ILJA REPININ NÄYTTELY 

 

Teksti: Tuula Paasivirta

Kansainvälisen mestarin näyttely esittelee Ilja Repinin tunnetuimpia historiallisia maalauksia ja aikansa kulttuurivaikuttajien muotokuvia Ateneumin kokoelmaan kuuluvien teosten ohella. Nykyisen Ukrainan alueella syntynyt Repin oli oman aikakautensa kuuluisin venäläinen taidemaalari. Hänen ateljeekotinsa oli Suomen puolella Terijoen Kuokkalassa vuosina 1903–1930.
Näyttely on nähtävissä 29.8. saakka Ateneumissa. Siihen on rajoitetusti lippuja. Ainakin toukokuun puolenvälin tilanteen mukaan liput on varattava etukäteen. Tämä johtuu luonnollisesti koronasta. Lisäksi tarjolla on etäopastuksia ja luentoja etäyhteyspalvelu Teamsin kautta.
Pääset tutustumaan näytteillä olevien teosten seinäteksteihin Ateneumin verkkosivulla. Siellä on myös lyhyesti kuvattu Repinin mielenkiintoiset elämänvaiheet sotilaan pojasta kuuluisaksi taidemaalariksi, joka sai viimeisen leposijansa Terijoen Kuokkalan kodin puutarhassa.

Yli 300 muotokuvaa

Kansainvälisen mestarin näyttely esittelee Ilja Repinin tunnetuimpia historiallisia maalauksia ja aikansa kulttuurivaikuttajien muotokuvia. Repin (1844–1930) tunnetaan ennen muuta psykologisen ihmiskuvan ja venäläisen kansankuvauksen mestarina. Näyttelyssä nähdään Repinin tunnetuimpia, taiturimaisen yksityiskohtaisia maalauksia, kuten Pietarin Venäläisen taiteen museosta tulevat Volgan lautturit (1870–1873) ja Zaporogit kirjoittamassa pilkkakirjettä Turkin sulttaanille (1880–1891).
Näyttelyn lukuisissa muotokuvissa esiintyvät niin taiteilijan perheenjäsenet kuin ajan kulttuurivaikuttajatkin, muun muassa säveltäjä Modest Musorgski ja kirjailija Leo Tolstoi. Kaikkiaan Repin maalasi yli 300 muotokuvaa ja kuvasi paljon myös naispuolisia kulttuurielämän voimahahmoja.

Kirjailija Leo Tolstoi paljasjaloin (1901). Venäläisen taiteen museo. © Venäläisen taiteen museo, Pietari

Paljon teoksia ensimmäistä kertaa Suomessa

Ilja Repin on aikansa merkittävin venäläinen taiteilija, joka kuvasi teoksissaan maaorjuudesta 1860-luvulla vapautunutta Venäjän kansaa sekä aikansa älymystöä ja kansan suhdetta hallitsijoihin. Hän on vaikuttanut vahvasti suomalaistenkin käsitykseen venäläisyyden olemuksesta.
Näyttely on ensimmäinen Repinin koko uraa esittelevä katsaus Suomessa 2000-luvulla. Näyttelyssä on esillä yli 140 maalausta ja paperipohjaista teosta yli kuudenkymmenen vuoden ajalta. Suuri osa teoksista nähdään ensimmäistä kertaa Helsingissä.

Lautturit tekivät kuuluisaksi

Volgan lautturit on Ilja Repinin vuosina 1870–1873 tekemä maalaus. Maalaus kuvaa yhtätoista burlakkia vetämässä lauttaa Volgalla. Miehet kiskovat isokokoista laivaa ylävirtaan kuumassa säässä ja he ovat lähes luhistumassa taakkansa alle.
Lautturit on kuvattu muuten alistuneina, mutta yksi nuori vaalea-asuinen mies keskivaiheilla poikkeaa joukosta. Repin löysi maalauksen aiheen, kun hän nuorena matkusti eri puolilla Venäjää. Aihe perustuu hänen kohtaamiinsa todellisiin henkilöihin. Työläisten ongelmien kuvauksena maalaus sai kansainvälistä huomiota, ja se oli hänen läpimurtonsa taiteilijana ja herätti Venäjällä paljon huomioita.

Ikoneita ennen Golgataa

Nuoruudessaan Repin työskenteli ikonimaalarina. Sittemmin hän kiinnostui kristinuskoon liittyvistä aiheista 1890-luvun lopulla ja matkusti jopa Palestiinaan Uuden testamentin oletetuille tapahtumapaikoille. Vanhemmalla iällä hän liittyi takaisin ortodoksiseen kirkkoon ja palasi taiteessaan Jeesuksen kohtaloihin, niin kuin aina uudestaan retkahtava juoppo, kuten hän itse asian ilmaisi. Golgata on kuva-aiheeltaan epätavallinen tulkinta ylösnousemuksen aamusta. Maalaus päätyi helsinkiläisen taidekauppiaan välittämänä Norjaan, josta se lahjoitettiin myöhemmin Yhdysvaltoihin Princetonin yliopiston museoon. Etäluennoitsija, intendentti Timo Huusko kertoi, että venäläiset taidemuseot ovat kiinnostuneita näkemään tämän teoksen. Ne eivät ole sitä nähneet, koska teosta ei saada venäjälle.
Repinin Golgata tarjoaa jyrkästi epätavanomaisen tulkinnan tutusta aiheesta, muuta vastaavaa tulkintaa ei Huuskon mukaan tavata maailmalla.
– Taulu on jopa brutaali. Se on ristiinnaulitseminen ilman Kristusta, jonka ruumis on jo poistettu jättäen ammottavan tyhjyyden maalauksen keskelle, ympärillä kaksi muuta ristiinnaulittua. Kristuksen poissaolon synnyttämää tyhjyyden tunnetta torjuu valopiste, mikä näyttää olevan hänen hautansa taustalla kaupungin muurin ulkopuolella, Huusko kertoo.

Repin Kuokkalassa

Repin asui Karjalan kannaksen Kuokkalassa (nyk. Repino) vuodesta 1903 kuolemaansa 1930 asti. Repiniä houkuteltiin tuloksetta palaamaan Neuvosto-Venäjälle, kun alue liitettiin Suomeen 1918. Kuokkalan huvilassa toteutettiin paljolti Repinin toisen vaimon Natalia Nordmannin aloitteesta uudenaikaista elämää kasvisruokavalioineen. Se ihmetytti tuon ajan venäläisiä.
Terijoki oli suomalaisten suosima kesänviettopaikka, jossa erityisesti eri alojen taiteilijat viihtyivät. Penatyn, Kuokkalan huvilan keskiviikkoiset vastaanotot toivat paikalle venäläisiä emigrantteja ja myös Repinille tuttuja suomalaisia taiteilijoita.

Ateneumin jälkeen Pariisiin

Näyttelyn toteuttavat Ateneumin taidemuseo ja Petit Palais, Musée des Beaux-Arts de la Ville de Paris/Paris Musées yhteistyössä Tretjakovin gallerian ja Venäläisen taiteen museon kanssa. Ateneumin näyttelyn kuraattori on intendentti Timo Huusko. Ateneumin jälkeen näyttely on esillä Pariisin Petit Palais’sa.
Näyttelyn yhteydessä julkaistaan runsaasti kuvitettu ja asiantuntijoiden artikkeleista koostuva näyttelyluettelo suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Julkaisun toimittaa amanuenssi Anne-Maria Pennonen

Lippujen hankinta ja aukioloajat

Museovierailun ajankohta valitaan lippua ostaessa. Lippu on voimassa ainoastaan valittuna päivänä ja sisääntuloaikana. Näet vapaana olevat aloitusajat valittuasi päivän verkossa olevasta kalenterista. Vierailun kestoa ei ole rajoitettu. Museossa edellytetään kasvomaskin käyttöä.
Lipun voi ostaa myös Lippu.fi:stä ja Stockmannilta.

———————————————————

ITE-TAIDE KESÄLLÄ 2021

Menovinkkejä ITE-taiteen kesätapahtumiin ja kohteisiin kesällä 2021

Kesä 2021 tarjoaa runsaan kattauksen omintakeista ITE-taidetta kotimaan matkailijoille ympäri Suomen. Pienten paikkakuntien näyttelyissä välttyy ruuhkilta, ja ulkoilmassa voi tutustua kiehtoviin teosympäristöihin turvallisin etäisyyksin. ITE-taiteen kartoittaminen ja esiin nosto kaksi vuosikymmentä sitten alkoi Maaseudun Sivistysliiton toimintana ja jatkuu edelleen.

Länsi-Suomessa Kauhajoella sijaitseva Alpon savanni on täynnä upeita Alpo Koivumäen tekemiä eläinveistoksia. Kuva: Veli Granö

Kouvolassa, Vekaranjärven varuskunnan lähellä sijaitsee Ensio Tuppuraisen Jätkän Taulutalo. Pihapiirissä ja talossa sijaitsee valtava määrä veistoksia, maalauksia ja protestikylttejä. Kuva: Veli Granö

Vuoden 2021 ITE-taiteilijan Jori Tapio Kalliolan näyttely Tuonelan kurkistuksia – taivaalle pidetään Sepän talossa Raumalla kesäkuussa. Taiteilija itse työskentelee näyttelypaikalla residenssitaiteilijana. Kuva: Veli Granö

Ihmeiden ILO!TALO -näyttely Ilomatsissa heinä-elokuussa on viidentoista ITE-taiteilijan yhteisnäyttely. Mukana myös värikkäistä ja runsaista teoksistaan tunnettu Anna Wildrose.

PARKANO
ITE-kesäkaupunki Parkano esittelee ITE-taidetta kaduillaan ja puistoissaan jo kymmenettä kertaa Arto Tuomisen kuratoimassa ITE-Xeen -näyttelyssä. Näyttely kestää kesäkuun alusta elokuun loppuun. Jo toukokuussa saadaan ennakkomaistiaisina August Eskelisen moottorisahaveiston näytökset.

NÄYTTELY: ITE-Xeen
1.6.–31.8.2021
Moottorisahaveiston virtuoosi August Eskelinen veistää eläimiä 14.5. Parkanon torilla ja 15.5. Parkanon metsämuseolla.

KOKKOLA
ITE-museossa Kokkolassa kesäkuusta pitkälle syksyyn kestävä Veikko Halmetojan kuratoima ITE pilvessä -näyttely, jossa nähdään niin koulutettuja kuin itseoppineita taiteilijoita.

NÄYTTELY: ITE pilvessä
3.6.–10.10.2021
ITE-museo/K.H.Renlundin museo
Pitkänsillankatu 28, Kokkola

ILOMANTSI
Heinä-elokuussa Ilomatsin kansallistalossa järjestetään viidentoista ITE-taiteilijan yhteisnäyttely Ihmeiden ILO!TALO, jonka on koonnut Vuoden 2020 ITE-taiteilijana toiminut Paula Huhtanen.

NÄYTTELY: Ihmeiden ILO!TALO
1.7.–15.8.2021, avoinna ti–su klo 11–17
Kansallistalo, Yhtiöntie 8, Ilomantsi

KARHUFESTIVAALI 2021 – TEEMANA KARHU JA PENTU
Suomen suurin moottorisahaveiston kilpailu, jota tänä vuonna täydentää edellisvuosien voittajien näytöspäivä Mestarit Mantsissa 12.8.
12.–15.8.2021
Veistospuisto Tuhannen karhun maa Ilomantsin kuntakeskuksessa on auki koko kesän ajan.

TOHMAJÄRVI
Pentti Väistön debyyttinäyttely
20.6.–15.8.2021, avoinna päivittäin klo 11–19 (kahvilan aukioloaikoina)
Kahvila Meijän Kammari, museoalue, Kirkkotie 14, Tohmajärvi

RAUMA
Vuoden 2021 ITE-taiteilijan Jori Tapio Kalliolan näyttelyssä Tuonelan kurkistuksia – taivaalle pyrkimisiä on sekä taiteilijan varhempaa että aivan uutta tuotantoa. Veli Granön kuratoima näyttely pidetään Sepän talossa Raumalla. Taiteilija itse työskentelee näyttelypaikalla residenssitaiteilijana. Näyttely kuuluu Maaseudun Sivistysliiton ITE Satakunnassa -hankkeeseen.

NÄYTTELY: Tuonelan kurkistuksia – taivaalle pyrkimisiä
Vuoden ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola
30.5.–20.6.2021, avoinna arkisin 12–18, la–su 12–15
Sepän talo, Alfredinkatu 3, Rauma

ITE-TEOSYMPÄRISTÖT

Teosympäristö voi olla galleriamainen kokonaisuus, museo, patsaspuisto, pihataidekohde, arkkitehtoninen luomus ja joissain tapauksissa koko asuinpaikan kattava elämäntapaympäristö. Teosten esityspaikka ei yleensä sijaitse taidemaailman tyypillisillä esityspaikoilla, vaan taiteilijan omassa elinympäristössä. Koronakesä 2020 houkutteli aikaisempaa enemmän kotimaan matkailijoita tutustumaan teosympäristöihin. Moni ITE-taiteilija sai pihapiiriinsä vieraita enemmän kuin koskaan. Alla esimerkkejä ITE-taideympäristöistä ympäri Suomen.

LÄNSI-SUOMI
Kauhajoella upeiden eläinveistosten Alpon Savanni
Vaasan Asevelikylässä Edvininpolku tarjoaa luontoa ja taidetta
Lappajärveltä mystinen miljöö Ateljee Tapio Autio
Rauman Kodisjoella Taidekoti Ylén tarjoaa herkistävää nostalgiaa
Pyhärannassa Arja Alhorannan komea hirvipuisto näkyy tielle saakka

ITÄISESSÄ SUOMESSA
Parikkalassa Veijo Rönkkösen yli 500 patsaan ja loistavan kukkatarhan Parikkalan Patsaspuisto
Savonlinnassa hautausmailla ja kaupungilla Marko Ruuskasen taidelinnunpönttöjä
Kouvolassa Vekaranjärven varuskunnan lähellä Ensio Tuppuraisen Jätkän taulutalon pihapiiri

HÄMEESSÄ
Lahden Radiomäellä Johannes Ivakon jo sammaloituva eläintarha
Heinolassa Dorkin puistossa on edelleen Vesa Väänäsen veistoksia nähtävillä
Padasjoella maalausten täyttämä Enni Idin taiteilijakoti
Hauholla on Hauho-seuran esinemuseossa kansantaiteilija, ruotusotamies Korlerin vuonna 1772 Hauhon kirkkoon tekemät seinämaalaukset.

KESKI-SUOMESSA
Saarijärvellä Matti Rutasen Maapallopatsas

UUDELLAMAALLA
Kirkkonummella ITE-taiteen klassikkokohde Elis Sinistön Villa Mehu

LISÄTIETOJA:

Uusimpia taiteilijalöytöjä ja vierailtavissa olevia kohteita voi seurata kolmen käynnissä olevan ITE-kartoitushankkeen Facebook-sivuilta: ITE Satakunnassa, ITE Hämeessä ja ITE Savossa.

Moni ITE-taiteilija toteuttaa yksityisesti kesänäyttelyitä, tapahtumia ja esittelyjä. Tietoa näyttelyistä ja ITE-teosympäristöistä löytyy Maaseudun Sivistysliiton kotisivulta osoitteesta msl.fi/itetaide

ITE-teosympäristöjä on löydettävissä myös GoogleMapsista hakusanalla ITE taidekohde.

Tapahtumatietojen päivityksiä voi seurata ITEnet-sivun tapahtumakalenterista osoitteessa itenet.fi

Koronatilanteen vuoksi ennen vierailuja on hyvä tarkistaa netistä tiedot mahdollisista aikataulumuutoksista tai vierailurajoituksista.

 

VUODEN 2021 ITE-TAITEILIJA

 hankolainen Jori Tapio Kalliola

Maaseudun Sivistysliitto on valinnut Vuoden 2021 ITE-taiteilijaksi Jori Tapio Kalliolan. Kalliola on raumalaissyntyinen, Hangossa asuva itseoppinut taiteentekijä ja muusikko.

Raumalaislähtöisen Kalliolan omaperäiset teokset ovat eräänlaisia puupääukkojen esittämiä teatraalisia kohtauksia. Ärhäkän näköisiin puupäähahmoihinsa Kalliola käyttää muiden hylkäämiä materiaaleja. Veistoksista löytyy muun muassa hirrenpätkiä, purettujen rautateiden osia ja metalliromua.

Maaseudun Sivistysliiton valitsema Vuoden 2021 ITE-taiteilija on Jori Tapio Kalliola. Kuva: Veli Granö, MSL-arkisto. Koonnut: Pipsa Sinkko-Westerholm.

Taiteessaan Jori Tapio Kalliola kommentoi ajankohtaista maailman- ja elämänmenoa. Maalitauluina ovat yhteiskunnan, politiikan, uskonnon ja talouden valtarakenteet, ahneus ja vallan tavoittelu. Jo lapsuudessaan taiteilija sanoo kokeneensa syvää turhautumista tilanteissa, jotka koki epäoikeudenmukaisiksi.
Nyt veistosten puupääkansa huutaa julki ja protestoi noita vääryyksiä.
”Taiteessa ei kukaan määräile mitään”, Kalliola toteaa.

Jori Tapio Kalliola on maalannut nuoruudestaan saakka tauluja, mutta sitten mielenkiinnon valloittivat jääkiekko ja musiikki. Bändihommat veivät mukanaan vuosiksi maailmalle. Kalliola on tullut tunnetuksi muusikkona ja eri yhtyeiden keulakuvana. Edelleenkin hän toimii Jori Otsa & Mah’Orkka -yhtyeen solistina.
Taidekoulutukseen Kalliola ei ole koskaan hakeutunut. Myös muusikkona, laulajana ja tekstintekijänä hän on itseoppinut. Kalliola työskenteli Helsingissä puistojen hoidon parissa, kunnes vuonna 2014 muutti perheineen Hankoon. Siellä ilmaisun muodoksi löytyi veistäminen. Se tempaisi mukaansa niin, että nykyisin veistoksia syntyy lähes päivittäin. Puuveistoksia ja reliefejä löytyy työhuoneen täydeltä.

Kalliolan teokset edustavat reipasta ITE-henkeä, jossa ei häpeillä eikä tehdä esteettisiä kompromisseja. Jos joskus rynnitään groteskin puolelle, se on perusteltua: maailma voi olla tällainenkin, ei aina kaunis katsoa ja ymmärtää.
Rakastettuna muusikkona Jori Tapio Kalliola tietää, että jos välillä rokataan rajummin, on esityksessä oltava myös herkempiä suvantoja. Niin tekee myös hänen ”puupääukkobändinsä”. Heidän kamppailussaan on myös huumorinsa, eikä hiljentyminen suurten kysymysten ääreen ole sekään niille vierasta.
Jokin aika sitten Kalliola suunnitteli kaikkien teostensa polttamista suuressa roviossa. Ajatuksena oli julistaa, että tätä taidetta ei tehdä myyntiä varten, vaan sillä on muita tarkoituksia. Ehkä myös taustalla oli turhautumista siihen, ettei maailma osoittanut kiinnostusta.

Jori Tapio Kalliola tekee veistoksiaan lähes päivittäin työhuoneellaan Hangossa. Kuva: Veli Granö, MSL-arkisto.

Jori Tapio Kalliola ottaa taiteellaan kantaa maailman menoon. Ärhäkän näköisiin puupäähahmoihinsa hän käyttää muiden hylkäämiä materiaaleja, kuten rakennusten purkujätteitä. Kuva: Veli Granö, MSL-arkisto

Jori Tapio Kalliolan ilmaisussa veistoksiin ja reliefeihin yhdistyy maalauksellisuus. Teoksissa on usein myös tekstiä. Kuva: Veli Granö, MSL-arkisto

Vuoden ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliolan näyttelyitä kesällä 2021:
– 1.–20.6.2021 Tuonelan kurkistuksia – taivaalle pyrkimisiä -näyttely Kalliolan syntymäkaupungissa Raumalla, Sepän Talossa. Näyttelyn ajan Kalliola työskentelee RaumArsin residenssitaiteilijana Sepän talossa ja on yleisön tavattavissa. Esille tulee Jori Tapio Kalliolan varhaisempaa tuotantoa sekä aivan uusia, näyttelyyn tehtyjä teoksia. Näyttelyn yhteydessä julkistetaan satakuntalaista ITE-taidetta esittelevä kirja, jossa Kalliola on mukana.
– 1.7.–15.8.2021 Ihmeiden ILO!TALO -yhteisnäyttely Ilomantsin Kansallistalossa. Mukana kaikkiaan 15 ITE-taiteilijan teoksia. Näyttelyn järjestää Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys.
– 20.–22.8. Kalliola toteuttaa kotikaupungissaan Hangossa näyttelyn kansainväliseen Le Petit Festival -tapahtumaan. Monitaiteellisen festivaalin ohjelmassa on musiikkia, teatteria, tanssia ja kuvataidetta.

LISÄTIETOJA:

Jori Tapio Kalliolan teoksista kuvia taiteilijan Instagram-tilillä sekä Facebook-profiilin Duuneja-albumissa
Tietoa ITE-taiteesta: itenet.fi

————————————————-

KINKE SKANNAA RAKKAUDESTA KIRJOIHIN

Teksti: Tanja Rantalainen

Kirsti ”Kinke” Rosendahl (s. 1956) on skannannut näkövammaisten käyttöön yli 1200 julkaisua. Suurin osa on kirjoja, mutta on joukossa sellaisia lehtiäkin, joita ei muussa muodossa ole näkövammaisten saatavilla. Kajastuksen edeltäjän ja alkukohdan, Varjojen mailta -lehden ensimmäisen vuosikerran skannaustyö ehti odottaa pari vuotta, mutta korona-aikaan sekin tuli tehtyä.

Historiallisesti merkittävä ja näkövammaisyhteisölle tärkeä urakka oli Kinken mukaan kaikista hänen skannaustöistään vaivalloisin.

-Kirjan tai lehden skannaaminen automaattiskannerilla on vasta varsinaisen työn alku, se helpoin ja tylsin homma. Seison skannerin vieressä ja käännän sivuja. Kuuntelen jotain samalla. Skanneri skannaa kolmen sekuntin välein. Jos en ehdi ajoissa, annan yhden tyhjän sivun pyörähtää väliin, Kinke kuvaa.

Suurin työ on tekstin lukeminen ja käsittely. Jokaisen skannaamansa kirjan tai lehden Kinke on lukenut välimerkin tarkkuudella. Varjojen mailta -lehden vuoden 1931 numerot olivat vanhoja ja haalistuneita, sivuja oli irti, palstat erikokoisia ja mainoksia siellä täällä. Runo alkoi jostakin kohdasta, mutta jatkuikin aivan toisaalla. Kinken skannaustyö oli käsityötä, tekstien maalaamista ja siirtämistä ja puuttuvien osien etsimistä. Ruotsinkielisen osuuden hän jätti tekemättä.

-Minun ruotsini ei taivu siihen, että pystyisin päättelemään, mikä on runon seuraava säe. Ruotsinkielinen materiaali kuvina tallessa, jos jotakuta kiinnostaa sellainen salapoliisintyö, Kinke markkinoi. Varjojen mailta -lehden nyyhkytarinat sokkoraukoista menevät nykylukijasta ehkä monessa kohtaa uskottavuuden yli ja ohitse, mutta ajankuvana ne ovat loputtoman kiehtovia. Kinke luki lehdistä erityisen mielellään näkövammaisyhdistysten vuosikatsauksia.

Varjojen mailta -lehden vuosikerta 1932 saattaa sekin ilmestyä Kinken skannaamana.

-Silloin voitte tosin ajatella, että nyt sillä raasulla ei ollut mitään muuta tekemistä, Kinke nauraa.

Kirjastot kiintopiste

-Olen kotoisin holistiperheestä, jossa aloitettiin aina uusi elämä uudessa osoitteessa. Laskin joskus, että 1,2 vuotta samassa paikassa oli lapsuuden perheessä ennätys. Kun muutin Helsingin Näkinpuistoon vuonna 1986 päätin, että vähään aikaan en ryhdy muuttopuuhiin ja Näkinpuistossa olen asunut siitä asti, Kinke kertoo.

Kinke syntyi sokeana. Ehkä syynä oli äidin raskausaikana sairastama vihurirokko, sitä ei varmasti tiedetä. Pisimpään perhe viihtyi Oulussa, josta Kinke sanoo olevansa kotoisin. Kotona ei ollut paljon kirjoja, mutta pikkusiskon kanssa käytiin usein kirjastossa. Lempikirjailijan kohdalla Kinke epäröi, mutta sanoo sitten, että A. A. Milne. Pikkusisko, joka on edelleen läheinen, luki Milneä aikanaan Kinkelle ensimmäistä kertaa.

-Nalle Puh rakentaa talon -kirjasta löydän aina uutta. Se on niin liikuttava ja sympaattinen, eivätkä hahmot ole yksioikoisia, Kinke sanoo. Kirja on hänestä jo esineenä sellainen, ettei sitä voi laittaa roskiin. Kinken haaveena on aina ollut, että hän saisi asua kirjastossa, kirjojen keskellä.

Moukan tuuria

Kirjahullun suuntautuminen tietotekniikkaan oli Kinken mukaan moukan tuuria. 5-vuotiaana kotoa sokeainkoulun esiopetusryhmään lähtenyt Kinke kävi sokkolan jälkeen tavallisen keskikoulun. Viidennellä luokalla oli ammatinvalinnanohjausta.

-Ammattivalinnanohjaajalla ei ollut mitään tietoa näkövammaisten ammateista. Luulen, että hän kuvitteli, että tietotekniikka on semmoista reikäkorttien kirjoittamista ja suositteli siksi minule sitä, Kinke muistelee. Näkövammaisten ammattikoulussa Kinke kävi ensin yleislinjan ja sitten atk-linjan. Hän huomasi pitävänsä siitä, että sai miettiä ja rakentaa. Kinke oli päätynyt oikealle alalle aika lailla vahingossa.

-Valmistuin 1978, kun oli lama. Ilman työkokemusta näkövammaisella ei ollut kummoisiakaan mahdollisuuksia työllistyä. Hain töitä kaksi vuotta. Atk-opettajani Lehtisen Heikki oli luvannut, että voin käydä koululla tekemässä tehtäviä ja kävin silloin tällöin Leppävaarassa näkövammaisten ammattikoululla. Kerran Heikki sitten kysyi, olenko hakenut sitä Nesteen paikkaa, Kinke kertoo.

Kinke ei ollut, mutta Heikki laittoi hakemaan. Pian Kirsti palkattiin atk-ohjelmoijaksi ja myöhemmin hän työskenteli Nesteellä järjestelmäasiantuntijana. Kinke vastasi henkilöstön ja palkkahallinnon sovelluksista, vaikka kertoo, että siihen aikaan kaikki tekivät konttorilla kaikkea.

-Eläkkeelle jäin vuonna 2002, kun meno oli mennyt aina vain hullummaksi. Euroihin siirtymisestä selvittiin, mutta työtahti ei rauhoittunut yhtään. Aikataulut olivat aina joidenkin muiden tekemiä, kuin niiden, joiden työt piti toteuttaa. Yöunet alkoivat mennä, Kinke kertoo.

Kinke totesi silloin, ettei kukaan kiitä, jos pilaa terveytensä, jäi pois työelämästä, eikä ole katunut kertaakaan. Yksinhuoltajaäidillä on riittänyt kolmen tyttären, kirjojen ja opaskoirien kanssa tekemistä.

Vasikka kevätlaitumella

Eläkkeelle jäämisen aikoihin Kinken piti hankkia uusi tietokone ja hän tuli ostaneeksi sen kylkeen skannerin. Kolmesta tyttärestä keskimmäinen keräsi Agatha Christien kirjoja ja Kinke pyysi, että tytär antaisi hänelle skannattavaksi sellaisen, jota ei löydy näkövammaisten kirjasto Celiasta.

-Olin kuin vasikka kevätlaitumella, kun löysin Celian ulkopuoliset kirjat. Se, että pääsin tutkimaan pääkaupunkiseudun kirjastoverkko Helmetin koko valikoiman ja käymään läpi divareita laajensi reviirin ihan sfääreihin. Yhteen aikaan menin aina kylässä ensimmäiseksi ihmisten kirjahyllylle. Celiassa on ihan hyvät valikoimat, mutta tuntui ihmeelliseltä, että sai valita kaikki kirjat ihan itse, Kinke kertoo.

Samaan aikaan, kun Kinke oli aloittanut skannaamaan kirjoja itselleen, Näkövammaisten liiton Tiedonhallintapalvelu aloitti a-kirjaprojektin. A-kirja tarkoittaa asiakkaan tuottamaa kirjaa erotuksena e-kirjoista, joita myös oli alkanut ilmestyä. Kinke sai projektin tunnukset ja alkoi vuonna 2002 siirtää skannaamiaan kirjoja alustalle, jossa ne olivat näkövammaisten vapaasti käytettävissä.

-Minulla oli useampi kirja odottamassa projektia, jonka en tiennyt olevan olemassakaan. On ihmisillä hullumpiakin harrastuksia. Tällaista se kirjahulluus teettää, Kinke summaa.

VARJOJEN MAILTA

Lehteä mainostettiin sen toisessa numerossa näin:

Voitte allaolevalla kupongilla tilata tämän lehden joka tänä vuonna ilmestyy kymmenenä numerona, mainittakoon että marraskuulla ilmestyy erikoinen juhlajulkaisu sokeain päivän johdosta. Samoin joulunumeromme tulee olemaan hyvin runsassisältöinen. Tilaushinta täksi vuodeksi on 28:– mk. mutta Te saatte maksaa sen sitten kun Teille sopii, lehden lähetämme heti: Varjojen Mailta, toimitus, Helsinki, Pengerkatu 11. B. 34.

Ja sitten runo:

YLÖS YÖSTÄ

Pois poluilta synkän yön ja teiltä varjojen vallan mun tahtoni tahtois ponnahtaa ja murskata elämän hallan. Olen kulkenut kuilujen jyrkänteet ja kalmiston kylmät rannat, minä tunnen tuiskut, myrskysäät, siksi, mieleni, kauvas kannat.

Minä kylvän kylvöä kentille jään, valopylväitä pystyyn nostan. Minä kohtalon kovan pirstaks’ lyön ja valon vallalla kostan. Ovet auki mä tahtoisin onnelaan ja luojani tahtoa taivaan, ja lempeä varjojen maailmaan valon lapsilta kaihoten kaipaan.

A. Karvonen.

—————————————————-

Jussi Lehtonen, vuoden ääninäyttelijä

Teksti Eija-Liisa Markkula

Tärkeiden tapahtumien juhlistaminen on pandemiarajoitusten takia jouduttu tänä keväänä joko kokonaan peruuttamaan tai siirtämään hamaan tulevaisuuteen. Näin kävi myös Sokeain kuunnelmapalkinnon kanssa; voittaneesta kuunnelmasta ja Vuoden ääninäyttelijän valinnasta tiedotettiin, juhliminen jäi syksyyn… Voittoisa kuunnelma on Elina Hirvosen samannimiseen romaaniin pohjautuva kaksiosainen Punainen myrsky, Vuoden ääninäyttelijäksi julistettiin Jussi Lehtonen. Haastattelin häntä puhelimitse – ensimmäisellä kerralla hän oli studiossa ja toisella ”Karkkilan takana olevalla mökillään”. Korona rassaa meitä kaikkia, niinpä Jussikin totesi, ettei hän näinä aikoina mielellään edes mene Helsinkiin, joka tyhjine katuineen on kuin jokin ahdistava aavekaupunki.

Punainen myrsky on kirjanmittainen irakilaisen Habibin monologi, kehityskertomus, jossa pakolaiseksi ajautuva poika kasvaa varhaislapsuudesta aikuisuuteen. Se on kertomus integraatiosta, tai oikeastaan sen todellisesta mahdottomuudesta. Se on myös kertomus pojan äidistä. Kuunnelmassa tämä kaikki tuodaan julki siten, että päähenkilö puhuu ikään kuin suuren liikkuvan äänikollaasin kulkiessa hänen ohitseen ja lävitseen. Päällekkäiset äänimaailmat on työstetty suurenmoiseksi ajan ja paikan aitouden toteutumaksi. Tuntui uskomattomalta, kun Jussi Lehtonen kertoi, että hänen osuutensa tehtiin studiossa vain ohjaaja Soila Valkaman ja äänisuunnittelija Anders Vikstenin läsnä ollessa. Kuunnelman äänimaailma luotiin Jussin osuuden valmistuttua. Valmis kuunnelma on vaikuttavuudessaan ainutlaatuinen.

Jussi Lehtonen (s. 1974) on kuulunut Kansallisteatterin vakinaiseen näyttelijäkuntaan jo lähes 20 vuotta. Hänen aloitteestaan sinne on perustettu Kiertuenäyttämö, jossa hän on taiteellinen suunnittelija, toisena työntekijänä on tuottaja, ja lisäksi mukana on Kansallisteatterin kiinnitettyjä taiteilijoita ja freelance-näyttelijöitä. Kiertuenäyttämö vierailee hoitolaitoksissa, vankiloissa, vammaisten asumisyksiköissä ja yleensäkin sellaisten marginalisoituneiden ihmisryhmien keskuudessa, jotka eivät itse voi lähteä teatteriin. Kansallisteatteri subventoi näitä vierailuja omista taloudellisista resursseistaan. Toisaalta ryhmä tekee Kansallisteatterin näyttämöille dokumenttiteatteria. Näytöksissä on tuotu esille esimerkiksi vapautuneiden vankien yhteiskuntaan sopeutumisen ongelmia ja pakolaisten kotoutumisvaikeuksia. Näissä esityksissä on aina näyttelijöinä mukana sisällössä käsiteltäviä asioita kokeneita ihmisiä. Tuomalla heidän asiansa valtakunnalliselle päänäyttämölle heidät tuodaan myös yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Mutta nyt Kansallisteatterin ovet ovat suljettuina. Tällä kaudella Kiertuenäyttämön tuottamana sai ensi-iltansa näytelmä nimeltä Undocumented Love, mutta esityskausi katkesi kesken. Sen esittämisestä Hollannissa, Norjassa ja Tanskassa oli jo ehditty sopia. Jatko on auki. Yhtä epävarmaa on toisenkin Jussi Lehtosen ohjaaman produktion suhteen: Jussi kertoi, että he ovat harjoitelleet jo kaksi vuotta Lehman-trilogia -näytelmää Espoon kaupunginteatteriin, mutta pandemia-rajoitukset sulkivat teatterin kolmea päivää ennen ensi-iltaa. Samoin saattaa käydä näytelmän Tampereen Työväenteatteriin syksyksi sovitun ensi-illan kanssa.

Jussi Lehtonen tuli kuuluisaksi v. 2006 uraauurtavista vierailuistaan vankiloihin ja hoitolaitoksiin. Hän itse toteaa tuosta ajasta: ”Siihen aikaan taideinstituutiot eivät olleet juurikaan sekaantuneet muihin maailmoihin, esim. sosiaalitoimen yksiköihin – taideinstituutio oli taideinstituutio, ja siellä pelattiin taiteen säännöillä”. Hän esitti Shakespearen sonetteja ja jo silloin uskoi vahvasti siihen, että laitoksiin suljetuilla ihmisillä on suuri taiteen kokemisen tarve, elähtymisen tarve. Jussin mielestä taidelaitosten velvollisuus on vastata heidän tarpeisiinsa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon pohjalta. Hänelle oli tärkeää havainnoida erilaisten yleisöjen vaikutusta esiintyjään. Vierailujen anti oli niin mielenkiintoista, että siitä vähitellen kehkeytyi Jussille oma tutkimusala. Hän valmistui taiteen maisteriksi ja v. 2015 väitteli taiteen tohtoriksi aiheenaan ”Elämäntunto – näyttelijä kohtaa hoitolaitosyleisön”.

Jussi Lehtonen on opettanut maisterivaiheen opiskelijoita oman käytännönläheisen metodinsa mukaisesti. Hän on lähettänyt pienen opiskelijaryhmän – tämän valmistettua ensin oman lyhyen esityksensä – viiteen erilaiseen asumisyksikköön esiintymään eristyksissä eläville ihmisille. Opiskelijaryhmiä on ollut useita, ja näin on saatu laajaa havainto- ja vertailumateriaalia, kun on pyritty selvittämään, miten teatteritaiteen keinoin voitaisiin vaikuttaa yhteiskunnallisen tasa-arvon lisäämiseen. Jussi Lehtonen on post doc -tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa 5-vuotisessa ArtsEqual-hankkeessa, jossa tutkitaan minkä tahansa taidelajin mahdollisuuksia edistää tasa-arvoa.

Vaikuttavimman sysäyksen yhteiskunnallisen teatterin tekemiseen Jussi sai opiskeluaikanaan ollessaan vaihto-opiskelijana Liettuassa. Maa oli ollut itsenäinen vasta kymmenisen vuotta eivätkä Neuvostoliiton aikaiset pelot olleet vielä hälvenneet. Siellä tehtiin metaforista teatteria, joka oli saanut alkunsa jo neuvostovallan aikana. Siinä uskaltauduttiin teatterin kielellä puhumaan kiellettyinä olleista asioista ja peloista. Esittäminen oli hioutunut hienoksi ja taiteelliseksi. Jussi koki suurena elämyksenä sen, että saattoi olla maassa, jossa näin korkealaatuinen teatteri oli suuressa kansansuosiossa – lippuja jonotettiin. Hän näki, mitä tarkoittaa teatterin nälkä.

Edellä oleva vie meidät helposti Jussin taustaan liittyvistä kysymyksistä suurimpaan ja tärkeimpään: Mistä tuli into ja palo teatteriin? Hän olisi mitä ilmeisimmin menestynyt yhteiskuntatieteilijänä tai vaikkapa poliitikkona! Teatteri avautui hänelle Kuopion ilmaisutaitolukiossa. Siellä hän löysi oman väylänsä, kaikenlaisten tunteiden ilmaisemisen oikeutuksen. Ainekirjoitus oli hänen intohimonsa. Ilmaisutaidon tuntien ohella koulussa oli teatteripiiri, joka teki yhteistyötä Kuopion kaupunginteatterin kanssa siten, että ammattinäyttelijöitä oli ilmaisutaidon opettajina, ja oppilaat pääsivät mukaan esiintymään kaupunginteatterin näyttämöille.

Entä tulevaisuus koronan jälkeen tai sen jatkuessa? Alullaan on jo yhteistyöprojekti Etelä-Amerikkaan. Jussin on tarkoitus matkustaa Uruguayhin ja tehdä siellä vankilateatteria. Haastattelun kuluessa hän mainitsi, että olisi myös mielenkiintoista tehdä jokin projekti näkövammaisuuteen liittyen.

—————————————————–

Punainen myrsky voitti Sokeain kuunnelmapalkinnon 2019

Näkövammaisten Kulttuuripalvelun Sokeain kuunnelmaraati on palkinnut vuoden 2019 parhaana kotimaisena kuunnelmana Elina Hirvosen käsikirjoittaman ja Soila Valkaman dramatisoiman ja ohjaaman Punainen myrsky -kuunnelman. Sokeain kuunnelmapalkinto myönnettiin nyt 53. kerran. Kuunnelma on syvästi tunteisiin vetoava kuvaus lapsen elämästä Irakissa, diktatuurin varjossa vaiettujen perhesalaisuuksien keskellä. Se on myös tarina toivosta ja yhteisöllisyydestä, pakolaisuudesta ja aikuiseksi kasvamisesta. Loistava äänisuunnittelu vie kuulijan kotisohvalta toreille ja toffeekaduille. Punainen myrsky on tärkeä puheenvuoro pakolaisuudesta käytävässä keskustelussa.

KORONAN JA KARANTEENIN SELITYS

Korona? Karanteeni? Sanat ovat kaikkien huulilla kautta maailman mutta mistä ne juontavat juurensa? Tämä juttu yllättää!

Lue lisää

———————————————–

Hevoslauman suojissa

Teksti: Erja Tulasalo, kuvat: Country Quest Portugal

Samoilla hetkillä, kun Portugaliin julistetaan hätätila koronaviruksen vuoksi, saan Alcoutimista, Algarven koillisrajalla sijaitsevasta hevospaikasta myönteisen vastauksen majoitustiedusteluihini.

Käppyrärunkoinen tammi tarrautuu vuosisataisilla juurillaan yhä tiukemmin eteläportugalilaisen maan oranssinpunervaan kamaraan. Puun syvän vihreät lehdet suojaavat muutamaa lähelläni lepohetkeä viettävää hevosta kevätauringon kirkkailta ja yllättävän lämpimiltä säteiltä. Pääskysten ja muiden pikkulintujen kiihkeä sirpsitys sekoittuu hevosten rauhallisiin ulospuhaltelujen ääniin.

Haaveestani on vihdoin tullut totta; saan viettää hevosten lähellä päivästä toiseen suorittamisesta vapaata, kiireetöntä yhdessä olemisen aikaa. Mutta koskaan en olisi uskonut minkälaisissa olosuhteissa tuo lapsuudesta saakka kantamani haave lopulta vuosikymmenien jälkeen toteutuisi.

Lue lisää

————————————————

Nyt kaikki mukaan!

Laulun voimalla tästäkin selvitään

Teksti: Marianne Tenhami

Korona-aikana on Facebookin välityksellä järjestetty voimalaulajaisia. Kaikki halukkaat voivat osallistua livelähetyksiin vaikka omalta kotisohvalta. Voimalaulajaiset tuovat iloa ahdistavaan, pelottavaan korona-aikaan. Niitä on järjestetty Facebookin kautta livetapahtumina, joilla kullakin on oma vetäjänsä. Ennen livelähetystä vetäjä laittaa tapahtumaan osallistuville Facebookissa linkin laulujen sanoihin, jolloin ne voi tallentaa tietokoneelleen tai tulostaa itselleen valmiiksi. Sanat näkyvät myös livelähetyksen kommenteissa lähetyksen aikana. Jotkut vetäjät ovat laittaneet mukaan myös sointumerkinnät niin, että halukkaat pääsevät soittamaan laulamisen ohella.

Lue lisää

————————————————–

Avaimia Alastalon saliin

Teksti: Timo Kuoppala

Volter Kilven mainitseminen lisää aina vauhtia kirjallisuuspohdintoihin: – Eikös hän kirjoittanut sen viidenkymmenen sivun piipunvalintakohtauksen. – Minä kyllä yritin aloittaa Alastalon salissa, mutta sadan sivun jälkeen kyllästyin siihen jaaritteluun. Täytys varmaan joskus yrittää uudelleen. – Monethan sitä Kilpeä kehuvat ja leuhkivat lukeneensa paksut opukset moneen kertaan.

Lue lisää

————————————————

VUODEN PARHAAT LEHTIKUVAT 2019

Koonnut: Pipsa Sinkko-Westerholm

Kuvajournalismi 2019 -kilpailun voittajat julkistettiin 16.3.2020. Vuoden lehtikuvan otti Juha Metso ja vuoden kuvajournalisti -tittelin sai Touko Hujanen. Palkintoja ja kunniamainintoja jaettiin yhteensä kymmenessä sarjassa. Useimmat kuvat ovat julkaistu Helsingin Sanomissa.

Lue lisää

Kurt Wallanderin kotimaisemissa

Teksti: Janne Silas, kuvat: Valeriina Silas

Perheemme oli matkustellut asuntovaunun kanssa ympäri Eurooppaa yhdeksän viikkoa. Ajomatkojen aikana olimme kuunnelleet vaimoni Valeriinan kanssa Henning Mankellin Ystadiin sijoittuvia Kurt Wallander dekkareita. Takapenkillä matkustavia lapsiamme Alinaa ja Arttua eivät dekkarit juuri kiinnostaneet. Heinäkuun puolessa välissä olimme päätyneet Etelä-Ruotsin Skåneen, joten päätimme poiketa Ystadiin katsomaan Wallanderin kotikulmia.

Lue lisää

———————————————-

Hänen kuninkaallisella huvipurrellaan

Korona estää matkustamisen, mutta tälle matkalle ovat kaikki tervetulleita. Nyt pääsette mukaan Britannian kuninkaalliselle huvipurrelle. Laiva on museoitu, mutta entisaikojen kuninkaallinen loisto on edelleen aistittavissa. Kaikki on valmista, vain Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa puuttuu. Jopa kuningattaren Rolls-Royce on lähtövalmiina laivan lasiseinäisessä tallissa.

Lue lisää