Teksti: Tanja Rantalainen
Vuoden 2018 kuunnelmasadosta Sokeain kuunnelmapalkinnon voittajaksi valikoitui Tuomas Kyrön käsikirjoittama ja Matti Ijäksen ohjaama Mielensäpahoittaja maailmalla -kuunnelmasarja. Vuoden ääninäyttelijä on Mielensäpahoittajan mielenliikkeitä tulkinnut Heikki Kinnunen.
Palkinnot julkistettiin iloisessa juhlassa Iiris-keskuksessa huhtikuussa.
Voittajasarjassa Mielensäpahoittaja joutuu aivan uudenlaisiin tilanteisiin, kun matka kuolemaa tekevän veljen luo Fuengirolaan mutkistuu tuhkapilven vuoksi. Heikki Kinnunen tulkitsee sekä humoristisesti että lämpimästi vanhan jääräpään ajattelua ja toimintaa. Emmi Sinisalon oivallisesti ilmentämä Rouva Insinööri oppii näkemään matkakumppanissaan myös hämmentyneen ja apua tarvitsevan ikämiehen. Kuunnelman musiikkia ja äänisuunnittelua raati piti erittäin onnistuneena.
Sokeain kuunnelmaraati valitsi toista kertaa myös Vuoden ääninäyttelijän. Perusteluissaan raati kuvaa, että Heikki Kinnusen puhutteleva ja herkkäilmeinen ääni herättää kuulijassaan tunteen kuin esitys olisi tarkoitettu vain hänelle henkilökohtaisesti. Roolihenkilön koko persoonan esille tuominen pelkästään puheilmaisun keinoin on mitä vaativinta näyttelijän työtä. Sokeain kuunnelmaraati haluaa Vuoden ääninäyttelijän valinnalla antaa sille tunnustusta ja korostaa ääninäyttelemisen merkitystä draamatyöskentelyn koko kirjossa.
Sarjan käsikirjoittaja Tuomas Kyrö kertoi arvostavansa Sokeain kuunnelmapalkintoa korkealle. Voittajien joukossa on historian saatossa ollut monia Kyrön ihailemia tekijöitä Pentti Saarikoskesta alkaen. Kuunnelman Kyrö kokee läheiseksi taidemuodoksi jo taustansa takia. Kirjailijan isä on aiemmin Radioteatterin johtajana toiminut dramaturgi Pekka Kyrö.
Sokeain kuunnelmapalkinto luovutettiin 52. kerran. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry:n alaisuudessa sokeista ja heikkonäköisistä kuunnelmanharrastajista koostuva raati on toiminut kaksi vuotta. Raadin puheenjohtajana toimii Mikko Ojanen ja sen muut jäsenet ovat Sanna Lehtonen, Satu Linna, Ari-Pekka Saarela, Marita Vainio ja Markku Yli-Pentilä.