KUOPIO OLI MINNA CANTHIN KAUPUNKI
Riitta-Kaisa Voipio
Yhä voi sanoa, että olemme paljosta velkaa Minna Canthille, joka kirjoitti, puhui ja toimi naisten ja kaikkien vähäosaisten elämän parantamiseksi. Näin voimanaisen syntymän 170-vuotisjuhlien aikaan miestenkin on helppo ylistää hänen työtään.
Kirjallisuudentutkija Minna Maijala on penkonut Canthia 2008 valmistuneessa väitöskirjassaan Passion vallassa: hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. Siinä hän käsittelee Canthin tuotannon psykologista ihmiskuvaa.
Hän kiinnostui suomalaisen kirjallisuuden realismista yliopisto-opettajansa Mervi Kantokorven vinkattua, että Canthin teokset ovat passiokirjallisuutta. Filosofian opinnot johdattivat passion äärelle, ja niin väite tempaisi Maijalan tutkimaan Canthia ja hänen teostensa intohimoja ja kärsimystä.
Tutkijalle merkityksellisin havainto on ollut ymmärtää Canthin julkisen roolin ja yksityisen kokemuksen ristiriitaa. Viime talvena ilmestyneen elämäkertateoksen nimeksi tuli Herkkä, hellä, hehkuvainen Minna Canth.
Se on sitaatti J. H. Erkon Canthille kirjoittamasta muistorunosta ja tiivistää hyvin tutkijankin käsityksen yksityisestä Minnasta. Canthin hehkuvainen luonne sai hänet kiihkoilemaan milloin minkäkin tärkeän aatteen puolesta, mutta lähipiirissä hän oli hyvin hellä ja huolehtivainen.
Minna Canth (1844–1897) oli tyttönimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson. Vuonna 1853 perhe muutti Kuopioon, minne isä tuli hoitamaan Finlaysonin lankapuotia. Minnasta tuli lankakaupan Miinu.
Kymmenen vuotta myöhemmin Minna lähti Jyväskylän seminaariin käytyään Kuopion ruotsinkielisen tyttökoulun. 21-vuotiaana hän meni naimisiin seminaarin luonnontieteen lehtorin Johan Canthin kanssa. Opettajaksi valmistuminen sai jäädä.
Minna kirjoitti miehensä toimittamiin lehtiin, Keski-Suomeen ja Päijänteeseen. Raittius, kansanvalistus, naisten kouluttaminen ja heidän asemansa kaikinpuolinen parantaminen sytyttivät hänen sielunsa.
Toisin kuin aikaisemmin on kuviteltu, Minnan ja lehtori Canthin yhteiselo oli aivan hyvää, ei lainkaan alistetun naisen ponnistelua miehen vallan alla. Minna Maijala kertoo siitä elämäkertateoksessaan.
Jäätyään leskeksi Minna Canth palasi Kuopioon 1880. Hän alkoi hoitaa isänsä lankaliikettä. Puoti, sekatavarakauppa ja perheen koti sijaitsi nykyisen Minna Canthinkadun ja Kuninkaankadun kulmassa. Talo on nimeltään Kanttila, valmistunut 1820. Se kuuluu nyt isolle rakennusfirmalle, eikä ole ollenkaan varmaa, säilyykö historiaa huokuva talo jälkipolville.
Liike oli leskirouvalle kaikki kaikessa, ja siitä hän on kirjoittanut kirjeissään eräälle ystävälleen: ”Kauppa, siinä minä elän tätä nykyä koko sielullani. Se on viimeinen ajatukseni illalla, se on ensimmäinen aamulla ja yöllä, kun herään ja päivällä, kun valvon. En ole koskaan rakastanut mitään niin maailmassa kuin tätä minun kauppaani ja nyt olen päättänyt, etten minä anna sen hävitä kuolemanikaan jälkeen.”
Minnan ei tarvinnut lähteä Kuopiosta minnekään pysyäkseen vireänä, sillä kaikki suomalaisen kulttuurielämän vaikuttajat tulivat hänen salonkiinsa. Siellä pohdittiin syntyjä syviä, pantiin maailmaa uuteen uskoon ja vietettiin iloista seuraelämää.
Juhani Aho on muistellut, että aina Kanttilaan mentäessä kurkistettiin verhottomasta ikkunasta ja jos Minna istui pöydän ääressä kirjoittamassa, sisään ei menty. Mutta mikäli vieraiden sopi tulla, seisoi emäntä hymyilevänä ovella vastassa. Salongin pöytäliinan alla saattoi piilotella keskeneräinen käsikirjoitus.
Mielikuvitus lensi joskus huimasti, ja yksinhuoltajaäidin kerrotaan unelmoineen, että kunpa kaikki ruoka voitaisiin muuttaa kaasuksi. Se vapauttaisi naiset iankaikkisesta keittämisestä, eivätkä miehet riitelisi ruoan päältä. Kahvin Minna olisi halunnut kuitenkin juoda kahvina.
Veden ympäröimän kaupungin luonto antoi paljon voimaa ja virkistystä. Perhe retkeili usein Myhkyrin saaressa ja Puijolla, samoin Väinölänniemellä Minna nähtiin usein istuskelemassa nimikkokannollaan.
Canth osallistui innokkaasti niin Kuopion Suomalaisen Seuran kuin Isänmaallisen Seurankin toimintaan. Hän touhusi myös monien koulujen johtokunnissa. Kuopiossa hän ajoi monia asioita, jotka olivat tärkeitä koko maassa. Hän oli perustamassa kaupunkiin suomenkielistä yhteiskoulua, hän puuhasi paikkakunnalle teatteritaloa, missä pääkaupungin näyttämöväki saattoi vierailla.
Minna Canth uudisti suomalaista kirjallisuutta, ja hän oli realismin rakentaja. Jokainen hänen teoksensa, edustaapa se mitä kirjallisuuden lajia tahansa, kuuluu tähän tyylisuuntaan. Oma elämä oli niin täynnä arkista aherrusta vastoinkäymisineen, ettei se mitään romanttista hömppää voinutkaan synnyttää.
Voimahahmo tunsi aikansa eurooppalaista realistista ja naturalistista kirjallisuutta hyvin. Hän luki jo tuoreina niin ranskalaiset, pohjoismaiset kuin venäläisetkin tärkeimmät teokset ja rakensi omat teoksensa ajan tieteellisen ihmiskuvan mukaisiksi – ja riitautui tietenkin piispan kanssa.
Ensimmäinen teos oli Novelleja ja kertomuksia, joka ilmestyi 1878. Varsinaisesti Minna Canth oli kuitenkin näytelmäkirjailija. Suomalaisessa Teatterissa esitettiin kaikkiaan kymmenen hänen draamaansa. Murtovarkaus nähtiin ensimmäisen kerran talvella 1882. Sitä seurasivat Roinilan talossa, Työmiehen vaimo, Kovan onnen lapsia, Papin perhe, Hän on Sysmästä, Sylvi, Spiritistinen istunto, Anna Liisa ja Kotoa pois.
Näytelmissä naisia sorrettiin aina, eikä heille käynyt kovinkaan hyvin. Teksteissään hän suomi ankarasti kaksinaismoralismia, miesten hallitsemaa epäoikeudenmukaista yhteiskuntaa ja rikkaiden etuoikeuksia.
Hän herätti pahennusta muun muassa kirjoituksillaan, joissa hän kehotti naisia vaatimaan miehiltä ennen avioliittoa samanlaista puhtautta kuin mitä miehet vaativat naisilta. Hänen mielestään naiset syyllistyivät hyväksikäytettyjen sisartensa riistoon hyväksymällä miesten ilotaloreissut.
Pitkiä novelleja ilmestyi kaikkiaan kuusi: Hanna, Köyhää kansaa, Salakari, Lain mukaan, Kauppa-Lopo ja Agnes.
Minna kirjoitteli ahkerasti kuopiolaisiin lehtiin; Savoon, Savo-Karjalaan, Tapioon ja ruotsinkielisten Kuopion Sanomiin.
Helsingissä ilmestyneeseen Valvojaan hän laati myös tekstejä. Riitauduttuaan kuopiolaisten lehtimiesten kanssa Minna Canth perusti vuonna 1889 oman julkaisun Vapaita aatteita. Sensuuri kuitenkin lakkautti sen seuraavana vuonna liian radikaalina.
Julkaistun kaunokirjallisen ja lehtitekstien lisäksi Minna kävi laajaa kirjeenvaihtoa, mistä Helle Kannila on koonnut Minna Canthin kirjeet -nimisen teoksen. Reetta Nieminen on taas kirjoittanut 1990-luvulla
ilmestyneen elämäkerran Minna Canth – kirjailija ja kauppias.
Nyky-Kuopio on nimennyt kadun ja yhden koulun kirjailijan mukaan, remontoidun kaupunginteatterin iso näyttämö sai nimekseen Minna ja Itä-Suomen yliopiston yksi rakennus on Canthia. Ansioituneille kaupunkilaisille jaetaan Minna-patsasta ja hänen syntymäpäivänään 19.3. liputetaan koko maassa tasa-arvon päivän kunniaksi.