Muistoja

Raimo ”Höyry” Häyrinen oli myös monen näkövammaisen tuttu!

Äskettäin edesmennyt selostajalegenda Raimo Häyrinen oli sangen tuttu mies näkövammaispiireissä. Hän pakinoi tässä lehdessä usean vuoden ajan ja oli juontajana näkövammaisten taiteilijoiden konserteissa. Paraurheilu oli niin ikään lähellä hänen sydäntään.

70-luvun jääkiekkopelejä on vaikea kuvitella ilman Raimo Häyrisen supernopeita selostuksia. Ääni seurasi kiekon lentoa ja selostaja ehti siinä sivussa myös kommentoida pelitilastoja ja kisan järjestelyjä.

Häyrisen selostuksista näkemätön tunnisti pelin rytmin ja intensiivisyyden. Leikkiähän urheilu on, mutta tosissaan se otetaan.

Tähtiselostajien aika taitaa olla ohi. Kilpailujen välittäminen katsojille ja kuuntelijoille on tiimityötä ja hyvä niin.

Mutta aikansa tähtiselostajat, Martti Jukola, Pekka Tiilikainen, Paavo Noponen ja Häyrisen Raimo ovat herättäneet innostuksen penkkiurheiluun monenmonessa suomalaisessa. Urheiluselostaja on sanataiteilija. Raimo Häyrinen, jos kuka oli juuri sellainen.

Hänellä ”suu kävi, kuin sivuleikkurin terä” ja juuri sitähän me häneltä odotimmekin.

Mikko Ojanen

Julkaisemme Raimo Höyry Häyrisen pakinan Kajastuksesta vuodelta 1978.

Lasten liikunta on iloa ja leikkiä

Teksti: Raimo Häyrinen

Eipä tarvitse pitkään katsella lasta huomatakseen, että liikkuminen on osa terveen lapsen vaistonvaraista tapaa elää. Ja lapsessahan moni inhimillinen ominaisuus on vielä aitona ja turmeltumattomana jäljellä.
Jo pieni vauva liikkuu, se kehittyy ja vahvistuu potkien, huitoen, kääntyillen, ryömien, kontaten ja vihdoin kävellen. Miten sitkeästi se ponnisteleekaan päästäkseen itse pystyyn ja miten hellittämättömästi yrittää uudelleen epäonnistumisiltaan lannistumatta. Ja millaista iloa liikkuminen lapselle tuottaa. Sitä katsoessa toivoo, että jokainen kunto- ja kilpaurheilijakin säilyttäisi jotakin lapsenmielestään.
Lapsi ei tarvitse liikunnanharrastukselleen suuriakaan aineellisia edellytyksiä, oikeastaan vain turvallisen paikan puuhilleen; leikkialueen, jossa voi juosta, hypätä ja kiivetä ennen muuta turvassa liikenteen vaaroilta.
On turhaa aikuisen yrittää miettiä mielessään lapsen liikunta- tai muitakaan leikkejä liian valmiiksi. Lapsen mielikuvitukselle pitää jäädä tilaa myös liikunnassa, ja luonto itse suo lasten touhuille parhaat puitteet. Mutta onko kukaan nähnyt lähiöissämme lasten leikkipaikkaa, joka olisi vaikkapa kallio muutamine puineen ja niiden keskelle asetettunne keinuineen ja hiekkalaatikoineen?
No, tietysti lapsi ainakin vähän isompana tarvitsee jo joitakin välineitäkin harrastaakseen liikuntaa, ja tarkoituksenmukaiset järkevät välineet helpottavat liikkumista niin, ettei hyvä kipinä pääse välillä sammumaan. Tarvitaan palloa ja hyppynarua, pulkkaa, kelkkaa, suksia, luistimia ja polkupyörää. Kaikkeen tuohon uppoaa vuosien mittaan pitkä penni.
On hyvin järkevää hankkia tiettyjä välineitä edullisemmin käytettyinä. Lasten on hyvä oppia, ettei vanhempien velvollisuus ole ostaa heille komeita kamppeita yli varojensa.
Nykyisin huippu-urheilu pyörii paljolti välinemarkkinoiden ympärillä. Voi vain toivoa, että yhteiset sankarimme, nuo lasset, vellut, juhat ja helenat, muistaisivat hirmuisen mahtinsa pikkukansan esikuvina ja tekisivät selväksi, että jostakin ihan muusta urheilussa on kyse kuin hienoisia ja kalliista välineistä.
Voivatpa liian hienot välineet muodostua lapselle suorastaan ahdistuksen aiheiksi: pit¬kän narinan jälkeen langetaan ostamaan jotakin tosi kallista, ja kun poika ei sitten pääsekään joukkueeseen, isä alkaa marmattaa kovalla työllä hankituista rahoistaan … Yhdestä asiasta ei kuitenkaan saisi tinkiä: pienen liikkujan turvallisuudesta. Esimerkiksi kunnon kypärän pitäisi kuulua jokaisen pyöräilevän tai luistelevan tytön ja pojan päähän.
Lapsen voi, mikäli innostusta näyttää riittävän, ohjata myös järjestetyn liikunnat piiriin urheiluseuroihin, jotka tarjoavat lapsillekin kaikkea mahdollista luistelusta painiin ja voimistelusta jääkiekkoon. Ja tietysti jokaisen lapsen on opittava uimaan – ellei kotirannassa niin sitten uimakoulussa. Urheiluseurassa lapsi ja nuori on hyvien jä hyödyllisten asioiden parissa – ja totta tämäkin: poissa monesta joutavasta ja vahingollisesta.
Urheiluseurojen asiantuntemus toivottavasti riittää pitämään lapset erillään sellaisista menetelmistä ja tavoitteenasetteluista jotka kuuluvat huippu-urheiluun vaan eivät lapsuuteen. Samaa toivoisi vanhemmilta! Omalle kunnianhimolle pitäisi kyllä keksiä muita purkautumisteitä kuin päteminen lapsen urheilusaavutusten kautta.

Raimo Häyrinen on tenavien mieleen: joitakin vuosia sitten näkövammaiset lapset äänestivät tämän kerkeäkilisen urheiluselostajan suurimmaksi suosikikseen mahtavalla ääntenenemmistöllä. Kajastus 1978.