Teksti: Sari Kekkonen
Visuaalisesti suuntautunut ihminen tuntee edelleen tarvetta ilmaista itseään kuvallisesti, vaikka näkökyky heikkenisi tai katoaisi kokonaan. Ilmaisukeinot saattavat vaihtua täysin uusiin tai ainakin on etsittävä toimivia menetelmiä työskentelyn tueksi.
Kun Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry järjesti lokakuisen taideviikonlopun yhteistyössä Helsingin kuvataidekoulun kanssa, osallistujat pääsivät syventämään suhdettaan valoon ja väriin kokeilevasti, tuoreita työtapoja hyödyntäen. Innostavana opettajana toimi kuvataiteilija Tuija Mettinen.
Lehdet kahisivat jaloissa, kun ryhmä näkövammaisia vaelsi Strömsin taidekartanon puistokäytävillä Roihuvuoressa. Ennen taiteellisen työskentelyn aloittamista osallistujat avasivat aistejaan hengittämällä meri-ilmaa ja kuuntelemalla puusiltojen kuminaa reitin ylittäessä kahdesti puistoa halkovan puron. Satavuotiaat puut ja puron suulla uivat sorsat tarkkailivat kulkijoita ääneti.
Maisemakävelyn tunnelmia alettiin purkaa kartanon sisätiloissa. Osallistujat muovailivat itsestään kovettuvasta massasta puiden herättämiä mielikuvia. Pehmeä massa suosi vain matalia rakenteita, joten puuaihetta oli tulkittava materiaalin sallimissa rajoissa. Mutta muovailu oli vain välivaihe ennen siirtymistä päivän varsinaiseen tutkimuskohteeseen.
Kaikki alkaa valosta
Taideviikonlopun teemoina olivat valo ja väri. Valoa tutkittiin kolmiulotteisen muovailutyön ja sen synnyttämän varjon avulla. Kuvataidekoulun toiseen luokkaan järjestettiin pimennys ja jokaiselle osallistujalle annettiin led-valolla varustettu työpiste. Liikkuvan varren päässä olevalla lampulla kukin sai valaista muovailutyötään eri kulmista ja tutkia sen valkoiselle levylle heittämää varjoa. Valon ja varjon kontrasti oli niin suuri, että edes vähän näkevät saattoivat sen erottaa. Muussa tapauksessa opettaja ja avustaja kuvailivat syntyviä muotoja tekijöille.
Varjoista poimittuja kuvioita työstettiin edelleen piirtämällä niitä paksulla hiilellä isolle hiilipiirustuspaperille. Kun vahvimmat mustat muodot olivat löytäneet paikkansa, piirtäjät saivat etsiä myös hennompia vivahteita valon ja varjon välisiltä vyöhykkeiltä.
Värin valtaan
Toinen kurssipäivä aloitettiin keskustelemalla yhden suuren värimestarin tuotannosta. Useimmille tuttu Claude Monet (1840 – 1926) maalasi yhä uudelleen ja uudelleen kotipuutarhassaan olevaa lummelampea. Hän ei koskaan väsynyt kuvaamaa veden ja lummekasvien vuoropuhelua jatkuvasti muuttuvassa luonnonvalossa. Harmaakaihin himmentämä värinäkö tuotti oman vivahteensa kuuluisan taiteilijan työskentelyyn.
Seuraavan tehtävän vapaasti tulkittavana aiheena oli silta. Aihe oli tärkeä innoittajallemme Claude Monet’lle ja kartanon puistosillat olivat tuoreessa muistissa. Puistomaisissa ympäristöissä sillat edustavat rakennettua kulttuuria ja muodostavat kiinnostavan vastakohdan luonnon elementeille, vedelle, kiville ja kasveille. Opettaja Tuija Mettisen ehdotuksesta merkitsimme sillan maalarinteipillä ison akvarellipaperin pintaan. Tämä auttoi hahmottamaan sommitelman myös tunnustelemalla, jolloin työskentely ilman näköä tai vähäisen näön varassa helpottui. Peittävät vesivärit annosteltiin pulloista paleteille kylmä-lämminasteikon mukaan, mikä helpotti paletin sisällön muistamista työn aikana.
Pienen pohjamaalauksen ja teippauksen jälkeen työt jätettiin maalausluokkaan kuivumaan ja ryhmä siirtyi taas aiempaan ”valolaboratorioon”. Edellisen päivän muovailutöitä valaistiin tällä kertaa pienin, värillisin led-valoin. Värillinen valo sävyttää aina myös seinälle heittyvää varjoa, joten tunnelmat olivat todella erilaiset verrattuna edellispäivän valkoisesta valosta ja mustasta varjosta syntyneisiin asetelmiin. Saatuaan itselleen sopivan annoksen värivalotunnelmia kukin sai palata silta-aihetta jatkamaan.
Hyvälaatuinen akvarellipaperi kestää reipasta käsittelyä ja arkin suuren koon ansiosta oli mahdollista levittää väriä silikonihansikkailla suoraan paperille vaikka molemmin käsin. Lisäksi oli käytettävissä erikokoisia siveltimiä, mutta ne eivät olleet kaikille tarpeen.
Loppukatselmuksessa havaittiin, miten erilaisia maalauksia syntyy, vaikka aihe ja materiaalit ovat yhteisiä. Ryhmän töistä löytyi tummia, kirkkaita, pehmeitä sekä vahvoja värimaailmoja työskentelijöiden tunnetilojen ja sielunmaisemien mukaan. Teippien avulla maalatut sillat erottuivat rakenteellisuutensa ansiosta vapaalla kädellä maalatuista luonnonmuodoista ja -väreistä. Näin syntynyt vastakohtaisuus jäsensi sommittelua ja antoi maalauksille ryhtiä. Viikonlopunmittainen sukellus valon ja värin lähteille alkoi tuntua lyhyeltä; oppimista olisi niin paljon riippumatta siitä, kuinka kauan kuvien tekemistä on opiskellut tai harrastanut.