Teksti: Ilkka Väisänen
Von Trappit ja Minna Canth luostarihöystöllä.
Jo keväällä ilmoiteltiin näkövammaisyhdistysten yhteisestä kulttuurimatkasta neljään kulttuurikohteeseen Kuopion suunnassa. Ilmoittauduin heti mukaan, onneksi, sillä matka oli suosittu. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna se sitten tuli todeksi.
Täysi bussi kulttuurinnälkäisiä näkövammaisia oppaineen starttasi lauantaina aamuvarhain vesisateessa Helsingistä kohti Kuopiota. Juvan kohdalla aurinko paistoi jo kirkkaasti, vaikka välillä bussi sukelsi aavemaisiin, tiheisiin sumuseinämiin kuin toisiin todellisuuksiin. Niihin sitten päästiin heti Kuopioon saavuttua.
Minnan salonki
Ensimmäisenä oli vuorossa kirjailija ja kauppias Minna Canthin huone Kuopion Korttelimuseossa. Hän ei tässä huoneessa koskaan asunut, vaan huone oli kalustettu ja sisustettu pääosin hänen huonekaluillaan ja tavaroillaan.
Huonetta hallitsee uusrokokookalusto, sohva, kaksi nojatuolia ja soikea pöytä. Tämän pöydän ääressä Minna Canth on kirjoittanut kaikki teoksensa Työmiehen vaimosta lähtien. Jos vieraat sattuivat yllättämään hänet kirjoitustyössä, hän kätki paperit pöytäliinan alle ja kutsui keittiöstä kahvit ja rinkelit pöytään. Näin kirjailijan työhuone muuttui iloisen seuranpidon tai kiivaan väittelyn keskukseksi, Minnan salongiksi.
Seinällä on isokokoinen Minnan 50-vuotisvalokuva vuodelta 1894. Lisäksi kalustukseen kuuluu mm. iso matto, keinutuoli, kirjakaappi, viherkasveja sekä lipasto, jossa on esillä kirjailijalle kuulunutta pienesineistöä. Keinutuoli ei ole alkuperäinen, sillä Canth kuulemma keinui keinunsa puhki.
Korttelimuseoon kuuluu lisäksi useita vanhoja puutaloja. Niissä on näytteillä erilaisten perheiden asumistyylejä ja kodin tavaroita 1800-luvulta aina 1930- luvulle. Näissäkin ehdimme käydä katsomassa. Sen jälkeen majoituimme hotelli Jahtihoviin.
Sound of Music
Illalla seurasi koko matkan kohokohta, ainakin minulle: siirryttiin Kuopion kaupunginteatteriin nauttimaan Sound of Music -musikaalista, joka tunnetusti kertoo seitsenlapsisesta von Trappin perheestä. Lapsia on muuten yhtä monta kuin Minna Canthilla.
Ennen esitystä osa näyttelijöistä kävi esittäytymässä ryhmällemme ja kertomassa roolihahmoistaan. Rooliasuja oli myös mahdollisuus hypistellä.
Ja itse musikaali oli nautittava elämys, toki tuttujen ja koskettavien laulujen sekä itse tarinan ansiosta, mutta myös teatteriryhmän esityksen vuoksi.
Toista päähenkilöä, Mariaa, esitti Reeta Vestman, joka on monipuolinen musiikkiammattilainen. Hän on mm. ollut laulusolistina eteeristä pop-musiikkia soittavassa Husky Rescue -yhtyeessä, ja esiintyipä hän viime
vuonna myös Voice of Finland -ohjelmassa. Toisella pääosan esittäjällä, Jyri Lahtisella, taas on oopperataustaa, ja hänen baritoninsa tuntuikin tekevän vaikutuksen erityisesti naiskatsojiin.
Maria epäröi tarinan alkupuolella, pitäisikö hänen jäädä luostariin nunnien seuraan vai etsiä onneaan maailmalta. Luostarin abbedissa neuvoi: sinun on löydettävä se elämä, jota varten olet syntynyt. Tuota neuvoa taisi myös Minna Canth toteuttaa, vaikka elikin aivan toisessa todellisuudessa kuin Maria. Maria päätti jättää luostarin, mutta meidän kulttuuriryhmämme tie vei seuraavaksi juuri sinne, vieläpä kahteen sellaiseen.
Lintulan luostari
Sunnuntaiaamuna lähdimme Kuopiosta Heinävedelle kohti Lintulan Pyhän Kolminaisuuden ortodoksista nunnaluostaria. Siellä tutustuimme luostarin kirkkoon ja kuulimme luostarin historiasta ja elämästä siellä.
Luostariin tuleva uusi kokelas osallistuu aluksi talkoolaisena luostarin palvelutehtäviin ja jumalanpalveluksiin. Seuraavat askeleet ovat kuuliaisuussisareksi ottaminen ja viitankantajanunnaksi vihkiminen, joihin kuluu kuitenkin vuosia.
Lopulta nunnaksi vihittävältä edellytetään usean vuoden kokemusta luostarielämästä. Hän sitoutuu Jumalan avulla viettämään loppuelämänsä köyhyydessä, kuuliaisuudessa ja siveellisessä puhtaudessa. Nunnaksi vihittäessä hän saa uuden nimen.
Toimeentulonsa sisaristo saa kirkkokynttilöiden eli tuohusten valmistamisesta ja kesäkaudella matkailusta. Lisäksi luostarissa käännetään ja kirjoitetaan hengellistä kirjallisuutta ja maalataan ikoneita.
Ryhmämme oli hiukan kiinnostunut oppaanamme toimineen sisaren henkilökohtaisesta tarinasta, siitä miten hän oli tullut luostariin. Mutta hän ei halunnut kertoa tarkemmin, mikä herätti myös sympatiaa.
Valamon luostari
Viimeinen kulttuurikohde oli lähellä Lintulaa sijaitseva Valamon munkkiluostari. Myös täällä tutustuimme kirkkoon, sekä vanhaan että uudempaan.
Valamossa munkkeuteen johtavat samantyyppiset askeleet kuin nunnuuteen nunnaluostarissa.
Valamon luostariin aikovalla on kuitenkin syytä olla hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys. Jokaiselta veljestöön pyrkivältä edellytetään sekä huomattavaa työpanosta että kykyä sopeutua tiiviin, säädellyn ja
säännöllisen yhteisöelämän vaatimuksiin. Näin kerrotaan Valamon kotisivuilla.
Tästä keskusteltiin jonkin verran sitten myöhemmin bussissa, ja tulipa esiin sellainenkin näkemys, että luostariveljet eivät ihmisinä välttämättä ole sen vahvempia kuin muutkaan, ehkä jopa päin vastoin. Heillekin maailma asettaa kiusauksia, esimerkiksi vaikkapa vain alkoholin muodossa.
Valamossa testasimme myös luostarin matkailupalveluja eli söimme lounaan noutopöydästä. Tila oli melko meluisa, liekö johtunut enemmänkin ryhmästämme, mutta se kuulosti paremminkin tavalliselta koulun ruokalalta kuin luostarin hiljaiselta rauhalta. Toki itse ruokailutila oli rauhallisempi paikka, jossa matkajännitys hiukan lieveni. Ja varmasti luostarissa on muita paikkoja hiljentymiseen kuin buffetpöytä tai
matkamuistomyymälä.
Myymälöistä toki kävimme ostoksilla sekä Lintulassa että Valamossa. Sieltä löytyi monenlaista matkamuistoa ja pikkulahjaa, hunajaa ja viiniä. Ja Valamossahan aloitetaan myös viskin valmistus. Sitä tulee myyntiin v. 2018.
Niin sitten palailimme Helsinkiin sunnuntai-illan hämäryyteen, näitä kulttuurielämyksiä mielessämme vaalien.