Teksti: Tuula-Maria Ahonen
Tarinanmetsästäjät-ryhmä vieraili kymmenessä Suomen kaupungissa
ja teki lyhytelokuvia poikkeuksellisen paljon poikkeuksellisen lyhyessä ajassa.
Kesän tv-ohjelmissa löytyi kulttuurin ystäville harvinaisen vähän katsottavaa. Mutta sentään yksi lauantai-iltaisin, Tarinanmetsästäjät, jonka voi löytää edelleen Yle Areenasta. Näyttelijät lähtivät pyöräilemään eri kaupungeissa ja kehittivät improvisaatioita. Käsikirjoittajat uurastivat tältä pohjalta ja parissa päivässä kuvattiin erilaisia kaupunkiaiheisia lyhytelokuvia.
-Puolituntisen elokuvakäsikirjoituksen puristaminen kokoon kolmessa päivässä on aikamoinen henkinen ja fyysinenkin ponnistus, kuvailee käsikirjoittaja-ohjaaja Ulla Heikkilä. – Rankin osuus Tarinanmetsästäjien tuotannossa oli ehdottomasti käsikirjoittaminen; normaalissa käsikirjoitusprosessissa vaiheiden välillä on yleensä aikaa. Kirjoittajalla on aikaa irtaantua versiostaan, ja siten tilaa ajatella se uudestaan. Tarinanmetsästäjien prosessissa tällaista aikaa ei oikeastaan ollut vaan prosessiin kuuluva innostuksen, pettymisen ja luopumisen kierre piti vetää läpi ikään kuin pikakelauksella.
Tarinanmetsästäjissä oli neljä käsikirjoittajaa. Itseäni jäi ihmetyttämään, kuinka neljä käsikirjoittajaa pystyi lyhyessä ajassa tuottamaan yhteisen käsikirjoituksen. Välillä varmaan täytyi olla erilaisia näkemyksiä ja konflikteja, kuinka edetä eteenpäin?
– Tämä on itselleni erittäin tuttu ja hyväksi koettu työskentelytapa. Matti Kinnusen kanssa olen suunnitellut ja kirjoittanut paljon yhdessä, mm. Kotikatua ja Mustia leskiä. Tälläkin hetkellä työskentelemme yhdessä, kertoo käsikirjoittaja -ohjaaja Johanna Hartikainen.
– Ns. writer’s room -työskentely on mielestäni paras mahdollinen tapa saada hyvää jälkeä, ja käsittääkseni yleistyväkin tapa. Olin juuri vastaavaan tyyliin neljän hengen tiimissä tekemässä Aallonmurtaja-sarjan kakkoskautta.
– Tarinanmetsästäjissä aikataulu ja intti-ripari-tyylinen kesäleiriyhdessäolo mahdollistivat todellisen yhteistyön online koko ryhmän kanssa.
– Yleensä käsistiimissä on yksi editor/head writer/show runner, joka ikään kuin johtaa tiimiä ja tekee lopulliset ratkaisut sekä editoi käsikset kuvauskuntoon. Meillä viime kesänä ei varsinaisesti sellaista ollut, mutta tavallaan luontevasti meni niin, että ohjausvuoroissa olleet saivat jo ihan käytännön syistä olla painavasti jotain mieltä.
– Ristiriidat ratkesivat yleensä siten, että minä ja toinen tupakoiva kirjoittaja käväisimme ulkona savuilla kävelemässä ympyrää, palattiin takaisin, otettiin kahvit tai päätettiin jatkaa palaveria baarissa riesling-kasin tai tuopin ääressä. Ei siinä yleensä mennyt kuin vartti, ja naurettiin taas yhdessä ja saatiin ”kompromissi”, joka oli usein parempi kuin edelliset versiot, Hartikainen kertoo.
Kaupungit hyvin kiinnostuneita ja yhteistyöhaluisia
– Tarinanmetsästäjien ohjelmaidea on uusi ja kotimainen. Olemme kehittäneet formaattia Yle Draaman ja Ryhmäteatterin kesken. Idean taustalla on Teatterikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston Elokuvataiteen laitoksen workshop-kurssit, joissa improvisoitiin osallistujien kesken elokuvallinen tarina ja pyrittiin nopealla aikataululla kuvaamaan se elokuvaksi, kertoo Ylen tuottaja Matti Kajander.
– Kaikki kaupungit olivat todella kiinnostuneista ohjelmasta ja iloisia siitä, että eri paikkakuntia nostetaan esiin. Työryhmämme toimi erittäin itsenäisesti kullakin paikkakunnalla, mutta osassa kaupungeista saimme apua esimerkiksi työtiloihin, mikä oli todella hienoa ja helpotti työtä.
– Monen paikkakunnan kaupunginteatteri niin ikään antoi elokuvatyöhön apuaan tilojen tai pukujen avulla. Työryhmä oli todella tervetullut joka puolelle Suomea, suuri kiitos siitä kaupungeille ja kaupunginteattereille! Eri paikkakunnilta sarjaan saatiin kiitettävästi myös avustajia, rekvisiittaa ja esimerkiksi autoja, joita ilman elokuvien teko ei olisi onnistunut.
– Elokuvat kuvattiin kullakin paikkakunnalla lopulta kahdessa päivässä. Aina perjaisin ja lauantaisin. Tämä on melko nopea aikataulu kun työryhmä tuli paikkakunnalle maanantaina ilman mitään ajatusta tulevasta elokuvasta. Kiinnostava referenssi tämäntyyppiselle lyhytelokuvan tekemiselle on Uneton48 -elokuvakilpailu, jossa 2-7 minuuttisia elokuvia tehdään 48:ssa tunnissa.
Uudenlaista yhteistyötä
– Näyttelijöiden anti, tuki, innostus, pohdinta olivat pohja, perusta ja lähtökohta koko sarjalle. Ja erittäin innostavaa ja palkitsevaa kirjoittajalle. Tämä oli minulle uutta, olen aiemmin tavannut näyttelijöitä lyhyesti vasta lukuharjoituksissa ja kuvauksissa, Hartikainen toteaa.
– Yhdessä tehdessä ainakin itse olen rohkeampi heittelemään ja pohtimaan ja kokeilemaan mitä vaan, koska voin luottaa siihen, että joku siinä hetkessä fiksumpi ampuu kolloimmat ideani tai käsittämättömän huonon ja turhan dialogini ystävällisesti alas.
– Itse opin viime kesänä, että ryhmätyöskentely on todellakin maailman parasta silloin, kun ryhmä on hyvä. Ja haluaisin tulevaisuudessakin työskennellä jo kirjoitusvaiheessa myös muun tuotantotiimin kanssa läheisemmin. Se ei ole kovin helposti mahdollista, koska rahoituspäätökset ja tilaukset tehdään vasta myöhäisessä vaiheessa (käsiksen kannalta), jolloin porukkaa voidaan vasta palkata mukaan.
– Itse rakastan kiirettä ja painetta, mutta mitään ahdistavaa painetta en viime kesänä edes tuntenut. Oli niin luja luottamus kaikkiin työkavereihin, toki myös itseeni osana ryhmää.
Hartikaiselle jäi paljon erilaisia hienoja muistoja kaupungeista ja siellä tehdyistä elokuvista. Hän nostaa pari esimerkkiä.
-Rovaniemen elokuva siksi, että Rovaniemellä oli IHANAA! Ja elokuva on pöhkö komedia, jossa on kuitenkin ajatus takana. Kirjoitimme sitä läpi yön hotelli Pohjanhovin aulassa ja nauroimme aamuun asti. Eihän se aurinko onneksi silloin mihinkään ollut edes laskenut.
– Rauman elokuva on myös komedia, ja mielestäni ehkä paras kaikista. Julkkiskokki ja biletys ja ystävyys. Ihanat aiheet. Ihana Rauma. Haikea tunnelma, oli meidän viimeinen kaupunki. Legendaariset loppubileet ja yhtä legendaarinen kotimatka. Joka kesti pitkään.
Katsojalle elokuvat ovat kiinnostavia mm. siksi, että odottaa jännityksellä, mihin improhahmot johtavat käsikirjoituksessa, miten ehkä itse olisi käsikirjoittanut valinnut.
Yhdessä elokuvassa olisin tehnyt rohkeamman valinnan, ja käyttänyt improajien tarjoamaa vaikuttavaa kohtausta. Elokuvat puhuttelevat eri tavoin. Yksi koskettavimmista näyttelijäsuorituksista itselleni oli Diana Tenkorangin nuori poliisi Jyväskylän elokuvassa.