Teksti: Marjakaisa Matthiasson
Islantilainen Sandra Dögg halusi palata ylioppilaaksi tultuaan kotikyläänsä. Hän pääsi kalatehtaalle töihin. Elämä on nyt helpompaa kuin vaikka pääkaupungissa.
Drangsnesin pieni kalastajakylä kyyhöttää Islannin länsivuonoilla Steingrímsfjörður-vuonon kupeessa. Kaksikymmenvuotias Sandra Dögg Guðmundsdóttir on viettänyt siellä suurimman osan elämästään. Peruskoulun päätyttyä tie vei lähimpään lukioon Pohjois-Islannin pääkaupunkiin, Akureyriin. Ylioppilaaksi päästyään Sandra Dögg päätti palata kotiin ja hankkiutui töihin kylän tärkeimpään työpaikkaan, kalanjalostamo Fiskivinnsla Dranguriin.
Työpaikka järjestyi käden käänteessä, kun Sandra Dögg tapasi kyläkaupan kassajonossa kalanjalostamon johtajan ja pyysi päästä töihin. Sinänsä kalatehtaan tytöksi pääseminen ei ole islantilaiselle temppu eikä mikään, mutta Sandra Dögg on vaikeasti näkövammainen. Hän syntyi terveenä ja kävi kylän pientä peruskoulua. Kaksitoistavuotiaana näkö heikkeni, kun verkkokalvo irtosi ensin oikeasta ja sitten vasemmasta silmästä. Lukion aloitettuaan hän käytti jo keppiä ja opetteli pistekirjoituksen.
Kalanjalostamo työllistää vakituisesti 10-15 henkeä. Siellä työstetään turskaa, koljaa, rasvakalaa ja uusimpana tulokkaana makrillia, joka on vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana siirtynyt Islannin vesille meren lämpötilan noustessa. Sandra Dögg kertoo osallistuvansa kaikkiin töihin kalan perkausta, fileointia ja siistimistä lukuun ottamatta. ”Pakastan, suolaan ja pakkaan siinä missä muutkin. Jos tarvitaan laatikoita, taittelen laatikoita. En tykkää siitä, että minulle tuputetaan apua. Pyydän sitä, jos tarvitsen”, Sandra Dögg sanoo topakasti.
Kylässä on Sandra Döggin mukaan talvisaikaan viisi kalastusalusta, jotka pyytävät kalaa päiväseltään. Niistä suurin tuo hyvänä päivänä 10 tonnin saaliin, pienemmät 4-6 tonnia. Ne pyytävät 50 koukun pitkälläsiimalla ja suurimmalla on 38 siimaa, pienemmillä 16-20. Kesäisin kylän satamassa on enemmänkin aluksia, jotka harjoittavat silloin ns. rantakalastusta, koska niillä ei ole omia kalastuskiintiöitä.
Syksyn ja talven aikana saalis on enimmäkseen turskaa ja koljaa. Kolja pakastetaan aina tuoreena, kun taas osa turskasta myydään kevyesti suolattuna pakasteena tai suolattuna. Perkauksen, fileoinnin ja siistimisen jälkeen turska upotetaan ensin muutamaksi päiväksi suolaliuokseen, minkä jälkeen se joko pakastetaan tai siirretään suolaliuoksesta sammioihin, jotka täytetään vuorotellen kala- ja suolakerroksin.
Sandra Dögg kertoo, että työhön tuo vaihtelua kalastuskauden vaihtuminen. Maaliskuun puolivälin jälkeen alkaa rasvakalakausi. Rasvakalaa pyydetään lähinnä sen mädin vuoksi. Kala perataan ja mäti suolataan tynnyreihin. Puhdistettu kala lähetetään kokonaisena Kiinan markkinoille. Juuri muualla rasvakalaa ei enää syödä.
Sandra Dögg viihtyy kalatehtaalla hyvin. Hänellä ei ole mitään erityistä lempitehtävää. ”Kaikki työt tuntuvat mukavilta, vaihtelu virkistää ja sekin on mukavaa, että työtoveritkin vaihtelevat.” Makrillikausi käynnistyy alkukesästä ja kestää heinä-elokuun vaihteeseen. ”Silloin tehtaalla on hauskinta. Kiirettä piisaa ja töitä paiskitaan olan takaa. Kaikki kynnelle kykenevät tulevat apuun, myös yläasteen oppilaat. Musiikki soi ja tunnelma on korkealla.” Tunnelmaa voisi ehkä verrata 1960-luvun hurjiin sillivuosiin, jolloin islantilaiset ammensivat merestä loputtomasti meren hopeaa. Sandra Dögg kertoo, että makrilli vain perataan ja pakastetaan kokonaisena lähinnä Etelä-Euroopan markkinoille. Vuonna 2012 Islannissa pyydettiin runsaat 152 tuhatta tonnia makrillia, kun määrä vuonna 2006 oli vaivaiset 4200 tonnia. Saaliiden valtavasta kasvusta huolimatta makrillia ei löydä paikallisen kalakaupan tiskistä.
Sandra Dögg kertoo syövänsä kalaa muutaman kerran viikossa. ”Punakampela on lempikalani ja se on herkullisinta sitruunalla ja vakosipulilla marinoituna ja grillattuna. Sitä eksyy tosin vain ani harvoin tehtaalle tulevaan saaliiseen. Joskus mukaan sattuu merikrottia ja kissakalaa, ja ne menevät suoraan kotimaan markkinoille myyntiin. ”.
Sandra Dögg on tyytyväinen elämäänsä kotikylässään eikä hänellä ole aikomustakaan muuttaa muualle. ”Minulle elämä täällä on helpompaa kuin vaikkapa Reykjavikissa. Täällä osaan liikkua itsenäisesti ja kaikki tuntevat minut ja minä tunnen kylän jokaisen asukkaan äänestä.” Puolipäiväisen työnsä ohessa Sandra opiskelee etäopiskeluna terveydenhoitoalaa tavoitteenaan valmistua hierojaksi. ”Jossain vaiheessa joudun tietenkin muuttamaan Reykjavikiin ja suorittamaan käytännön opinnot siellä. Silti minusta tuntuu, että palaan takaisin Drangsnesiin. Täällä olisi työtila ja varmaan asiakkaitakin,” Sandra aprikoi. ”Ystäväni ja perheeni ovat täällä ja pidän rauhallisesta maalaiselämästä. En ole varma, että harrastaisin Reykjavikissa jotain, mihin täällä ei ole mahdollisuutta. Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole kiire minnekään muualle”, Sandra toteaa.