Viljami Alaheikka

KÄSIKIRJOITTAMINEN ON PARHAIMMILLAAN LEIKKIÄ

Teksti: Marianne Tenhami

Yksi Salattujen elämien neljästä storylinereista Viljami Alaheikka vieraili Näkövammaisten Palvelu- ja Toimintakeskus Iiriksessä kertomassa käsikirjoittamisesta. Salattuja elämiäkin vierailulla sivuttiin.

Toukokuussa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu sai ensimmäistä kertaa yleisön pyynnöstä vierailijaksi käsikirjoittajan. Salatut elämät -päivittäissarjaa on voinut katsoa MTV3-kanavalla jo 23 vuoden ajan. Sarjan paristakymmenestä käsikirjoittajasta koostuvan tiimin storyliner Viljami Alaheikka tuli kertomaan niin käsikirjoittamisesta yleensä kuin Salattujen elämien käsikirjoittamisesta.
– Käsikirjoittajia mediassa on aika vähän esillä. On ammattikunnallemme hieno juttu, että saan olla täällä tänään, hän kiitteli.

Jalkapallo vaihtui käsikirjoittamiseen
Viljami on valmistunut Metropolia Ammattikorkeakoulun elokuvan ja television koulutusohjelmasta medionomiksi vuonna 2019. Hän on aina ollut kiinnostunut tarinoista, elämästä ja ihmisistä, mutta pienenä urheilu oli lähempänä miehen sydäntä: hän pelasi teini-ikään asti hyvinkin tavoitteellisesti jalkapalloa.
– Teini-iässä minua alkoivat kiinnostaa enemmän elokuvat ja televisiosarjat. Olin hyvä kirjoittamaan ja minulla oli vilkas mielikuvitus. Niinpä minulle alkoi hahmottua, että käsikirjoittaminen voisi olla minun juttuni, hän muistelee. Medionomin koulutukseen kuului harjoittelu. Teini-iässä Salkkareita katsonut Viljami pääsi harjoittelemaan sarjan käsikirjoittajatiimiin. Ammatillisestikin sarja tuntui hyvältä harjoittelupaikalta: siellä kun pääsee oikeasti kirjoittamaan. Hän läpäisi vaadittavan tarinatestin ja haastattelun, pääsi harjoittelemaan ja harjoittelun myötä töihin Salattujen elämien käsikirjoittajaksi.

Käsikirjoittamisella mies haluaa sanoa asioita tästä maailmasta tarinoiden kautta. Se on hänen mukaansa myös terapeuttista.
– Kun minulla oli ongelmia pelatessani jalkapalloa, voin purkaa niitä käsikirjoittamiseen, hän havainnollistaa. Ammattikäsikirjoittajana touhu vakavoituu, mutta siinäkin voi kirjoittaa tarinoita maailmasta ja ihmisistä.
– Parhaimmillaan käsikirjoittaminen on leikkiä: leikitään hiekkalaatikolla ja mietitään, että nyt toi hahmo vois tehdä tolleen ja mitä siitä seuraa, hän kertoo ja toteaa samaan hengenvetoon, että tämä on hiukan romantisoitu puoli käsikirjoittamisesta. Ei se aina näin hauskaa ole. Tarkemmin käsikirjoittamisesta, myös siitä raadollisemmasta puolesta voi lukea Viljamin opinnäytetyöstä Käsikirjoittaja osana kirjoitusryhmää: mistä muodostuvat käsikirjoittajan toimivat työrutiinit ryhmäkirjoittamisessa? Se löytyy osoitteesta
https://www.theseus.fi/handle/10024/264798

Käsikirjoittamista ryhmässä ja yksin
Opinnäytetyössä käsitellään muun muassa käsikirjoittamista ryhmässä ja yksin.
– Yksin kirjoittaessa on paljon enemmän valtaa ja vastuuta hyvässä ja pahassa. Suomessa elokuvia kirjoitetaan pääosin yksin, sarjoja yleisemmin ryhmässä. Yksin käsikirjoittaessa apuna ovat tuottajan ja ohjaajan kommentit, kun taas ryhmäkäsikirjoittamisessa näiden lisänä on ryhmän tuki. Vastuu ei koskaan kasaannu yhden henkilön harteille. Toisaalta päätöksiä tehtäessä on sopeuduttava ryhmän yhteisiin päätöksiin, hän selittää. Joskus käsikirjoittamisessa voi tulla niin sanottu writer’s block, valkoisen paperin kammo.
– Se on kyvyttömyyttä kirjoittaa, eikä tekstiä vain synny. Sinua pelottaa se paperi, etkä välttämättä saa edes yksinkertaista lausetta kirjoitettua, puhumattakaan mistään tarinasta, Viljami havainnollistaa.
– Syynä tähän voi olla, että luo itselleen liian kovat paineet ja odotukset: nyt pitäisi syntyä todella upeata tekstiä. Sitten menee niin lukkoon, ettei saa mitään kirjoitettua, hän pohtii. Tähän auttaa yksinkertaisesti kirjoittaminen.
– Voit kirjoittaa ihan mitä intuitio tuo mieleen, vaikka siansaksaa, Siinä syntyy mekaaninen reaktio: tekstiä syntyy ja huijaa omaa mieltään, että kyllähän minä pystyn kirjoittamaan. Ryhmäkäsikirjoittamisessa apuna ovat muut ryhmäläiset ja heidän tuki, Viljami evästää. Omaa työskentelyään voi muutenkin kehittää ja helpottaa löytämällä omat tapansa työskennellä: sopivat työajat ja -olosuhteet. Viljami kirjoittaa kotona. Hänelle parasta kirjoitusaikaa ovat aamupäivät.
– Aloitan kirjoittamisen kymmenen, yhdentoista aikaan. Päivässä jaksaa kirjoittaa noin kuusi tuntia, hän kertoo.

Mitä vain voi tapahtua
Lopputyössään Viljami kuvailee käsikirjoittamisen neljää vaihetta: havainto/ideointivaihe josta kaikki lähtee ja tarinan idea syntyy, konseptivaihe, jossa ideaa työstetään pidemmälle: kuka on tarinan päähenkilö, mikä on lähtöasetelma, mihin maailmaan tarina sijoittuu ja mikä on tarinan juoni. Konseptivaiheeseen sisältyvät henkilögalleriat, synopsis eli juonikuvaelma ja muoto. Kohtausluettelovaiheessa kirjoitetaan tarinaa kohtauksittain: kohtauksen pääsisältö jakso kerrallaan. Kohtausluetteloiden pohjalta syntyy käsikirjoitusvaihe, jossa käsikirjoituksesta kirjoitetaan useita versioita. Salatuissa elämissä käsikirjoitusprosessi on kolmiportainen. Koko tarina lähtee storyteamiltä, jossa on neljä storylineria, storyeditor ja pääkäsikirjoittaja.
– Ryhmässä suunnittelemme jaksot ja isot juonilinjat. Yhdessä jaksossa on pääsääntöisesti kolme eri juonilinjaa. Kussakin jaksossa on yleensä 17 kohtausta. Teemme viikoittain yhdessä kuuden jakson kohtausluettelot. Storyliner kirjoittaa yhden jakson viikossa tai hiukan enemmän. Storyeditorilla on samanlaisia tehtäviä, mutta lisäksi hän on pääkäsikirjoittajan oikea käsi. Pääkäsikirjoittaja hallinnoi koko prosessia. Hän editoi kirjoittamamme kohtausluettelot, jotka lähtevät dialogikäsikirjoittajille, jotka kirjoittavat kohtausluettelot varsinaiseen käsikirjoitusmuotoon. Tämän jälkeen käsikirjoitukset käyvät läpi vielä kommentointi- ja editointivaiheen, jolloin kirjoitusvastuu siirtyy scripteditoreille ja viimeisimpänä senior scripteditorille, joka kirjoittaa viimeisen käsikirjoitusversion, Viljami kuvailee. Hyvästä suunnittelusta huolimatta hahmoja voidaan joutua kirjoittamaan pois sarjasta nopeallakin aikataululla. Näin kävi Maija-Liisa Peuhun näyttelemälle Ulla Taalasmaalle ja Inkeri Mertasen näyttelemälle Dahlia Mustavaaralle koronan vallatessa maailman.

Viljami kertoo käsikirjoittamisen kultaisesta säännöstä Show, don’t tell. Käsikirjoittamisessa pitäisi pyrkiä näyttämään asioita eikä puhumaan niitä auki. Tämä ei ole kovin näkövammaisystävällistä. Näkövammaisten onneksi Salatuissa elämissä rikotaan tätä sääntöä.
– Salkkareissa asioita puhutaan aika paljon auki eikä näytetä. Siksi näkövammaisten on helppoa seurata sarjaa, hän toteaa. Käsikirjoittajan näkökulmasta Salkkareiden suosion salaisuus on hahmojen samaistuttavuus.
– He kamppailevat arkisten, kaikille jokseenkin tuttujen ongelmien kanssa ja heidän mukana voi myötäelää ongelmia. Hahmot ovat tulleet katsojille tutuiksi, koska tämä päivittäissarja on jatkunut pitkään. Sarjan pitkä jatkuminen mahdollistaa henkilöhahmoille isoja kehityskaaria, hän toteaa. Esimerkkinä Viljami mainitsee Esko Koveron näyttelemän Ismo Laitelan.
– Hän on varmasti 23 vuoden aikana kokenut paljon enemmän kuin tavallinen suomalainen ihminen ja elänyt 50 tavallisen suomalaisen ihmisen elämää. Ismon hahmoa on kivaa kirjoittaa selkeytensä vuoksi. Minun on helppoa kirjoittaa, miten Ismo reagoi johonkin asiaan. Joidenkin uudempien hahmojen kanssa joutuu paljon enemmän pohtimaan hahmon reagointia tiettyihin asioihin ja mitä hän jossain tilanteessa ajattelee, Viljami selittää. Hän mainitsee myös sarjan toimivat cliffhangerit eli juonikoukut, jotka pitävät katsojan otteessaan.
– Cliffhangerit ovat aivokemiaa. Kun jaksossa on tosi jännä loppu, ihmisen uteliaisuus herää. Dopamiinitasot nousevat ja mielihyvä on tyydytettävä. Niinpä katsoja jää innolla ja uteliaana odottamaan Salkkareiden seuraavan päivän jaksoa. Yksi Salkkareiden hienouksista on, että sarjassa voi tapahtua mitä vain. On hienoa voida yllättäää katsojat jollakin, mitä he eivät ole ehkä odottaneetkaan.