoituksen mukaista, mikä puolestaan on näkövammaisille ensiarvoisen tärkeää. Pistekirjoituksen voisi suorastaan sanoa olevan aikaa kestävä lukemisalusta.
Lopuksi nostan kuvaluennan vielä niin sanottuun suureen kuvaan, jolloin sen tehokkuus ja nopeus monikielisille joukoille tulee kiistatta ilmi. Tarkoitan tällä pakolaisten tulvaa. Juuri tällä hetkellä Euroopassa on meneillään niin massiivinen ”kansainvaellus” etelästä pohjoiseen, ettei voida edes tietää, millä kaikilla kielillä heille pitäisi kirjoittaa ohjeita ja neuvoja. Maasta toiseen siirtyminen tapahtuu sellaisella vauhdilla, ettei ohjeita ehditä laatia, kääntää, painattaa eikä levittää paikkoihin, joissa niitä tarvittaisiin. Oikeilla kuvilla pystytään ihmisille antamaan nopeasti edes jonkinlaisia ohjeita, vaikkei vielä edes tiedettäisi, osaavatko he lukea vai eivät.