Teksti: Riitta-Kaisa Voipio
Meitä on aina onni paiskannut hyvillä naapureilla, ja olemme siitä oikeasti kiitollisia. Sen arvon huomaa varsinkin silloin, kun elämä ei suju kuin tanssi. Hyviltä naapureilta saa sekä käytännön apua että kuulevaa korvaa tarvitessaan.
Kun naapurit tervehtivät, kuulumisia vaihdetaan ja tietoja välitetään, luo se mukavaa yhteisöllisyyttä. Sosiaalisena eläimenä ihminen tuntee olonsa kotoisaksi ja merkitykselliseksi, mikä kartuttaa kaikenmoista hyvinvointia ja karkottaa huonoa oloa. Puhumattomasta ihmisestä ei koskaan voi tietää. Ei siis ole ollenkaan samantekevää, syttyykö hymy kasvoille naapuria tavatessa.
Joskus kuulee suorastaan kauhutarinoita siitä, millaiseksi helvetiksi arkinen elo saattaa muuttua, jos seinän tai aidan taakse osuu huono naapuri. Hän voi olla monella tapaa sairas tai niin kateuden riivaama, ettei häiriköinti jää aina edes suunsoiton tai mulkoilun tasolle. Lehtiuutisten henkirikokset naapuririidoissa lienee ilmiön huippu.
Lainsäätäjäkin on hoksannut ottaa asian huomioon; Suomessa on voimassa naapuruussuhdelaki, joka selventää ihmisten oikeuksia ja velvollisuuksia lähellä asuvia kohtaan. Pykälissä puhutaan sietämisvelvollisuudesta normaalina pidettävään toimintaan. Käsitykset siedettävästä saattavat kuitenkin vaihdella rajusti, ja riitoja ratkotaan käräjäsaleja myöten.
Naapuruussuhdelain mukainen immissiokielto tarkoittaa, että kiinteistön käyttö ei saa aiheuttaa naapurille kohtuutonta rasitusta savun, pölyn, hajun tai melun muodossa. Kielto koskee myös kerrostalohuoneistossa elämisestä syntyviä haittoja muille asukkaille. Tupakansavu, grillikäry, räksyttävät koirat tai vaikkapa lehtipuhaltimen ujellus kiristävät naapurusten hermoja, ellei sietämisen rajoista pystytä sopimaan.
Olemme asuneet nykyisessä paikassa reilusti yli 20 vuotta. Erityisen naapurustosta tekee se, että elämme pienen järven ympärillä, kaikkiaan meitä on noin 200 ihmistä ja asumuksina kaikenmalliset ja -ikäiset talot, omakoti-, rivi- ja kerrostalot.
Perustimme lammenhoitoyhdistyksen viime vuosisadan lopussa, koska suunnilleen kymmenen hehtaarin laajuinen vesistö vaikutti uhkaavasti rehevöityvän. Yhteinen päämäärä eli lammen puhdistuminen on lähentänyt meitä todella tehokkaasti, ja monenkirjavat hoitotoimenpiteet kokoavat asukkaat sekä konkreettisen työn että hauskanpidon ääreen.
Kun järvestä pitää poistaa rehevöittävää fosforia kertalinttuulla, niin silloin tilataan ammattilaisnuottausporukka vetämään pikkukalaa tonnikaupalla. Valtaosa saaliista kuskataan yhden asukkaan tuttavan villisioille, ja seudun kissat pysyvät myös kalaruoassa.
Mutta samana päivänä monessa pihassa myös perataan porukalla särkeä ja ahventa ämpäreittäin purkitettavaksi. Kuuma uuni tekee lasitölkeissä tehtävänsä, ja pitkin talvea nautitaan herkullisia kalasäilykkeitä. Purkkeja jaellaan myös niille, jotka eivät ehtineet ruljanssiin mukaan.
Järven vettä on myös hapetettu, pumpattu pohjasta sitä tunkkaisena rannoille ja annettu valua takaisin hapettuneena. Samoin vesikasveja on poistettu niittämällä. Kaikki se työ tuntuu mielekkäältä ja järkevältä, ja niin rantakalapadan ympärille kokoontuu hilpeä seurue palkitsemaan
itseään. Se myös yhdistää ihan eri tavalla kuin pelkkä grilli-ilta.
Läheskään kaikki ranta-asukkaat eivät tietenkään touhua aktiivisesti, mutta lähes kaikki ovat oppineet tuntemaan toisensa. Rippilapsia ja ylioppilaita on sen seurauksena juhlittu, pyöreitä täyttäville nosteltu maljoja, kerran jopa satavuotisjuhlissa. Myös karkuteille kirmanneita kissoja ja koiria on etsitty, kerran jopa 2-vuotiasta lasta.
Se kaikki luo turvallisuutta, toimii verkostojen rakentamisessa ja poikii monenlaisia muita yhteyksiä. Naapurusto on elintärkeä niin isolla kuin pienellä paikkakunnalla, niin pientaloalueella kuin pilvenpiirtäjissä, niin uusilla kuin vanhoilla asuinalueilla. Siinä ilmenee ihmisyys parhaimmillaan.